Päätoimittajalta: Hyvin meni
Mikä kesä meillä onkaan ollut!
Paikkakuntalaiset, vapaa-ajan asukkaat ja kesävieraat on melkeinpä hellitty piloille erittäin korkeatasoisella ja monipuolisella tapahtumatarjonnalla. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että siinä olisi monelle muulle samankokoiselle paikkakunnalla tekemistä, että lähellekään samaan pääsisivät.
Suurin runsaudensarvi on tänäkin kesänä ollut Vinhan kirjakauppa, jonka ohjelmatarjonta on ollut suorastaan mykistävä. Samalla se on lisännyt myös muiden paikkakunnan yritysten elinvoimaisuutta. Yhden sijasta hyötyjiä on ollut monin verroin.
Vinhan lisäksi tapahtumia iloksemme ovat järjestäneet niin Musiikkia! Ruovesi, teatteriyhdistys, Noitakärjät, kylät, urheiluseurat, muut yhdistykset sekä paikalliset ravintolat, yritykset ja toimijat. Luetteloa voisi varmasti vielä jatkaa vaikka ja kuinka. Kurun tarjonta on aivan oma lukunsa. Tarjontaa on vilkkaassa kesäpitäjässä sielläkin piisannut.
Monia tapahtumia on järjestetty jo vuosien ajan ja tekeminen osataan. Joidenkin kohdalla siipiä vielä kokeillaan Sekin on hyväksyttävä, että kaikki hienot suunnitelmat eivät vain lähde lentoon. Sekin on hyväksyttävä.
Kun pääosa kesän tapahtumista on nyt takana, voidaan summata, että hyvin meni. Ja olla syystä tyytyväisiä.
Vaikka arki onkin koittanut, ei se tarkoita etteikö tapahtumia syksyynkin riittäisi. Siitä pitävät huolta myös kansalaisopistot.
Eikä arjessakaan mitään vikaa ole. Juhlakin tuntuu mukavammalta, kun välillä huilii. Eikös vain?