Ka­ve­ril­la on al­ko­ho­li­on­gel­ma. Hän on hyvä tyyp­pi, on­gel­mas­taan huo­li­mat­ta. Vii­na vaan mait­taa lii­kaa. Tu­lee kai­ken­lais­ta har­mia, ih­mis­suh­teet muut­tu­vat. Moni han­ke ajau­tuu um­pi­ku­jaan. Avoi­muu­den ti­lal­le tu­lee va­ro­vai­suus. Asi­ois­ta kyl­lä pu­hu­taan, mut­ta on­gel­mas­ta vai­e­taan. Sitä kier­re­tään kuin se kis­sa sitä kuu­lui­saa kuu­maa puu­roa.

Ys­tä­vät ovat kui­ten­kin kaik­kien elä­män­kie­mu­roi­den kes­kel­lä tär­kei­tä. Ys­tä­vät ta­ju­a­vat ja nä­ke­vät, mut­ta ei­vät pys­ty hä­däs­sä aut­ta­maan. Luk­ko ei au­ke­ne hei­dän­kään seu­ras­saan. On­gel­mai­sen elä­män­mat­kas­ta ka­to­aa voi­ma ja mie­lek­kyys. Tu­le­vai­suus tun­tuu taa­kal­ta jo en­nen kuin sen oli ot­ta­nut har­teil­leen.

Van­ha to­tuus on, et­tei ih­mis­tä voi aut­taa, jos hän ei sitä it­se ha­lua. On ti­lan­tei­ta, jois­sa oma tila on tun­nus­tet­ta­va ja apua on pyy­det­tä­vä. Se ei ole heik­kou­den merk­ki. Se on jos­kus ai­noa tapa pääs­tä eteen­päin, ulos um­pi­ku­jas­ta. Mo­net ha­ke­vat­kin apua ja ovat sii­hen tyy­ty­väi­siä, kun­nes epä­on­nis­tu­mi­nen pa­laut­taa ta­kai­sin to­tu­tun toi­min­ta­mal­lin. Apu aut­toi het­kek­si, mut­ta oli­ko se vain laas­ta­ri, tu­ki­ko se it­se asi­as­sa vain ha­lua siir­tää on­gel­man rat­kai­su eteen­päin?

Kai­kil­la meil­lä on lä­hi­pii­ris­sä tai kau­em­pa­na hei­tä, joil­la ei syys­tä tai toi­ses­ta mene hy­vin.

On­gel­ma­ton­ta ih­mis­suh­de­ver­kos­toa ei ole meil­lä ke­nel­lä­kään. Kai­kil­la meil­lä on lä­hi­pii­ris­sä tai kau­em­pa­na hei­tä, joil­la ei syys­tä tai toi­ses­ta mene hy­vin. Kir­kon työn­te­ki­jät­kään ei­vät ole täs­sä asi­as­sa mi­kään poik­keus. He­kin kan­ta­vat ki­pu­ja ja ovat toi­si­naan tot­tu­neet vai­ke­ne­maan vai­keis­ta asi­ois­ta pait­si omal­la koh­dal­laan niin myös sil­loin, kun nä­ke­vät on­gel­man työn­sä kes­kel­tä.

Pap­pis­kut­su­muk­see­ni on kuu­lu­nut ydi­na­si­a­na se, et­tä koen ole­va­ni Ju­ma­lan pe­las­tu­sil­moi­tuk­sen, Ju­ma­lan sa­nan vä­lit­tä­jä. En ole ih­mis­suh­de­a­si­an­tun­ti­ja en­kä on­gel­man­rat­kai­su­jen esit­tä­jä. Ha­lu­an kuun­nel­la elä­män­sä kans­sa vai­keuk­siin jou­tu­nut­ta ja pu­hua hä­nes­tä ar­mol­li­ses­ti Ju­ma­lal­le. Toi­von ja ru­koi­len myös oi­kei­den toi­min­ta­mal­lien löy­ty­mis­tä heil­le, jot­ka ovat vai­keuk­sis­sa.

AA-ker­hon työ on mi­nus­ta kun­ni­oi­tet­ta­vaa. Ver­tais­tu­ki on ai­na hyvä asia. To­tuus ja ko­vat sa­nat voi­vat jos­kus py­säyt­tää ja kan­taa eteen­päin elä­män uu­dis­tu­mi­seen. Ih­mis­tä pi­tää ym­mär­tää, vaik­ka hä­nen on­gel­maan­sa ei kä­sit­täi­si­kään.

Ereh­ty­mi­nen on in­hi­mil­lis­tä, an­teek­si­an­ta­mi­nen on ju­ma­lal­lis­ta. Sii­nä on hyvä toi­min­ta­oh­je meil­le pie­nil­le ih­mi­sil­le.