Vel­li­hou­sut ei­vät kii­peä kir­kon räys­tääl­le ra­ken­nus­ta kor­jaa­maan, kat­toa te­ke­mään!

On­ko kris­tit­ty­jen tun­to­merk­ki tu­le­vai­suu­den edes­sä roh­keus vai pel­ko? Lu­te­ri­lai­sen kirk­kom­me kat­to vuo­taa. Imat­ral­la Al­var Aal­lon kirk­ko on ro­mu­kun­nos­sa. Hel­sin­gis­sä ja Tam­pe­reel­la hyl­ky­tuo­mi­on on saa­nut use­am­pi­kin seu­ra­kun­ta­ko­ti. Teis­kon Iso­saa­ren lei­ri­kes­kus on jä­tet­ty, unoh­det­tu. Seu­ra­kun­ta­pe­liä har­ras­te­taan siel­lä ja tääl­lä. Ketä ku­nin­gas­ta seu­ra­kun­nat ku­mar­ta­vat, ih­mis­vii­saut­ta vai kun­ni­an ku­nin­gas­ta?

Pel­kään kyl­lä mi­nä­kin, mut­ta jos kut­sut­tai­siin kirk­kom­me kes­kus­tor­nia maa­laa­maan ja sitä var­ten te­ke­mään tel­lin­ke­jä, niin läh­ti­sin vii­py­mät­tä mu­kaan! En kään­täi­si sel­kää­ni heil­le, jot­ka en­nen mi­nua ovat vai­vaa näh­neet, työ­tä teh­neet, us­ko­neet, ru­koil­leet, ra­ken­ta­neet ja ra­kas­ta­neet.

Kirk­ko on ju­ma­lan­pal­ve­lus­paik­ka. Siel­lä ovat Jee­suk­sen sa­nat. Kris­tit­ty ei ole re­a­lis­ti, jär­jen van­ki. Kris­tit­ty on ide­a­lis­ti. Hän us­koo Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, joka voit­taa kai­ken ja joka on ar­vok­kaam­paa kuin mi­kään muu. Roh­keus, jota Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa tar­vi­taan ja jo­hon mei­tä kut­su­taan, ei ole täs­tä maa­il­mas­ta.

Ruo­ve­den kirk­ko­val­tuus­ton päät­tä­jät ovat ti­lan­tees­sa, jos­sa ky­sy­tään en­nen muu­ta roh­keut­ta. Kum­pi on pa­rem­pi, pie­ni vai suu­ri seu­ra­kun­ta? Ruo­ve­si vai Tar­jan­ne!? Va­lin­ta pi­tää teh­dä. Tä­hän saak­ka on ol­lut help­poa. Avoi­muus on ol­lut sitä, et­tä omaa kan­taa ei ole tar­vin­nut jul­ki­ses­ti esit­tää…

 Ruo­ve­den seu­ra­kun­ta ei ole krii­si­seu­ra­kun­ta, näin ky­sy­jäl­le vas­tat­tiin. Siis kon­kurs­si ei uh­kaa. Ka­pe­ne­vil­la voi­ma­va­roil­la­kin voi­daan työ­tä teh­dä. Näl­kä-ja so­ta­vuo­det on voi­tet­tu. Ai­na on nous­tu la­man kes­kel­tä. Uh­ka­ku­vat, ti­las­tot ja las­kel­mat ovat te­o­ri­aa. Kuka TIE­TÄÄ, mitä on elä­mä Ruo­ve­del­lä vuon­na 2030, tai vuon­na 2028, kun kirk­kom­me täyt­tää 250 vuot­ta? Las­kel­mat ovat ole­tuk­sia. Vain Ju­ma­la tie­tää.

Jee­sus he­rät­tää kuol­lei­ta. Syk­syn pää­si­äi­nen (su 15.9.) ker­too täs­tä. Ylös­nou­se­mus ei ole te­o­ri­aa. Jo­ka­päi­väi­nen ylös­nou­se­mus on sitä, et­tä ote­taan vas­tuu­ta, ele­tään Jee­sus­ta seu­ra­ten uut­ta elä­mää sa­noin ja te­oin. Tä­män olen ko­ke­nut. Täs­tä Paa­va­li­kin kir­joit­ti ( Room. 6 ). He­rää­mi­ses­sä on kyse seu­ra­kun­nas­ta­kin, si­nus­ta ja mi­nus­ta. Olem­me kas­teen kaut­ta lii­tet­ty­jä Kris­tuk­sen kuo­le­maan ja ylös­nou­se­muk­seen. Kuol­leet hau­taa­vat kuol­leen­sa, elä­vät elä­vät Pyhä Hen­gen voi­mas­sa toi­sil­leen ja Hä­nel­le, joka on hei­dät elä­mään kut­su­nut. Sii­nä on roh­keus, ei omas­sa voi­mas­sa, vaan hä­nes­sä, joka mei­tä Hen­gel­lään vah­vis­taa.

Kim­mo Huil­la