16-vuo­ti­aa­na olin Tam­pe­reen kau­pun­gin tek­ni­sel­lä osas­tol­la la­pi­o­mie­he­nä. Maa­kaa­pe­lei­ta asen­net­tiin ta­lo­jen ku­pei­siin. Kou­lu­tus oli kor­ke­a­ta­sois­ta tu­le­vaa am­mat­ti­a­ni var­ten.

Kai­vuu­työn ohes­sa kuu­lin kai­ken­lais­ta. Esil­le tuli elä­män­vii­sauk­sia ja kar­kei­ta mies­ten pu­hei­ta. Ko­ne­mie­het ja Fis­kar­sin ”etu­kuor­maa­jan” käyt­tä­jät pääs­ti­vät suus­taan nii­tä näi­tä. Myös kir­kos­ta ja us­kos­ta lau­sah­del­tiin omien ko­ke­mus­ten poh­jal­ta. Ot­si­kon sa­nat jäi­vät tuol­ta ke­sä­työ­a­jal­ta mie­lee­ni.

Työ­ka­ve­ri­ni Tatu lau­sui nuo sa­nat. Tus­kin hän to­kai­si nii­tä ju­ma­lat­to­muut­taan, vaik­ka si­tä­kin ko­ros­tus­ta on ai­na kes­kuu­des­sam­me liik­keel­lä. Joku pai­not­taa us­kon­not­to­muut­taan pel­käs­tään ko­ros­taak­seen it­se­ään. Ta­tun sa­no­jen ta­ka­na oli pi­kem­min­kin suo­ma­lai­sen mie­hen re­hel­li­syys. On vai­ke­aa lau­sua mie­li­pi­det­tä hen­ki­lös­tä, jota ei tun­ne. Jee­suk­ses­ta­kin on pääs­tä­vä sel­vil­le. Hä­net on tun­net­ta­va, en­nen kuin an­taa hä­nes­tä ar­vi­on­sa. Pin­nal­li­nen ar­vio ke­nes­tä ta­han­sa, myös Jee­suk­ses­ta, on yh­tä tyh­jän kans­sa. Sil­lä ei ole ar­voa.

Kris­ti­nus­kos­sa on poh­jim­mil­taan kyse Jee­suk­sen tun­te­mi­ses­ta. Täs­tä Paa­va­li­kin kir­joit­ti ko­ros­ta­es­saan Kris­tuk­sen ja hä­nen ylös­nou­se­muk­sen­sa tun­te­mis­ta. Muu­ta tie­tä­mis­tä op­pi­nut Paa­va­li piti tur­ha­na, jopa ros­ka­na (Fi­lip­pi­läis­kir­je 3).

Tun­te­mi­nen, tu­tuk­si tu­le­mi­nen vaa­tii ai­na koh­taa­mi­sia. Em­me voi tun­tea ke­tään, jol­lem­me ole hän­tä koh­dan­neet. Näin on asia Jee­suk­sen­kin suh­teen. Hä­neen tu­tus­tu­mi­nen ja hä­nen tun­te­mi­sen­sa on Py­hän Hen­gen työ­tä meis­sä.

Fin­ger­bor­gin mu­kaan Jee­suk­sel­la oli vain 12 seu­raa­jaa! So­me­maa­il­maa hei­jas­ta­va ha­vain­to on te­rä­vä, hu­mo­ris­ti­nen ja tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti ereh­dyt­tä­vä. Sar­ja­ku­van te­ki­jä kyl­lä tie­tää, et­tä seu­raa­jia oli ja on enem­män. Eh­kä jou­kos­sa oli maan­ra­ken­nus­mie­hi­ä­kin, ka­las­ta­jia nyt ai­na­kin. Evan­ke­liu­mit­kin ker­to­vat, et­tä mo­ni­tu­hat­päi­nen ih­mis­jouk­ko kuun­te­li ker­ran häm­mäs­ty­nee­nä Ga­li­le­an ke­väi­sel­lä vuo­ren­rin­teel­lä Na­sa­re­tin mies­tä. Seu­raa­ja­kun­ta oli se­ka­lai­nen. Sit­ten ta­pah­tui ruok­ki­mi­sih­me näil­lä spon­taa­neil­la, en­nal­ta-aa­vis­ta­mat­to­mil­la fes­ta­reil­la. Eväit­tä mat­kaan läh­te­nyt kan­sa sai sa­naa sie­lun ra­vin­nok­si. Lei­pää ja ka­laa riit­ti ruu­miin vah­vis­tuk­sek­si.

Ga­li­le­an vuo­ren­rin­teen juh­la jat­kuu yhä ja ker­taan­tuu – osal­lis­tu­ja­mää­räs­tä huo­li­mat­ta – vie­lä suu­rem­pa­na jo­kai­ses­sa mes­sus­sa. Mes­sus­sa Jee­sus pu­huu meil­le. Eh­tool­li­ses­sa hän on to­del­li­ses­ti läs­nä vah­vis­ta­en mei­tä mat­kal­lam­me. Eh­tool­li­nen ei ole ver­taus­ku­va. Se on Her­ram­me to­del­li­nen läs­nä­o­lo kes­kel­läm­me. Kris­tuk­seen kas­tet­tui­na em­me saa mil­loin­kaan unoh­taa sitä, et­tä mes­su on olen­nai­sin. Se on kai­ken seu­ra­kun­ta­toi­min­nan kes­kus. Mes­su on pa­ras paik­ka Jee­suk­seen tu­tus­tu­mis­ta ja hä­nen tun­te­mis­taan var­ten. Mes­sus­sa ol­laan Jee­suk­sen kans­sa us­kon läh­teel­lä ja yti­mes­sä.

Kim­mo Huil­la