Ruoveden kulttuurista ja sen kukoistuksesta
Yleisöltä
Valmistautuessamme Ruovedellä kaikkien aikojen kesään on hyvä huomata, miten ylenpalttisen hienon kulttuuritarjonnan keskellä saamme kulttuuripitäjässämme elää. Se ei matkailuesitettämme lukevalle jää epäselväksi.
Noitakäräjät viikonmittaisena pitäjän kesäjuhlana kokoaa suurimmat ihmisjoukot. MusiikkiaRuovesi järjestää erittäin korkeatasoisia konsertteja laajasti ympäri pitäjää. Kirjakauppamme järjestää korkeatasoisia rientoja, joissa pääsee iloitsemaan painetusta sanasta. VisuFest oli hyvällä matkalla 2000-luvun ’noitarockiksi’, jollaista moni Ruovedellä kaipaa.
Kaikkien edellä mainittujen kanssa Ruoveden kunta on tehnyt yhteistyö- ja markkinointisopimuksen. Se on perusteltua, koska ilahduttavassa kulttuuritarjonnassamme juuri nämä tapahtumat ovat ne, jotka merkittävästi tekevät Ruovettä tunnetuksi kunnan rajojen ulkopuolella, Siksi ne luovat edellytykset parantaa Ruoveden elinvoimaa ja houkuttelevuutta asuinympäristönä.
Kulttuuri on luksuspalvelu, kuten nykyinen valtionvarainministerimme on useasti korostanut. Kulttuuri on nimenomaan sitä arjen luksusta, joka tuottaa hyvinvointia ja mielekkyyttä elämään. Tavallinen pulliainenkin tarvitsee elämäänsä luksusta voidakseen hyvin. Siksi kulttuuri on peruspalvelu, jota julkisen vallan kannattaa tukea.
Olen silti miettinyt, voisiko näin hienossa kulttuuripitäjässä olla taloudellisesti omaehtoisempaakin kulttuuritoimintaa. Sellaista, joka elättäisi tekijöitään. Sen täytyisi olla jonkinlainen kollektiivi, joka pyrkisi tähän yhdessä toinen toista tukien Sen voi olla ainakin aluksi vaikea pyöriä kokonaan ilman julkista rahaa (kulttuuri kun on arjen luksusta), mutta rahan lähteen ei tarvitsisi olla Ruoveden kunta.
Elinvoimainen kulttuuriklusteri helpottaisi huomattavasti Ruoveden hienon kulttuuriperinnön tuotteistamista matkailukohteena. Siksi se olisi pitäjälle tärkeä.
Kulttuuriklusteri voi kuitenkin menestyä vain, jos se on avoin uusille ihmisille, uusille ajatuksille ja uusille toimintatavoille. Se ei voi olla sisäpiirin vanhojen etuoikeuksien turvaamiseen tähtäävä samalla tavalla, kuin Ruoveden Yrittäjät ry haluaa olla. Toisaalta tätä kautta avomielinen kulttuuriklusteri voisi tuoda uusia tuulia ja parempaa henkeä Ruoveden muillekin elinkeinosektoreille.
Kuka ties, ajan myötä eläväinen kulttuuriklusteri voisi jopa laajentaa Ruovedelle luontaisesti sopivan teollisuuden kirjoa. Kulttuurissa kun on voimaa.
Ei tässä maailmassa mikään mahdotonta ole, toiset asiat ovat vain vaikeampia kuin toiset.
Ville Vauhkonen
kunnanvaltuutettu (RuoTu)