Päätoimittajalta: Talviurheilua
Tuliko tehtyä uudenvuodenlupauksia?
Jos ei muuta, niin moni lupailee itselleen ainakin hitusen verran lisää liikuntaa. Aloittaa voi vaikka hiihdosta tai luistelusta.
Erikoinen alkutalvi on ollut latujen ja jäiden tekijöille hyvin vaativa. Lunta on tullut ja sitä on sulanut.
Liikuntapaikkojen hoitajat ja latuvaarit ovat säntäilleet jo useaan otteeseen latukoneille, kun lunta on vain hitusenkintaivaalta tipahdellut.
Innokkaimmat hiihtäjät ovat kuin ovatkin päässeet suihkimaan urheilukeskuksen laduilla, Kauko-Pohjalla tai Väärissä.
Tämän viikon lumisateiden jäljiltä toivon mukaan saadaan jo yhteys Kotavuorellekin pohjustettua.
Peltoladuilla ja järven jäällä pääsee hiihtämään kevään edistyessä.
Talkoovoimin ylläpidetty Pappilanlahden retkiluistelubaana on ajettu pariin otteeseen. Jään pitäisi olla riittävän paksua turvalliselle menolle.
Niin kuin ainakin luonnonjäillä liikuttaessa, järjen käyttö on sallittu ja jokainen luistelee omalla vastuullaan.
Jääkiekkokaukalot ja luistelukentät ovat myös valmiina talvisiin urheiluhetkiin.
Luonnonkauniin pitäjän talviurheilumahdollisuudet ovat hyvät.
Jos taidot esimerkiksi hiihtämisessä ovat päässeet ruostumaan, pääsee tulevilla viikoilla opiskelemaan hiihdon jaloa taitoa oikein hiihtokoulussa.
Nähdään laduilla ja jäillä!