San­na Sei­ko Salo, 45, teki vii­me vuon­na it­sen­sä kans­sa so­pi­muk­sen.

– Pää­tin, et­tä olen 50-pro­sent­ti­ses­ti kir­jai­li­ja, eri­tyi­ses­ti elä­mä­ker­tu­ri, ja 50- pro­sent­ti­ses­ti yrit­tä­jä, ker­too Salo.

Käy­tän­nös­sä pää­tös tar­koit­taa sitä, mo­lem­mat puo­let saa­vat ka­len­te­ris­ta yh­tä pal­jon ai­kaa ja ener­gi­aa.

Salo val­mis­tui dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si 2004. Tam­pe­reen tek­ni­sel­lä yli­o­pis­tol­la hän opis­ke­li oh­jel­mis­to­tuo­tan­non puo­lel­la käy­tet­tä­vyyt­tä.

Opis­ke­lui­den jäl­keen yh­dek­sän vuot­ta su­jah­ti No­ki­al­la, jos­sa hän suun­nit­te­li pu­he­li­men käyt­tö­liit­ty­miä. Ny­kyi­sin osu­vam­pi ter­mi on pal­ve­lu­muo­toi­lu.

– Se oli ki­vaa hom­maa. Eni­ten tyk­kä­sin sii­tä, kun pää­sin Ja­pa­niin haas­tat­te­le­maan pai­kal­li­sia ih­mi­siä hei­dän pu­he­li­mien käy­tös­tään.

Ja­pa­nis­sa työ­kult­tuu­ri on eri­lais­ta.

– Met­ros­sa bis­nes­mie­het nuk­ku­vat ja hei­dän pu­he­li­mien pe­räs­sään saat­toi ol­la puo­li met­riä kai­ken­lai­sia peh­mo­le­lu­ja, joi­ta he oli­vat saa­neet lap­sil­taan ja kump­pa­neil­taan. Mie­het kun ovat kai­ken ai­kaa töis­sä.

Koh­teel­la on eri­tyi­nen asen­ne elä­mään.

Nyt työn al­la on elä­mä­ker­ta vuo­ri­neu­vos ja ta­lous­tie­tei­den toh­to­ri Kari Nei­li­mos­ta, joka pyy­si Sa­loa mu­kaan kir­jap­ro­jek­tiin.

– Olin kir­joit­ta­nut ar­tik­ke­lin, jon­ka sär­mäs­tä ja ve­tä­väs­tä tyy­lis­tä­ni kir­joit­taa Nei­li­mo piti.

Elä­mä­ker­taa ei voi kir­joit­taa ke­nes­tä ta­han­sa.

– Koh­de­hen­ki­lös­sä täy­tyy ol­la jo­kin häi­rit­se­vä kul­ma. Hän on joko teh­nyt jo­tain, mitä ku­kaan muu ei ole teh­nyt, tai koh­teel­la on eri­tyi­nen asen­ne elä­mään.

Sa­mal­la ri­vien vä­liin saa uju­tet­tua jo­tain opet­ta­vais­ta.

– Tyk­kään teh­dä elä­mä­ker­to­ja, jos­sa ta­ri­na tu­lee mer­kit­tä­vän kään­teen, poh­ja­kos­ke­tuk­sen tai hui­pun kaut­ta.

Hattu liittyy Salon kirjailijaidentiteettiin. - Jokaiselle kirjalle ostan aina ensin uuden hatun. Tämä on Neilimo-kirjan hattu.

Jyrki Liikka

Edel­li­nen kir­ja, Sem­mos­ta tou­hua, ker­toi me­tal­li­mies, rek­ka­kus­ki ja yrit­tä­jä Pek­ka Her­le­vin ta­ri­nan.

Yk­si kiin­nos­ta­va sa­na­pa­ri len­näh­tää Sa­lon suus­ta: ha­pui­le­va ko­kei­lu, jon­ka pe­rus­ta löy­tyy frei­net­pe­da­go­gii­kas­ta.

– Her­le­vin ta­ri­na on elä­vä esi­merk­kiä sii­tä, mi­ten ha­pui­le­vaa ko­kei­lua teh­dään. He ovat koko elä­män­sä teh­neet jo­tain ja kat­so­neet, mi­hin se joh­taa. Täs­sä ta­pauk­ses­sa se joh­ti hy­viin tu­lok­siin ja vä­rik­kää­seen elä­mään.

Kaulaliinan neulomisella on oma merkityksensä kirjan valmistumisprosessissa.

Jyrki Liikka

Ha­pui­le­va ko­kei­lu ku­vaa hy­vin myös Sa­lon ta­paa kir­joit­taa. Taus­tal­la on kui­ten­kin ai­na tark­ka suun­ni­tel­ma, in­si­nöö­ri­mäi­nen tapa toi­mia.

– Mi­nul­la on re­si­dens­si­a­jal­le­ni käy­tös­sä post it -lap­pu­ja, joi­hin olen mer­kin­nyt, mitä vii­kon ai­ka­na on teh­tä­vä. Sitä suun­ni­tel­maa olen nou­dat­ta­nut.

Toi­nen työ­vä­li­ne on pu­he­lin, jon­ne idea on lai­tet­ta­va vä­lit­tö­mäs­ti ylös. Pu­he­li­mes­sa on tal­lel­la noin 180 000 ku­vaa.

– Kau­hein­ta­han on, jos joku idea huk­kuu. Mi­nul­la on sa­ne­lu­päi­vä­kir­ja. Ai­na kun ajan au­tol­la, hö­pöt­te­len sin­ne kai­ken­lais­ta.

Salo huo­maut­taa, et­tä tal­len­nus­ti­laa on myös omas­sa pääs­sä, si­säi­ses­sä al­go­rit­mis­sa.

Se tun­tui kir­jal­ta ja oli ehyt ta­ri­na.

Salo on in­no­kas ää­ni­kir­jo­jen kuun­te­li­ja ja hän us­koo, et­tä ää­ni­kir­jo­jen osuus kas­vaa.

Hän­tä kieh­too erään­lai­nen Netf­li­xin kor­vaa­ja, joka pe­rus­tuu tie­tyn­lai­seen ta­paan teh­dä ly­hyi­tä ja kou­kut­ta­via jak­so­ja. Kir­jo­jen pi­tuus jat­kos­sa var­mas­ti ly­he­nee.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten hän kuun­te­li len­kil­lään Lau­ri Täh­kän kir­jan, joka oli tun­nin mit­tai­nen.

– Se tun­tui kir­jal­ta ja oli ehyt ta­ri­na. Se oli len­kin mit­tai­nen ja kuun­te­lu­ko­ke­mus tuli val­miik­si len­kin ai­ka­na.

- Neulomiseen voi aina tarttua silloinkin, kun käsi hamuaa puhelinta ja kaipaa somessa pyörimistä, kertoo Salo.

Jyrki Liikka

Sa­lon yri­tyk­ses­sä on me­neil­lään pi­lot­tip­ro­jek­ti, jos­sa ke­hi­te­tään te­ko­ä­lyn lu­ke­mia kir­jo­ja. Kie­li­mal­le­ja on teh­ty jo hä­nen omal­le ää­nel­leen.

– Saan omal­la ää­nel­lä­ni lu­et­tu­na min­kä ta­han­sa teks­tin mil­lä ta­han­sa kie­lel­lä. Voin pu­hua vaik­ka­pa täy­del­lis­tä ara­bi­aa.

Kuun­te­li­ja voi pian va­li­ta ke­nen ta­han­sa ää­nen lu­ke­maan kir­jan.

Te­ko­ä­ly­so­vel­luk­sis­ta on elä­mä­ker­ta­kir­joit­ta­jal­le muu­ta­kin iloa. Eräs Sa­lon käyt­tä­mä so­vel­lus te­kee esi­mer­kik­si pa­rin tun­nin haas­tat­te­lun pur­ka­mi­sen mi­nuu­teis­sa.

Pe­rin­tei­set kir­jat toi­mi­vat hy­vä­nä uni­lääk­kee­nä.

– Yö­pöy­däl­lä­ni on pino kir­joit­ta­mi­sen op­pai­ta. On nau­tin­nol­lis­ta lu­kea, et­tä kai­kil­la on kir­joit­ta­mi­sen kans­sa sa­man­lai­set käär­mei­lyt.

Yhdessä post it -lapussa lukee "Ruovesi-lehti haastis klo 15".

Jyrki Liikka

Tä­män­kin voi vie­lä pal­jas­taa.

– Sa­mal­la kun an­nan te­ko­ä­lyn pur­kaa haas­tat­te­lu­nau­hoi­tus­ta, neu­lon kau­la­lii­na. Neu­lo­mi­seen voi ai­na tart­tua sil­loin­kin, kun käsi ha­mu­aa pu­he­lin­ta ja kai­paa so­mes­sa pyö­ri­mis­tä.

Vii­kon Vin­hat ovat va­paas­ti lu­et­ta­vis­sa osoit­tees­sa www.ruo­ve­si-leh­ti.fi

Täs­sä vii­me vii­kon ta­ri­na:

Tie­to­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen on löy­tö­ret­ki, ho­ri­sont­tien ja ta­jun­nan laa­jen­ta­ja