Van­ha maa­lais­ta­lo Vää­rin­ma­jas­sa hur­ma­si hel­sin­ki­läi­set heti en­si­nä­ke­mäl­tä. Nyt – vii­si vuot­ta myö­hem­min – ke­sä­pa­ra­tii­si tun­tuu jo ko­dil­ta, jo­hon ei malt­tai­si vii­kon­lo­pun päät­teek­si jät­tää jää­hy­väi­siä.

Jani Kyl­mä­lä ja Niko Lii­mat­ta et­si­vät pit­kään mök­ki­paik­kaa Hel­sin­gin lä­hel­tä. Ruo­ve­si ei ole ol­lut mah­dol­lis­ten paik­ka­kun­tien kär­jes­sä etäi­syy­den ta­kia.

Haus­sa oli maa­ta­lo mah­dol­li­sim­man al­ku­pe­räi­ses­sä kun­nos­sa.

–  Sel­lai­nen, mis­sä ei ole teh­ty mi­tään kaa­mei­ta 70–80-lu­vun re­mont­te­ja, Kyl­mä­lä ker­too ra­jauk­ses­ta.

So­pi­vaa ei tun­tu­nut löy­ty­vä. Sit­ten pa­ris­kun­ta sai Ni­kon isäl­tä vin­kin, et­tä eh­kä kan­nat­tai­si kat­soa kau­em­paa­kin: Tam­pe­reen lä­hel­lä kuu­luu ole­van pal­jon­kin hie­no­ja koh­tei­ta.

–  Teh­tiin tes­ti­ha­ku 2,5 tun­nin mat­kan pää­hän ko­toa. Ruo­ve­si oli juu­ri sii­nä ra­joil­la ja sa­man tien löy­tyi tämä koh­de, joka meil­le lo­pul­ta pää­tyi. Kun näim­me myyn­ti-il­moi­tuk­sen ku­vat, niin se oli sii­nä. Kaik­ki mei­dän ha­ku­vaa­teet täyt­tyi sa­man­tien: al­ku­pe­räis­kun­toi­nen van­ha maa­ti­la jär­ven ran­nal­la, pi­ha­ra­ken­nuk­sia ja tont­ti suu­rem­pi kuin 1000 ne­li­ö­tä, jot­ta on mah­dol­li­suuk­sia isol­le puu­tar­hal­le.

Puutarha on maalaiskodissa paras paikka.

Jani Kylmälä

Ruo­ve­si oli tai­de- ja tyy­li­his­to­ri­aa opet­ta­val­le Kyl­mä­läl­le tut­tu tai­teen kaut­ta.

– Kult­tuu­ri­his­to­ria – Ak­se­li Gal­len-Kal­le­la ja Ka­le­la muun mu­as­sa – on tääl­lä tie­tys­ti se suu­rin ar­vo ja kieh­toi mi­nua. Sitä kaut­ta tie­det­tiin, mi­hin ol­laan tu­los­sa.

Jani Kyl­mä­lä on Sta­din am­mat­ti­o­pis­ton kan­sain­vä­li­syy­sa­si­an­tun­ti­ja ja on opet­ta­nut siel­lä esi­tys- ja te­at­te­ri­tek­niik­kaa. Hän on teh­nyt kan­sal­lis­te­at­te­ris­sa pit­kän uran mas­kee­raa­ja­na. Niko työs­ken­te­lee lä­hi­hoi­ta­ja­na.

Vanhaan lehmihakaan perustettu kasvualue vaatii paljon hoitoa jokaisella mökilläkäyntikerralla.

Jani Kylmälä

Sar­va­ran­nan keit­ti­ös­sä puu­hail­laan vie­lä kan­to­ve­den va­ras­sa ja polt­to­pui­ta pi­tää tal­ven va­ral­le teh­dä.

Pää­ra­ken­nus on hir­si­ra­ken­tei­nen, ti­la­kir­jas­sa ra­ken­nus­vuo­dek­si on mää­ri­tel­ty 1931. Va­ki­tui­sia asuk­kai­ta ti­lal­la ei ole ol­lut vuo­den 1973 jäl­keen, vaan paik­ka on ol­lut ke­sä­käy­tös­sä.

Sii­tä muis­to­na on kak­si käyt­tö­kun­tois­ta ran­ta­sau­naa, al­ku­pe­räi­nen ja toi­nen 1970-lu­vul­la ra­ken­net­tu. Toi­nen sau­na on tar­koi­tus säi­lyt­tää, toi­ses­ta kaa­vail­laan vie­ras­ma­jaa.

Väärinjärvessä on kiva käydä kesäkuumalla pulahtamassa. Laituri on uusin iso hankinta.

Jani Kylmälä

– Olem­me mo­lem­mat hy­vin vi­su­aa­li­sia ih­mi­siä jo­ten ta­lon kun­toon saat­ta­mi­nen on nyt jo ol­lut mie­len­kiin­toi­nen pro­ses­si, vaik­ka vas­ta suun­ni­tel­laan, ker­too Lii­mat­ta.

–  Ty­kä­tään mo­lem­mat kes­ti­tä ja ai­na on kiva, kun vie­rai­ta tu­lee. Sil­loin teh­dään isos­ti ruo­kaa, pe­la­taan si­säl­lä lau­ta­pe­le­jä tai Mölk­kyä pi­hal­la, ja sau­no­taan pie­tee­til­lä, ja jos­kus myös pi­de­tään tal­koi­ta.

Näkymä portailta etelään naapurin pelloille on kummankin suosikkinäköala, varsinkin kun lehmät ovat pellolla.

Jani Kylmälä

Kau­pat teh­tiin hei­nä­kuus­sa 2020. Vie­lä ei ole suu­riin re­mont­tei­hin ryh­dyt­ty, sil­lä mie­het ha­lu­a­vat en­sin tu­tus­tua paik­kaan rau­has­sa.

–  Mö­kis­tä ei kos­kaan saa tul­la sel­lais­ta työ­lei­riä, et­tä ai­na kun tän­ne tu­lee on pak­ko jo­tain teh­dä. Täy­tyy myös muis­taa naut­tia ja ol­la vaan. Olem­me ot­ta­neet sel­lai­sen kan­nan tu­le­viin re­mont­tei­hin, et­tä hil­jaa hyvä tu­lee. Ei täs­tä val­mis­ta te­ke­mäl­lä saa! Ha­lu­am­me, et­tä paik­ka on sel­lai­nen, et­tä tän­ne pää­se­mis­tä odot­taa. Nau­res­ke­lem­me, et­tä tämä on mei­dän lop­pu­e­lä­män si­joi­tus­paik­ka. Ka­ve­rim­me kut­suu paik­kaa leik­ki­säs­ti Pap­pa­lak­si, Niko jat­kaa.

Ta­voit­tee­na on päi­vit­tää talo täl­le vuo­si­tu­han­nel­le, mut­ta te­ke­mäl­lä oman­lai­nen re­mont­ti ei­kä or­jal­li­ses­ti van­haa res­tau­roi­den.

– Em­me esi­mer­kik­si ole hank­ki­neet Sar­va­ran­taan yh­tään uut­ta huo­ne­ka­lua, vaan kaik­ki on van­ho­ja, kier­rä­tet­ty­jä, pe­rit­ty­jä ja kirp­pu­to­reil­ta löy­det­ty­jä. Ha­lu­am­me mo­der­ni­soi­da koh­teen kui­ten­kin van­han nä­köi­sek­si, Niko li­sää.

Niko on hyvä kuvaaja ja nauttii puutarhassa touhuamisesta yhtä lailla.

Jani Kylmälä

Tu­le­va­na ke­sä­nä isom­pi urak­ka aloi­te­taan nel­jän leh­män na­ve­tas­ta, jos­sa it­se asi­as­sa ei ole kos­kaan eläi­miä ol­lut. Ta­ri­na ker­too, et­tä ti­laa asut­ti­vat 1960-lu­vul­la si­sa­ruk­set. Juu­ri kun na­vet­ta saa­tiin val­miik­si veli me­neh­tyi ei­kä si­sar ot­ta­nut eläi­miä yk­sin hoi­taak­seen.

Nyt na­vet­ta on tar­koi­tus kun­nos­taa ke­sä­huo­neek­si, ma­ja­pai­kak­si sekä it­se omis­ta­jil­le et­tä tal­koo­po­ru­kal­le sik­si ai­kaa, kun var­si­nai­nen iso re­mont­ti pää­ta­los­sa on käyn­nis­sä.

– Sen ver­ran lat­ti­aa ja sei­nää teh­dään, et­tä siel­lä pys­tyy asu­maan. Säh­köt pi­tää ve­tää ja la­ve­ri­sän­gyt sin­ne tu­lee, mut­ta ei mui­ta mu­ka­vuuk­sia, kaa­vai­lee Kyl­mä­lä.

Pää­ta­los­sa en­sim­mäi­nen teh­tä­vä on lat­ti­oi­den uu­si­mi­nen.

– Ne ovat huo­nos­sa kun­nos­sa, se tie­det­tiin os­ta­es­sa. Mut­ta ei kui­ten­kaan niin huo­nos­sa, et­tä es­täi­si asu­mi­sen.

Kyl­mä­län sy­dän­tä lä­hel­lä on puu­tar­ha, joka hä­nel­le on ren­tou­tu­mi­sen paik­ka.

– Hoi­tai­sin puu­tar­haa aa­mus­ta il­taan, koko ajan, jos mah­dol­lis­ta. Ik­ku­nan­pie­let ja mi­ni­kas­vi­huo­neet on täyn­nä tai­mia jo nyt.

Vii­mei­nen va­ki­tui­nen asu­kas kas­vat­ti hyö­ty­puu­tar­has­saan si­pu­lia ja pe­ru­naa. Hä­nen jäl­keen­sä pel­lot oli­vat ke­san­noi­tu­neet ja um­peen kas­va­neet.

 – Kuk­ka­penk­ke­jä syn­tyy nyt mitä ih­meel­li­sim­piin paik­koi­hin, ker­too Kyl­mä­lä.

Kukkamaa on parhaimmillaan heinäkuussa.

Jani Kylmälä

Ja­nin ja Ni­kon eh­to­na is­tu­tet­ta­vil­le kas­veil­le on, et­tä nii­den täy­tyy ol­la hyön­tei­sys­tä­väl­li­si­sä. Sar­va­ran­taan ei tule kuk­kia, jot­ka ei­vät tuo­ta met­tä.

– 99 pro­sent­tia on mo­ni­vuo­ti­sia per­hos- ja hyön­tei­sys­tä­väl­li­siä pe­ren­noi­ta, to­te­aa Jani.

Luon­to, hyön­tei­set ja kas­vit ovat ai­na kiin­nos­ta­neet hän­tä. Kiin­nos­tus pö­lyt­tä­jä­kas­vei­hin jäi muu­ta­man vuo­den ta­kai­ses­ta Pe­las­ta pör­ri­äi­nen-kam­pan­jas­ta.

–  Sii­tä on tul­lut meil­lä sel­lai­nen len­tä­vä lau­se, kun teh­dään ri­su­ka­so­ja ja jä­te­tään la­ho­puu­ta met­sään. Sii­tä syys­tä myös kaik­kien kas­vien tu­lee tuot­taa pö­lyt­tä­jil­le joku pal­kin­to. On ikä­vää, et­tä ny­kyi­nen puu­tar­hat­ren­di tuot­taa pal­jon kas­ve­ja, jois­sa hyön­tei­set käy­vät lo­pul­ta tur­haan. Se on eri­tyi­sen hai­tal­lis­ta kau­pun­ki­a­lu­eil­la, mis­sä ym­pä­ri­vuo­ti­sia me­si­kas­ve­ja on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti vä­hem­män, hän poh­tii.

Väärinjärvi tarjoaa upeita näkymiä kaikkina vuodenaikoina.

Jani Kylmälä

Ti­lan ran­ta­leh­to siin­te­lee mies­ten mie­les­sä sa­tu­met­sä­nä, jos­sa oli­si pal­jon eri­lai­sia leh­ti­kas­ve­ja, pen­sai­ta ja kuk­ki­via kas­ve­ja.

– Et­tä siel­lä oli­si näh­tä­vää muu­ta­kin kuin ran­ta­koi­vut, sa­noo Kyl­mä­lä.

Kun kaik­ki on jos­kus tu­le­vai­suu­des­sa val­mis­ta, pää­mää­rä­nä on muut­taa py­sy­väs­ti Ruo­ve­del­le.

–  Hel­sin­gis­sä säi­lyy sel­lai­nen paik­ka, jos­sa voi yö­pyä, jos työt vaa­ti­vat. Mut­ta Sar­va­ran­ta on meil­le tu­le­vai­suu­den yk­kös­ko­ti.