Onnea ammattiin valmistuneille! Katso päivittyvä lista opintonsa päättäneistä ruovesiläisistä
Yksi syntymäpäiväksi saatu lahja on pelipaita, jonka selkämyksestä voi tarkistaa päivänsankarin iän.
Jyrki Liikka
Yksi syntymäpäiväksi saatu lahja on pelipaita, jonka selkämyksestä voi tarkistaa päivänsankarin iän.
Jyrki Liikka
Syntymäpäiväsankari Anssi Manninen: ”Merkkipäivänäkin matkoilla!”
Ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat ilmestyneet jo kauppoihin. Arkistokuva.
Jyrki Liikka
Ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat ilmestyneet jo kauppoihin. Arkistokuva.
Jyrki Liikka
Kevätkylvöissä päästiin viimein täyteen vauhtiin – ensimmäiset kotimaiset varhaisperunat ja mansikat ovat jo kaupoissa
Ikäihmisten ulkoilupäivä alkaa olla jo tuttu alueen asukkaille. Parituntinen tapahtuma pitää sisällään monenlaista ohjelmaa, toki paikalle voi tulla vain tuttuja tapaamaan.
Karoliina Laikio
Ikäihmisten ulkoilupäivä alkaa olla jo tuttu alueen asukkaille. Parituntinen tapahtuma pitää sisällään monenlaista ohjelmaa, toki paikalle voi tulla vain tuttuja tapaamaan.
Karoliina Laikio
Ulkoilutapahtuma ikäihmisille Kurun satamassa
Ulkona kävijöitä oli vastassa Haisuli. Jopa hieman tapojensa vastaisesti Haisuli käyttäytyi tapahtumassa oikein kiltisti.
Karoliina Laikio
Ulkona kävijöitä oli vastassa Haisuli. Jopa hieman tapojensa vastaisesti Haisuli käyttäytyi tapahtumassa oikein kiltisti.
Karoliina Laikio
Lasten kesä avattiin Kurussa Muumien tahdissa
Pohjoisviitta
Pohjoisviitta
Samuel Isokivijärvi Autohuolto Isokivijärven osakkaaksi
Pohjoisviitta
Pohjoisviitta
Tiltaltti Shop pukee aidosti kaiken kokoisia naisia
— ” Muoti kuuluu myös pulleroille”
Pohjoisviitta
Pohjoisviitta
Monialayritys hoitaa hommat!
Pohjoisviitta
Pohjoisviitta