Pusunvuolteen vesialueella on ensi kesänä nopeusrajoitus 10 km/h ja aallokon aiheuttamisen kielto. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on määrännyt nopeusrajoituksen, joka tulee voimaan kesäkuun alusta.

Ruoveden kunnan kulttuuritoimi toteuttaa yhdessä Kulttuuriosuuskunta Uulun kanssa asukkaille kymmenen maksutonta kuvataide- ja musiikkityöpajaa tämän kevään aikana. Kuusi näistä pajoista järjestetään kylätoiminnan parissa ja neljä työpajaa pidetään Kotirannan ja Iltaruskon palvelutaloilla.

– Tarjouksia tulee eri toimittajilta ja niistä valitaan toimittajat hinta- tai muulla perusteella, sanoo Kuusisto.
Jyrki Liikka
Kunnan kiinteistöpäällikkö Marko Kuusisto naputtelee parhaillaan Cloudia Tarjouspalveluun puitejärjestelyiden mukaisia tarjouspyyntöjä puitesopimuskumppanin löytämiseksi. Puitejärjestely on yhden tai usean toimittajan välinen sopimus, jonka tarkoituksena on vahvistaa tietyn ajan kuluessa tehtäviä hankintasopimuksia koskevat ehdot, kuten hinnat ja suunnitellut määrät.

Tango del norte duo, Ville Westergård (piano) ja Sami Pirttilahti (bandoneon) opettavat nuoria tangokurssilla ja konsertoivat myös Ruoveden kirkossa.
Heikki Hämäläinen
Tango del norte -duo konsertoi tällä viikolla Ruovedellä. Samalla starttaa opetushallituksen tuella tehtävä Tangokurssi Merikanto-opistossa opiskeleville soittajille Tango del norten muusikoiden johtolla.

Alun perin sote-uudistuksen idea oli panostaa perusterveydenhuoltoon. – Teemme töitä potilaan hyväksi Pirhan tekemien päätösten mukaan, vaikka kukaan ei koskaan kysykään työntekijöiden näkemyksiä, kertovat perushoitajat Jaana Kuosa ja Sirpa Luomaharju sekä kuvassa keskellä istuva osastonhoitaja Paula Laurila.
Jyrki Liikka
Ruoveden kiirevastaanotto päättyi 31. maaliskuuta. Enää Ruovedellä ei ole myöskään kiirehoidon lääkäriä, vaan hän sijaitsee Virroilla. Muutoksen myötä vähenee yksi hoitaja, joka on muun muassa valmistellut potilasta kiirelääkärille.

Oli varustuksena sitten kumisaappaat tai päivänvarjo, Ruoveden kesätapahtumien läpi kahlaaminen vaatii todellista kestävyyskuntoa. Ainahan meillä kesä on kulttuurin suhteen ollut Ruovedellä yltäkylläinen, nyt vielä asteen täyteläisempi.

Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt.

Viime lauantaina 27. huhtikuuta vietimme kansallista veteraanipäivää. Tätä päivää kanssamme maassamme juhlii enää hyvin pieni joukko veteraaneja.

Maalaispojan lauluja ja manserockia on tiedossa Pihlajalahdella.
Odotettu Pihlajalahden kesäkonsertti soi tänä vuonna manserokkia, kun lavalle nousee Jukka ja Maija Linkolan lisäksi Mikko Alatalo. Paikka on vanha tuttu, Pihlajalahden nuorisoseurantalo, mutta aika aikaisemmistapoikkeava: Noitakäräjäviikon perjantai 5. heinäkuuta

Nopeusrajoitukset muuttuvat.
Sirkku Somero
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä Pirkanmaalla porrastetusti 3. huhtikuuta alkaen. Tielläliikkujia kehotetaan ottamaan huomioon kevään vaihtelevat olosuhteet niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.

Hidasta elämää -festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa Ruovedellä ja ensimmäistä kertaa ylipäätään. Sen takana on Hidasta elämää -brändi, joka määrittelee itsensä hyvinvointimediaksi.

Kirjajuhlilla esiintyvät Anu Almagro ja Johanna Jauhiainen (ylh.vas.) äyttämöteoksessa Omakuva – Unia Ellen Thesleffin elämästä ja taiteesta. Navetan ylisillä kuullaan Vallilan Tango-orkesteria (ylh oik.) ja kirjajuhlien aikaan näyttelynsä avaava taiteilija Albert Pepermans (alh.oik.). Alarivissä Vinhalla tavattavia kirjailijoita: Paula Hotti, Enni Mustonen, Joel Haahtela ja Anu Ojala.
Vinhan kirjafestivaali heinäkuun viimeisenä viikonloppuna jatkaa viime vuonna hyväksi todettua mallia: perjantain ja lauantain aikana esillä on kymmenittäin kirjailijoita ja musiikkia.

Vinhan kirjakaupan ympäristössä viikkoa ennen juhannusta vietetään Hidasta elämää -festivaali. Tiivis ohjelmapaketti on suunniteltu niin, että mitään ei tapahdu päällekkäin.

Pekka Herlevi ja Iveco ottavat vastaan aplodeja suorituksen jälkeen.
Jyrki Liikka
Kesän tapahtumat alkavat kylissä toden teolla jo toukokuun puolella, kun Visuvedellä järjestetään Visu Pulling c-kilpailu, jossa kilpaillaan Suomen mestaruuksissa traktorinvedossa. Traktorinvetokilpailun Visuveden tehdasalueella järjestää traktoriurheiluseura Suomenselän usvaputket. SM-sarjojen lisäksi tarjolla on neljä jokamiesfarmiluokkaa.

Näyttelijä Eppu Nuotio ja muusikko Marianne Maas.
Sirkku Somero
Lakanateatterin viime kesänä ensi-iltansa saanut Lyytin laulu palaa ohjelmistoon: luvassa on viisi näytöstä Ylä-Väärin Ittipäässä heinä-elokuun taitteessa.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Hyvää kevättä Visuvedeltä, täältä me taas ponnistamme!
Arto Kovasin
Valtuusto kokokouksessa on käsiteltävänä vain kaksi asiaa. Kuva maaliskuulta 2023.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste