Heikki Itänen.
Tilastopiruetti
Kolumni
Nyt on vuorossa taas sellainen kevät, jolloin tilastonikkarit pääsevät näyttämään parasta osaamistaan.
Tärkeintä on löytää poliitikoille mahdollisimman sopivia käyriä ja palkkeja, joita esittämällä voidaan vakuuttaa vakavalla naamalla kansalle, että hyvällä tiellä ollaan.
Samalla täytyy myös siirtää sivuun ne kaikki kiusalliset segmentit, joita ei kovin mielellään haluta tuoda esille.
Kyseessähän on tietysti eduskuntavaalit ja ilmassa on lähes urheilujuhlan tuntua.
En epäile yhtään, etteikö vaalityön läpikäyminen vaatisi ehdokkaalta suurta henkistä ja fyysistä voimavaraa ja vastaisi näin ollen hyvinkin raskasta urheilusuoritusta.
Kun miettii, niin oikeastaan kampanjointi muistuttaa eniten taitoluistelua.
Ensin pitää suorittaa aina pakolliset kuviot, eli näyttää parasta teknistä osaamista ja suorittaa kauniisti kaikki ne kliseiset kiemurat ja spiraalit, mitä jokaiselta vaaditaan.
Apuna voi käyttää niitä tilattuja tilastoja ja muuta sopivaa dokumenttia. Tärkeintä on aina olla tarkkana, että pysyy varmasti muiden mukana, ettei vaan syntyisi liikaa kirittävää, eikä missään tapauksessa saa kertaakaan kompuroida.
Vapaaohjelmassa voi sitten tuoda paremmin esille omia vahvuuksia ja esittää ilmoille monia toinen toistaan parempia aloitteita, jotka on jo pantu alulle, tai ainakin niiden valmistelu on hyvin pitkällä ja olisivat vielä paljon pitemmälläkin, ellei toisen puolueen kilpakumppanit olisi olleet niitä kiusallaan tai tyhmyyttään estämässä.
Työllisyyden paraneminen on aina yksi hieno vaalien alla esille otettava aihe, koska sen tilastoja voi tulkita niin monella tavalla. Samoin valtion velka ja sen hoitoon liittyvät leikkaukset kannattaa mainita, sillä niiden tiimoilta tehdyt laskelmat ovat kauttaaltaan kaikki niin sekaisia, ettei lopputulosta oikeasti kukaan voi tietää.
Politiikan mattopaini on vielä huomattavasti normaalia painia rankempaa.
Pitkän vaalikamppailun jälkeen voi sitten pienen hetken hengähtää ja vilkuttaa ison kukkapuskan kanssa hymyillen kannattajilleen ja kameralle.
On koittanut viimein pistelaskun, eli kansan antamien äänten laskemisen aika.
Heti tuloksien selviämisen jälkeen alkaa loistelias suuri loppunäytös, jossa taustavoimien ansiosta poliitikot pääsevät viimeistään esittämään parhaan tilastopiruettinsa. Se nousee näyttävästi ilmoille kuin rento kolmois-lutz, jonka mukaan heidänkin puolue kuuluu oikeasti voittajiin, tai ainakin menestyjiin, tai menivät ainakin omalla tavallaan, jollain sopivalla asteikolla, eteenpäin.
Hieman hävinneetkin ovat tietyssä valossa hetken oikeasti onnellisia voittajia.
Taitoluistelusta poiketen poliitikkojen luistelukisat päättyvät kuitenkin vasta painimolskille.
Hallituksen muodostaneet puolueet menevät rähmälleen makaamaan matolle ja oppositio käy ärhäkkäänä niskaan kiinni ja koittaa kaikin tavoin selättää heidät.
Politiikan mattopaini on vielä huomattavasti normaalia painia rankempaa.
Oikeassa painissa tuomari antaa maksimissaan vain muutaman minuutin aikaa yrittää vyöryttää alla olevaa, mutta politiikassa pitää matossa olijan pystyä kamppailemaan puolustusasemissa normaalioloissa taas seuraavat neljä vuotta.