Har­voin asi­at me­ne­vät si­ten, ku­ten etu­kä­teen on aja­tel­lut. Ruo­ve­si-leh­den ja Teis­ko-Ai­to­lah­ti-leh­den ke­sä­po­jan pes­ti oli ver­rat­to­mas­ti al­ku­pe­räis­suun­ni­tel­mia pi­dem­pi, sil­lä sen mit­ta on run­saan kol­men kuu­kau­den si­jaan ol­lut­kin 15 kuu­kaut­ta. Ai­ka­ja­naan mah­tuu yk­si syk­sy, yk­si tal­vi, puo­li­tois­ta ke­vät­tä ja kak­si ke­sää. Näin las­kien tu­lok­sek­si saa­daan 5½. Kou­lu­ar­vo­sa­na­na tuo ei oli­si kum­moi­nen.  

#kaik­ki­on­pai­kal­lis­ta.

Sa­nan ’pai­kal­lis­leh­ti’ si­säl­tä löy­tyy sana ’kal­lis’. Pai­kal­lis­leh­ti ei ti­lat­tu­na ole kal­lis ja se on lu­ki­joil­leen kal­li­sar­voi­nen. On vai­kea ku­vi­tel­la, et­tä tors­tai­aa­mu­na Ruo­ve­si-leh­ti ei löy­tyi­si pos­ti­laa­ti­kos­ta tai etei­sen ma­tol­ta. Ou­toa oli­si se­kin, jos net­ti­leh­ti­ver­sio ei oli­si­kaan kes­ki­viik­ko­na eri­lai­sil­la pää­te­lait­teil­la lu­et­ta­va­na. Leh­ti on tär­ke­äm­pi osa iden­ti­teet­ti­äm­me kuin osaam­me aja­tel­la­kaan. Mu­ka­vam­paa on luot­taa sii­hen, et­tä leh­ti il­mes­tyy vii­koit­tain. Ne­tis­tä jut­tu­ja voi lu­kea päi­vit­täin. Kuin­ka ol­la­kaan, ’jour­na­lis­mi’ tu­lee rans­kan kie­len sa­nas­ta jour, joka mer­kit­see päi­vää. Tyk­kään käyt­tää leh­den Ins­tag­ram-ti­lil­lä tun­nis­tet­ta #kaik­ki­on­pai­kal­lis­ta, mikä joh­tuu sii­tä, et­tä kaik­ki on pai­kal­lis­ta. Asi­at ja il­mi­öt ta­pah­tu­vat ai­na jos­sain pai­kas­sa. Hel­sin­gin Sa­no­mat tai La­pin Kan­sa ovat ne­kin pai­kal­lis­leh­tiä. Sik­si ne har­voin ker­to­vat luo­tet­ta­vas­ti tä­män paik­ka­kun­nan ta­pah­tu­mis­ta.

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on ta­ka­tas­kus­saan tuk­ku ta­ri­noi­ta.

Jos tyk­kää kir­joit­ta­mi­ses­ta ja sa­no­jen kans­sa kamp­pai­lus­ta, toi­mit­ta­jan työ on hyvä va­lin­ta. Kir­joit­ta­mi­nen on kui­ten­kin vain osa ko­ko­nai­suut­ta. On hy­väl­lä ta­val­la jän­nit­tä­vää ta­va­ta ih­mi­siä ja kuun­nel­la, mitä heil­lä on ker­rot­ta­va­naan. Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on ta­ka­tas­kus­saan tuk­ku ta­ri­noi­ta. Jän­nit­tä­vää on myös löy­tää it­sen­sä ou­dos­ta pai­kas­ta ja kat­soa, mitä ta­pah­tuu. Kor­vat ovat toi­mit­ta­jan tä­kein työ­ka­lu. Toi­mi­tusp­ro­ses­sin ket­jun voi tii­vis­tää ly­hy­es­ti: on ai­he, jos­ta kir­joi­te­taan jut­tu val­miik­si. Kir­joi­tusp­ro­ses­sin voi ku­va­ta yh­tä tyl­säs­ti: kir­joi­te­taan sa­no­ja pe­räk­käin. Toi­mit­ta­jan ta­voi­te on kui­ten­kin ai­na sel­vä. On kir­joi­tet­ta­va niin sel­ke­äs­ti, et­tä lu­ki­ja ym­mär­tää si­säl­lön en­si­lu­ke­mal­la. Aja­tuk­sen on hyvä säi­lyä kirk­kaa­na.

Apua!

Lu­ku­tai­toi­sel­le lu­ke­mi­nen on it­ses­tään­sel­vyys. Mus­tat pis­teet pa­pe­ril­la muo­dos­ta­vat sa­no­ja, kir­jain­jo­no­ja ja virk­kei­tä. Vä­li­mer­keis­tä pis­te on kir­joit­ta­jan pa­ras ys­tä­vä ja se pal­ve­lee lu­ki­jaa. Jos­kus pil­kun paik­ka, on, se­kin rat­kai­se­va, jot­ta teks­tiä voi hah­mot­taa ym­mär­ret­tä­väs­ti. Muis­tan hy­vin, kun en­sim­mäi­ses­sä ju­tus­sa­ni oli kaa­mea vir­he. Olin unoh­ta­nut lait­taa pis­teen erään virk­keen lop­puun. Apua! Jot­ta maa­il­ma py­syy rai­teil­laan ja ta­sa­pai­no uni­ver­su­mis­sa säi­lyy, täs­sä on nyt se puut­tu­va pis­te, vie­lä­pä huu­to­mer­kin kans­sa ryy­di­tet­ty­nä: .!