Mi­nul­la oli au­to­kou­lus­sa mai­nio opet­ta­ja. En­nen lä­hes­ty­vää kau­pun­ki­a­jo­jak­soa hän to­te­si, et­tä aja­mis­ta kau­pun­gis­sa ei tar­vit­se pe­lä­tä: ”Kau­pun­gis­sa on help­poa ajaa. Kun lii­ken­ne­va­lot ovat pu­nai­set, on py­säh­dyt­tä­vä. Vih­reil­lä saa men­nä.” Sel­ke­ää ja yk­sin­ker­tais­ta. Lii­ken­ne­sään­tö­jä nou­dat­ta­mal­la aja­mi­nen su­juu ja si­vu­tuot­tee­na ko­la­rien mää­rää vä­he­nee. Epä­tark­kaan uu­ti­soin­tiin sen si­jaan tör­mää yl­lät­tä­vän usein. Jos­kus sa­no­ma­leh­den ot­sik­ko näyt­tää täl­tä: ”Au­to ajoi lap­sen pääl­le suo­ja­tiel­lä.” Ei au­to aja­nut, ih­mi­nen ajoi. Aja­ja oli­si voi­nut ol­la sinä tai minä, joka ajon ai­ka­na ko­et­taa no­pe­as­ti nä­py­tel­lä pu­he­li­mel­laan maa­il­man tär­keim­män vas­taus­vies­tin.

Tyh­mää ja vaa­ral­lis­ta.

Tie­don val­ta­tien lii­ken­tees­sä, siel­lä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, on myös nii­tä, jot­ka ha­lu­a­vat tör­mäil­lä sään­nöis­tä piit­taa­mat­ta. Hei­tä kut­su­taan trol­leik­si, joi­den tar­koi­tus on ai­heut­taa net­ti­kes­kus­te­lus­sa häi­rin­tää ja se­ka­sor­toa. He ovat nii­tä, jot­ka aja­vat tie­don val­ta­tiel­lä päin pu­nai­sia, ken­ties kän­nis­sä ja lä­päl­lä. Tyh­mää ja vaa­ral­lis­ta. Hy­vää käy­tös­tä ei ole se, et­tä pu­huu mitä sat­tuu. Oman näp­päi­mis­tön­sä ää­res­sä on kä­te­vää kir­joit­taa il­keyk­siä mo­lem­mil­la kes­ki­sor­mil­la. Il­kei­ly on teh­ty hel­pok­si ni­mi­merk­kien ta­kaa kir­joit­ta­vil­le. Kri­ti­soi­da voi, eri miel­tä saa ol­la. Hyvä läh­tö­koh­ta on pu­hua ai­na tot­ta. Jos­kus voi ke­hu­a­kin tois­ta, vaik­ka se ihan kai­kil­ta hel­pos­ti on­nis­tu, si­tä­kin voi har­joi­tel­la.

Sel­ke­ää ja yk­sin­ker­tais­ta.

Mui­noin ih­mis­ten pää­a­si­al­li­nen vies­tin­tä­vä­li­ne oli kah­vi­pöy­tä, jon­ka ää­res­sä tie­to liik­kui. Kes­kus­te­lu elää nyt eri ka­na­vis­sa. Uu­det su­ku­pol­vet käyt­tä­vät äly­pu­he­lin­ta. Yh­te­näis­kult­tuu­rin ai­ka­na tv:stä kat­sot­tiin sa­mo­ja oh­jel­mia, nyt jo­kai­sel­la on mu­ka­naan oma ruu­tu. Niin sa­not­tu kup­lau­tu­mi­nen näh­dään usein vain kiel­tei­se­nä asi­a­na. Kup­lis­sa ta­paa­vat tur­val­li­ses­ti to­si­aan ne ih­mi­set, joil­la on sa­mat kiin­nos­tuk­sen koh­teet. Ovat he sit­ten in­nok­kai­ta au­ton­ras­saa­jia, len­to­pal­loi­li­joi­ta tai vi­her­peu­ka­loi­ta.

Tu­lee hyvä olo.

Yh­teen hii­leen pu­hal­ta­mi­nen ja tois­ten ot­ta­mi­nen huo­mi­oon vah­vis­taa mei­tä. Eri­lai­set mie­li­pi­teet kan­nat­taa ot­taa huo­mi­oon, on hyvä ol­la kiin­nos­tu­nut mui­den mie­li­pi­teis­tä. Ter­veh­ti­mi­nen, hymy ja ys­tä­väl­li­nen kat­se vai­kut­ta­vat mei­hin jo­kai­seen. Kun naa­pu­ri ter­veh­tii, sitä ko­kee kuu­lu­van­sa yh­tei­söön, se an­taa voi­maa. Tu­lee hyvä olo. Suu­ri sa­lai­suus ei ole, et­tä yh­tei­sö luo it­se omat toi­min­ta­ta­pan­sa. Osaam­me ais­tia toi­sis­ta ih­mi­sis­tä enem­män kuin ar­vaam­me­kaan. Pie­net sa­nat ja eleet mer­kit­se­vät, ko­et­ko it­se­si hy­väk­sy­tyk­si mui­den sil­mis­sä. Po­si­tii­vi­nen ja mo­ni­ää­ni­nen hen­ki luo avoin­ta ja hy­väk­sy­vää il­ma­pii­riä, ku­ka­pa ei sel­lais­ta ha­lu­ai­si. Se läh­tee pei­liin kat­so­mi­ses­ta.

Vä­lil­lä on hyvä vil­kais­ta myös taus­ta­pei­liin, mut­ta taak­se ei kan­na­ta jää­dä tui­jot­ta­maan.