Onnea Vuoden yrittäjille!
Näin loppuvuodesta on monen ansaitun kiitoksen paikka. Myös Ruoveden Yrittäjät palkitsee Vuoden yrittäjän ja Vuoden nuoren yrittäjän.
Tällä kertaa Vuoden yrittäjänä palkittiin omaa mehuasemaa pyörittävä ja maakunnan maistuvinta ruisleipää leipova Raija Asunta. Palkitsemisvuosi osui aivan nappiin, sillä vuosi on ollut Asunnalle liiketoiminnan kannalta supervuosi.
Yrittäminen on laji, jossa vain rohkeimmat ja sitkeimmät pärjäävät, yrittäjäjuhlassa puhunut Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen totesi. Tämä jos mikä, sopii Raija Asuntaan. Kun siihen vielä lisää rakkauden työhön, on toimiva paketti valmis. Vuoden yrittäjän valinta sai syystä isot aplodit yrittäjäjuhlassa.
Nuoren yrittäjän palkitseminen on hieno ele. Se on antanut potkua ja uskoa monelle ruoveteläiselle nuorelle yritystoimintansa alkutaipaleella olevalle.
Kuntosali Aitan yrittäjä Jenna Kuokkanen muistutti, että yksin ei nuori yrittäjä pärjää, vaan auttajia tarvitaan aina. Onneksi niitä ympärillä on.
Yrittäjät ovat Ruovedelle elintärkeitä. He pitävät yllä paikkakunnan elinvoimaisuutta. Siksi on myös tärkeää, että yhteistyö kunnan kanssa sujuu. Kunnanjohtaja Toni Leppäsen mukaan kirittävää tässä suhteessa on: ”Yhteistyötä tarvitaan – ja sitä meidän täytyy tehdä.”