Kipeitä muutoksia
Ruoveden lääkäripäivystys eli kiirevastaanotto siirtyy Virtain terveyskeskukseen huhtikuun alussa.Kiireellistä hoitoa vaativia oireita tai vammoja voivat olla esimerkiksi hengitystieinfektiot, selkäkipu, nyrjähdykset ja venähdykset tai lapsen korvatulehdus.
Lääkäriin pääsee Ruovedellä huhtikuusta eteenpäinkin, mutta vain kiireettömästi. Se tarkoittaa, että lääkäriin pitää varata aika etukäteen. Monelle kiirevastaanoton siirtyminen Virroille tuo vaikeuksia päästä hoitoon, autottomalle jopa suhteettomasti. Kynnys hoitoon lähdöstä todennäköisesti kasvaa.
Vuodeosastolla käydään parhaillaan muutosneuvotteluja. Millaisiin ratkaisuihin päädytään, ratkeaa muutamien viikkojen päästä.
Vuodeosaston lakkauttamisesta tehdyt oikaisuvaatimukset tulevat hyvinvointialueen aluehallituksen käsittelyyn todennäköisesti vielä tämän kuun aikana. Aluehallitukselle on toimitettu myös yli 2850 nimen adressi sote-palveluiden säilymisestä. Moni pelkää, että edes niillä ei ole vaikutusta.
Suomen uuden presidentin nimi on pian selvillä. Ennakkoäänestys on päättynyt, toinen varsinainen vaalipäivä vielä edessä. Muista äänestää!