Keiturin Soten sähköinen ajanvaraus toimii Ruoveden ja Virtain alueen kuntalaisille osoitteessa virrat.terveytesi.fi. Sen kautta ajan voi varata missä ja milloin vain.
Karoliina Laikio
Digiasiointi voi madaltaa kynnystä hakeutua palveluihin – ajan voi varata mihin vuorokauden aikaan tahansa
Keiturin Soten asiakkaat voivat varata itselleen esimerkiksi rokotuksen digitaalisen ajanvarauksen kautta. Varattavien palveluiden joukossa on muun muassa vastaanotto- ja puhelinaikoja diabetes-, ja astmahoitajalle, mutta myös esimerkiksi fysioterapian, geriatrian ja aikuisneuvolankin puolelle. Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon voi varata netistä ajan opiskelijan terveystarkastukseen tai lyhyeen tapaamiseen, kuten ehkäisyvalmisteiden noutoon.
Netissä varattu aika on myös mahdollista perua sitä kautta.
Koordinaattori Linda-Maria Rask kertoo, että henkilöllä tulee olla käytössään jokin vahvan tunnistautumisen menetelmä.
– Kuten mobiilivarmenne tai verkkopankkitunnukset ja laite, jolla pääsee sivustolle, esimerkiksi tietokone tai älypuhelin.
Sähköinen ajanvaraus toimii Ruoveden ja Virtain alueen kuntalaisille, ja ajan pystyy sen kautta varaamaan pääsääntöisesti jopa 60 vuorokauden päähän. Netissä varattu aika on myös mahdollista perua sitä kautta.
Netistä täysi-ikäinen asiakas voi klikata itselleen vastaanottoajan myös mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Lähihoitaja Miia Ruohoniemi kertoo, että syynä varaukselle voi olla muun muassa kuormittava elämäntilanne, mielenterveyshaasteet tai huoli omasta päihteidenkäytöstä.
– Vastaanottoaika on Ruovedellä keskiviikkoisin kello 9 ja maanantaisin Virroilla kello 9, sen pitää miepä-yksikön työntekijä.
Ruohoniemen mukaan netin kautta ajan saa yksikköön nopeastikin
– Digiajanvarauksen käyttö on ollut maltillista. Kannustan asiakkaita rohkeasti käyttämään digiajanvarausta, sillä se on tehty helpoksi sekä vaivattomaksi.
Ruohoniemi kertoo suosivansa sähköistä ajanvarausta.
– Digiasiointi madaltaa kynnystä hakeutua palveluihin, eikä ajanvarauksen tekeminen ole kiinni esimerkiksi työntekijän soittoajoista. Matala kynnys ajanvaraamiseen voi helpottaa avun hakemista.
Lääkärin vastaanotolle pääsy vaatii julkisessa terveydenhuollossa aina hoidon tarpeen arvioinnin.
Rask kertoo esitelleensä netin kautta tehtävää ajanvarausta digiopastuksissa Virroilla ja Ruovedellä.
– Kävijät ovat minulle kommentoineet, että helpolta vaikuttaa. Jokunen on jopa kertonut käyttäneensä palvelua ja pitänyt sitä helppona.
Hänen mukaansa Keiturin Soten digitaaliseen ajanvaraukseen on toivottu myös poliklinikan hoitajien ja lääkärien aikoja.
– Lääkärin vastaanotolle pääsy vaatii julkisessa terveydenhuollossa aina hoidon tarpeen arvioinnin, minkä takia suoraan lääkärille ei ole mahdollista varata aikaa. Olemme lisäämässä digitaaliseen ajanvaraukseen näillä näkymin syksyllä kiireettömiä hoitajan vastaanottoaikoja.
Mitä koskee?
Sähköinen ajanvaraus
Koronarokotus
Aikuisneuvola: Korvahuuhtelu, kuulontutkimukset sekä rokote- tai lääkeinjektioaika (kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet).
Diabeteshoitajien vastaanotto- tai puhelinaika
Astmahoitajan vastaanottoaika
Fysioterapian vastaanotto- tai puhelinaika, apuvälineen tarpeenarvio ja sovitus, erilaiset tuet, liikkumisen apuvälineet, yms.
Geriatrian poliklinikka
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastaanottoaika.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto: opiskelijan terveystarkastus tai lyhyt tapaaminen (esim. ehkäisyvalmisteiden nouto tai rokotus)
Äitiys- ja lastenneuvolan puhelinaika
Keiturin Sote Oy