Ele­tään pää­si­äi­sen jäl­keis­tä en­sim­mäis­tä sun­nun­tai­ta. Päi­vää, joka ot­si­kon mu­kaan on niin kuin vas­ta­syn­ty­neet tai val­kois­ten vaat­tei­den sun­nun­tai. Tämä kaik­ki viit­taa kas­tee­seen elää uu­te­na ih­mi­se­nä.

Päi­vään liit­tyy myös pal­jon epä­us­koa. Kris­ti­nus­kon mu­kaan ope­tus­lap­set epäi­li­vät us­ko­aan, kun­nes Jee­sus il­mes­tyi heil­le, ja he sai­vat ilon sekä vah­vis­tuk­sen op­pi­mal­leen.

Ih­mi­nen, mik­sei jopa kaik­ki elä­vä, us­koo op­pi­maan­sa ja ha­lu­aa pi­tää omia us­ko­muk­si­aan oi­kei­na sekä tär­kei­nä. Tämä jos mikä ai­heut­taa oi­keu­te­tus­ti erit­täin pal­jon nä­ke­my­se­ro­ja, syt­tyy jopa so­tia.

Mo­nes­ti koko elä­mä ra­ken­tuu oman mie­li­ku­van va­raan, ja sii­tä pi­de­tään kiin­ni kyn­sin ja ham­pain. Kaik­ki meis­tä us­ko­vat jo­hon­kin ja jo­kai­sel­la on oma mie­li­ku­van­sa oi­ke­as­ta ja vää­räs­tä, ai­van mie­le­tön sop­pa. Ei ole ih­me, et­tä syn­tyy pal­jon eri­pu­raa sekä eri­ar­voi­suut­ta.

Mikä mei­tä sit­ten oi­kein oh­jaa ja yh­dis­tää? Voi­ko ol­la, et­tä mei­tä kaik­kia eri us­ko­ja ja op­pe­ja yh­dis­tä­vä asia voi­si ol­la raha?

Us­koi ih­mi­nen mi­hin vain, ja pu­hui hän sit­ten mitä kiel­tä ta­han­sa, yh­dis­tä­vä te­ki­jä on raha. Sitä voi­daan vaih­taa rup­las­ta dol­la­riin, eu­ros­ta kruu­nuun, ai­na löy­tyy sopu. Ra­han val­ta on joka maas­sa sama, us­kon opeis­ta vä­lit­tä­mät­tä.

Voi­si­ko mei­tä yh­dis­tää esi­mer­kik­si huo­li maa­pal­los­ta ra­han lail­la, eri opeis­ta riip­pu­mat­ta? Vai voi­sim­me­ko vain hy­väk­syä eri opit ja us­kot?

Mil­tä maa­il­ma näyt­täi­si jos me kaik­ki yh­täk­kiä ajat­te­li­sim­me­kin maa­pal­lon pa­ras­ta, ja sii­tä tu­li­si yh­tä tär­keä koh­de kuin ra­has­ta? Tai mil­tä tun­tui­si elää maa­il­mas­sa, jos­sa us­ko oli­si jo­kai­sen oma asia, ei­kä se te­ki­si ke­nes­tä­kään huo­nom­paa tai pa­rem­paa ih­mis­tä?

On kui­ten­kin tot­ta, et­tä kah­dek­san rik­kain­ta ih­mis­tä omis­taa yh­tä pal­jon kuin ih­mis­kun­nan köy­hem­pi koko puo­li­kas.

No, tämä kaik­ki on vain ha­ja­tel­maa ja aja­tel­maa. Meis­tä jo­kai­nen yk­si­lö päät­tää it­se omas­ta aja­tus-, mie­li­ku­vi­tus- ja us­kon maa­il­mas­taan.

Tär­ke­ää kui­ten­kin on ol­la tie­toi­nen asi­ois­ta omien us­ko­mus­ten­sa ta­ka­na. Mik­si us­kon sii­hen mi­hin us­kon, ja mik­si ajat­te­len maa­il­mas­ta, muis­ta ih­mi­sis­tä ja it­ses­tä­ni niin kuin ajat­te­len? Mit­kä asi­at mi­nua oh­jaa­vat?

Omia us­ko­muk­sia voi ja saa myös muut­taa, kun elä­mä tar­jo­aa sii­hen ti­lai­suu­den. Kos­kaan ei ole myö­häis­tä op­pia uut­ta.

Hy­vää qu­a­si­mo­do­ge­ni­tin val­kois­ta ai­kaa kai­kil­le!