Koi­ra juok­si kes­ken ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen kir­kon avoi­mes­ta oves­ta si­säl­le. Ovi oli au­ki, kos­ka oli hel­tei­nen ke­sä­päi­vä. Pas­to­ri saar­na­si. Sun­tio nou­si ylös pen­kis­tään ja yrit­ti hä­tis­tää koi­raa pi­hal­le. Pas­to­ri to­te­si: ”An­na sen koi­ran nyt vain ol­la. Hyvä, et­tä sii­tä ta­los­ta edes joku käy kir­kos­sa!”

---

Ruo­ve­den kirk­ko ra­ken­net­tiin mies­voi­min mei­dän kir­kok­sem­me 11 kuu­kau­den ai­ka­na 245 vuot­ta sit­ten. Työ­tah­ti oli hur­ja, sen ve­rois­ta ei lie­ne tääl­lä myö­hem­min­kään ko­et­tu. Pian on kir­kon vuo­si­päi­vä, käyt­töön vih­ki­mi­nen oli 23.8.1778.

Kirk­ko on upea, paik­ka­kun­tam­me mer­kit­tä­vin ra­ken­nus. Sii­tä saam­me ol­la yl­pei­tä. Kirk­ko on Ju­ma­lan huo­ne, Ju­ma­lan asuin­si­ja ih­mis­ten kes­kel­lä.

Alun lup­sak­ka ja hy­vän­tah­toi­nen ta­ri­na ku­vaa kir­kos­sa­käyn­nin vä­he­ne­mis­tä. Asia on va­ka­va­kin. Kirk­ko teh­tiin käyt­töä var­ten. Ke­pu­li­kons­teil­la ei tai­vaa­seen pääs­tä, sa­noi Ii­sal­men ro­vas­ti ai­koi­naan. Em­me saa hy­lä­tä kirk­ko­am­me ja sen Her­raa, Jee­sus­ta Kris­tus­ta. Seu­rauk­set voi­vat ol­la va­ka­via.

Pre­si­dent­tim­me­kin to­te­si ai­ka­naan, et­tä jo­kai­nen syy, mikä saa mei­dät luo­pu­maan päi­vit­täi­ses­tä lii­kun­nas­ta, on te­ko­syy. Pe­ri­aa­te so­pii ai­na­kin osit­tain myös kir­kos­sa käy­mi­seem­me. Tar­vit­sem­me sa­nan har­joi­tus­ta, Ju­ma­lan ar­mon ym­mär­tä­mis­tä, pe­las­tuk­sek­sem­me. Sa­nan har­joi­tus kan­taa hy­vää elä­mää, etiik­kaa, us­koa, toi­voa ja rak­kaut­ta. Kir­kos­sa­käyn­ti ei ole meil­le ase­tet­tu vaa­ti­mus, se on mah­dol­li­suus ja etuo­i­keus.

Kir­kos­sa­käyn­tim­me kai­paa el­vyt­tä­mis­tä. Var­je­le ta­paa, niin se var­je­lee si­nua. Kir­kon ti­lai­suuk­siin osal­lis­tu­mi­nen avar­taa ym­mär­rys­täm­me ih­mi­se­nä ole­mi­ses­ta. Jo pel­käs­tään in­hi­mil­li­sel­tä kan­nal­ta kat­sot­tu­na mes­su si­säl­tää mer­kit­tä­viä lah­jo­ja. Mes­sun tun­neil­mas­to on mo­niu­lot­tei­nen. On hil­jai­suut­ta, on iloa, kii­tos­ta, ka­tu­mus­ta, su­run ja­ka­mis­ta, vir­si­lau­lua ja ih­mis­ten koh­taa­mis­ta.

Kirk­ko­mu­siik­ki on kor­ke­a­ta­sois­ta, inst­ru­men­tit kun­nos­sa ja soit­ta­jat tai­ta­via. Ee­va-Kai­san viu­lu -ja kla­ri­net­ti­soo­lot ovat osu­via. Mir­ja Lat­va-La­tu­ri hoi­taa ur­ku -ja vir­si­pe­rin­net­tä ta­val­la, jos­ta toi­voi­si use­am­pien­kin pää­se­vän osal­li­sek­si.

Evan­ke­liu­min sa­no­ma on ai­na kes­kuk­ses­sa. Kir­kol­la on vies­ti kuo­le­vai­sel­le ih­mi­sel­le, muu­al­ta et sitä löy­dä.

Kirk­koon on help­po tul­la, tut­tua me­no­a­han se kir­kon­me­no on sil­le­kin, joka har­vem­min käy. Ju­ma­la, joka on Hyvä, pal­ve­lee mei­tä kir­kos­sam­me. Jee­suk­sen sa­nat saa kuul­la juu­ri kir­kos­sa ja ne sa­nat ovat elä­mää suu­rem­mat. Ai­na jää myös jo­ta­kin si­sim­pääm­me vai­kut­ta­maan, ta­jun­taam­me ja ali­ta­jun­taam­me, sil­lä op­pi­mis­ta ta­pah­tuu ai­na. Sy­dä­men vii­sau­del­la, jo­hon kirk­ko mei­tä oh­jaa, on yhä käyt­töä täs­sä­kin ajas­sa. Jär­jen vii­saus ei ole kaik­kea.

Kirk­koon tu­le­mi­nen vaa­tii kirk­koon tu­le­mi­sen vai­van, si­nul­ta­kin. Li­han­kä­sit­te­ly­huo­ne se on kirk­ko­kin. Ju­ma­la hoi­taa py­häl­lä sa­nal­la li­haam­me, it­se­käs­tä luon­to­am­me, sie­lu­am­me, hen­ke­äm­me ja ruu­mis­tam­me. Ra­vis­te­lu, Ju­ma­lan tah­don lain saar­na, te­kee ih­mi­sel­le hy­vää. Ar­mon sa­no­ja­kin kai­paam­me, tot­ta kai. Sie­lun suu­rin vir­voi­tus on osal­lis­tu­mi­nen seu­ra­kun­nan ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen. Har­maa ar­ki mur­tuu kirk­ko­tiel­lä. Py­hä­päi­vä on toi­sen­lai­nen ja sen pi­tää­kin ol­la. Niin on ol­lut tääl­lä jo 245 vuot­ta, ja kau­em­min­kin. Sii­tä kii­tos Ju­ma­lal­le, Tai­vaan Isäl­le ja isien työl­le!