Eläi­mis­tä voi op­pia mo­nen­lais­ta uut­ta; esi­mer­kik­si ka­nois­ta. Mei­dän ka­na­par­ves­sa yk­si emo­ka­na sai hau­dot­tua ja mu­nis­ta kuo­riu­tui ti­pu­ja. Näyt­ti sil­tä, et­tä ne ti­put oli­vat emo­ka­nal­le tär­kein elä­män­si­säl­tö. Kana ei muu­ta teh­nyt­kään, kuin seu­ra­si ti­pu­jaan valp­paas­ti. Ne sai­vat emon kai­ken huo­mi­on. Pie­ni­kin pii­pi­tys sai emon heti re­a­goi­maan.

Vä­hän sa­man­lai­ses­ta ase­tel­mas­ta ker­ro­taan Raa­ma­tus­sa Sa­nan­las­ku­jen kir­jas­sa (Sa­nan­las­kut.8:27-31). Sii­nä ku­va­taan luo­mis­työ­tä, jos­sa on Luo­ja ja Jee­sus, jota esit­tää Vii­saus -ni­mi­nen ker­to­ja. Sii­nä lu­e­tel­laan, mi­ten tai­vai­ta, mer­ta ja maa­ta luo­tiin. Luo­mis­työn kes­kel­lä oli kui­ten­kin yk­si, joka oli Jee­suk­sen var­si­nai­sen ilon ja kiin­nos­tuk­sen koh­tee­na. Kaik­ki muu luo­mis­työ oli ikään­kuin ru­tii­ni­toi­min­taa, mut­ta ih­mi­nen oli se var­si­nai­nen ilon ai­he, jo­hon kiin­ni­tet­tiin kaik­ki huo­mio.

Kos­ka Ju­ma­la asuu ikui­suu­des­sa, Hän nä­kee kaik­ki ajan het­ket kau­kai­ses­ta his­to­ri­as­ta kau­as tu­le­vai­suu­teen sekä eri­tyi­ses­ti juu­ri tä­män het­ken. Tä­nään Hän iloit­see eri­tyi­ses­ti si­nus­ta ja mi­nus­ta. Olet to­del­la tär­keä Tai­vaan Isän sil­mis­sä. Hän kiin­nit­tää kai­ken huo­mi­on­sa si­nuun ja odot­taa, et­tä ker­rot Hä­nel­le kai­puu­si ja odo­tuk­se­si.

Kun pyy­dät Jee­sus­ta ole­maan lä­hel­lä­si ja opas­ta­maan elä­män va­lin­nois­sa, niin yh­teys säi­lyy.

Ka­na­e­mon käyt­täy­ty­mi­nen on toi­si­naan eri­kois­ta. Jos tipu ei ään­te­le mi­ten­kään, emo ei vä­li­tä sii­tä mil­lään ta­val­la; vas­ta pii­pi­tys saa sen toi­mi­maan. Sa­moin Ju­ma­la kun­ni­oit­taa si­nua, ei­kä tyr­ky­tä apu­aan ei­kä pe­las­tus­ta, el­let it­se sitä tah­do ja pyy­dä. Ti­put ei­vät har­hai­le omin­päin sin­ne tän­ne, vaan ne pi­tä­vät koko ajan yh­teyt­tä emo­ka­naan ää­nel­lään. Vaik­ka ne seik­kai­li­si­vat vä­hän kau­em­pa­na­kin, tuo yh­teys säi­lyy ja emo­ka­na tu­lee tar­vit­ta­es­sa heti apuun.

Si­nun elä­mä­si ei ole myös­kään sat­tu­mien hei­tel­tä­vä­nä oman vii­sau­te­si ja jak­sa­mi­se­si va­ras­sa. Kun pyy­dät Jee­sus­ta ole­maan lä­hel­lä­si ja opas­ta­maan elä­män va­lin­nois­sa, niin yh­teys säi­lyy.

Jee­sus it­se ker­toi Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa, mitä hän oi­ke­as­taan tah­too ja mik­si Hän tuli ker­ran maan pääl­le: Hän tah­too kul­kea kans­sa­si ja vie­dä ker­ran si­nut sii­hen ikui­seen tu­le­vai­suu­teen, jon­ka Hän on si­nul­le val­mis­ta­nut (Joh. 17:24).

Jos­kus nä­kee vie­lä kylt­te­jä ”Jee­sus ra­kas­taa si­nua”. Vaik­ka tuo on jo ku­lu­nut sa­non­ta, se pi­tää kui­ten­kin paik­kan­sa. Vaik­ka meis­tä ku­kaan ei ole tar­peek­si pyhä kel­paa­maan Ju­ma­lal­le, Jee­sus ra­kas­ti mei­tä niin pal­jon, et­tä uh­rau­tui vuok­se­si ja kuo­li ris­til­lä, et­tä sinä oli­sit kel­vol­li­nen, hy­väk­syt­ty ja jopa ra­kas­tet­tu Ju­ma­lan edes­sä (Joh. 3:16).

Tai­vaan Isäl­le olet siis to­del­la ai­nut­laa­tui­nen ilon koh­de; kan­nat­taa pi­tää yh­teyt­tä.