Anu Kuivasmäki
Joulu on
Kirkonkellot
Joulun ilosanoma, enkelin ilmoitus Vapahtajan syntymästä, on ytimeltään megayllätys. Yllätys, jota kukaan ihminen ei voi saada aikaan. Tahtoisin kysyä: Miten Jumala yllättää sinut tänä jouluna? Emme tiedä sitä etukäteen, sen enempää omalla kuin toisen kohdalla.
Olisi järjelle sopivaa uskoa Jumalaan, joka on etäinen, saavuttamaton ja tavoittamaton. Yhtä järjelle käypää olisi uskoa, että joulun sanoma on kaunis satu, johon voi hetkeksi mielensä rauhoittaa.
Kristittyinä uskomme, että meidän Jumalamme on läsnä oleva Jumala, joka tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus kulki köyhän ihmisen elämänmatkan Betlehemin seimeltä Golgatan ristille. Näin joulun ilosanoma tulee todeksi arjessa, sen pettymysten ja epäonnistumisten keskellä. Ensimmäiset ilosanoman kuulijat olivat yötyössä olevia paimenia. He kutsuvat meitä seimen äärelle: ”Nyt Betlehemiin!”
Jouluna rukoilemme rauhaa kaikkialle maailmaan. Se on aina mitä ajankohtaisin aihe. Muistamme Ukrainan kansaa ja kaikkia sodan keskellä eläviä eri puolilla maailmaa. Yhteinen rukouksemme on, että aseet lopulta vaikenisivat ja joulurauha koittaisi kaikille kansoille. Kristityn tehtävä maailmassa on hyvin selkeä. Jeesus sanoo vuorisaarnassa: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9). Meidät jokainen on kutsuttu rakentamaan rauhaa, silloin meillä on rauha Jumalan kanssa ja lähimmäisten kesken. Apostoli Paavalin sanoin: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:7).
Kristillisessä uskossa taivas ja maa kohtaavat. Kerro se hänelle, joka kaipaa lohtua ja valoa elämäänsä. Kerro, että häntä rakastetaan. Kerro, että joulun sanoma on juuri häntä varten valmiina, odottamassa. Enkelten laulun ikuisin sanoin ja sävelin: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”