Hartauskirjoitus: Piispa Henrik
Kirkonkellot
Ensi sunnuntaina vietämme pyhän piispa Henrikin muistopäivää. Edellisenä päivänä on kristittyjen ykseyden rukouspäivä.
“Mies saapui Englannista, uskoa kylvämään” (Virsi 749). Apuna oli Ruotsin kruunu ja Ruotsin armeija. Kristinusko tuli Suomeen ulkomailta, mutta sitä kautta maastamme tuli osa läntistä Eurooppaa. Pysyvästi. Kiitos ainoan keskiaikaisen pyhimyksemme.
Piispa Henrik joutui kirvessurman kohteeksi. Tekijöinä ensimmäiset nimeltä tunnetut suomalaiset historian kirjoittamisessa: Lalli ja hänen pahoja puhunut vaimonsa Kerttu. He puolustivat suomalaisen vapaan talonpojan ikiaikaisia oikeuksia.
Suomalaisen perinteisen elämäntavan perusarvot ovat aina olleet usko työnteon ja aherruksen siunauksellisuuteen, elämän ja erityisesti eläimien kunnioittaminen ja talkootyö sekä naapuriapu. Usko yhteiseen vastuuseen. Ajan myötä kristillisen opetus kietoutui näihin, toisaalta omaksui ne, toisaalta toi niihin uutta syvyyttä. Tämän työn pani alulle Suomen keskiaikaisen kirkon ainoa oma pyhimys piispa Henrik. Se työ on kuitenkin luonut nykyisen Suomen ja suomalaisuuden.
Tämä luo hyvän pohjan yhteiselle kristilliselle rukoukselle. Kristillinen usko saapui Suomeen tuhat vuotta Golgatan tapahtumien jälkeen. Emmekä me sitä tänne omin voimin saaneet. Saamme olla kiitollisia niille, jotka sitä tänne juurruttivat. Ulkomaalaiset.
Mutta ei kristinusko olisi Suomeen juurtunut, jos se olisi tarkoittanut oman elämäntavan hylkäämistä. Kastettuina kristittyinä meillä on oikeus seisoa omilla jaloillamme. Sekä ihmisten että Jumalan edessä. Se luo pohjan kristittyjen yhteydelle. Joka kuitenkin pitää organisoida jotenkin. Piispa Henrikin surmavirren sanoin: “Poimi mun luuni lumesta/ ne pane härän rekehen/ härän Suomehen veteä./ Kussa härkä uupunevi/ siihen kirkko tehtäköhön/ kappeli rakettakohon/ papin saarnoja sanella/ kansan kaiken kuultavaksi.”
Ville Vauhkonen
pastori