Täl­lä vii­kol­la kir­kois­sa poh­di­taan kyl­vä­mis­tä. Ai­he so­pii al­le­kir­joit­ta­neel­le, jon­ka työ­nan­ta­ja on ni­mel­tään Lä­he­ty­syh­dis­tys Kyl­vä­jä! Raa­ma­tus­sa sie­me­nel­lä, jota teh­tä­väm­me on kyl­vää, tar­koi­te­taan Ju­ma­lan Sa­naa. Sa­dos­ta eli us­kon syn­ty­mi­ses­tä vas­taa kui­ten­kin Ju­ma­la.

Lä­he­tys­työn­te­ki­jä­nä mi­nua kos­ket­taa, kun luen sa­noi­tuk­sia vii­kon vir­si­suo­si­tuk­sis­ta. Jo­kai­ses­sa vir­res­sä vii­ta­taan lä­he­tys­työ­hön:

“Vie­lä, Her­ra, kut­sut mei­tä, vie­lä sa­naa saar­na­taan... “(V.174)

“Niin tah­don Her­ran kun­ni­aa sa­noil­la, töil­lä ju­lis­taa...” (V. 302)

“Taas uu­det kie­let vie­vät sa­no­maa, sy­dä­met uu­det liek­kiin syt­ty­vät. Uu­sis­sa mais­sa uu­det ih­mi­set Kris­tuk­sen en­si ker­taa koh­taa­vat.“ (V. 427)

Nuo­rem­pa­na en pi­tä­nyt vir­sis­tä, vaan ne tun­tui­vat ras­kail­ta. Iän ja eri puo­lil­la maa­il­maa ko­e­tun mo­nen­lai­sen kris­til­li­syy­den kes­kel­lä van­hat vir­ret ovat kui­ten­kin al­ka­neet pu­hu­tel­la. Niis­sä on sy­vyyt­tä, joka jos­kus puut­tuu uu­dem­mas­ta mu­sii­kis­ta. Hie­noa, et­tä lä­he­tys­nä­ky saa vie­lä vir­sien­kin kaut­ta vah­vis­tua seu­ra­kun­nis­sa:

“Her­ran suu­na, kä­si­nä va­el­lam­me yh­des­sä, et­tä kaik­ki maa­il­ma voi­si Isään us­koa.” (V.428)

“Hän Hen­ken­sä meil­le­kin lah­joit­ta­en myös teh­tä­vän an­toi niin vas­tuul­li­sen: “Nyt men­kää ja kai­kil­le ju­lis­ta­kaa jo sa­naa­ni pe­las­ta­vaa.” (V.178)

“Hy­vyy­del­lä ruo­kit mei­tä, lah­jaa se on ko­ko­naan. An­na mei­dän hy­vyyt­tä­si ja­kaa köy­hään maa­il­maan.” (V. 846)

Vii­kon raa­ma­tun­teks­teis­sä pu­hu­taan kyl­vä­mi­ses­tä myös sii­tä nä­kö­kul­mas­ta, mi­ten ih­mis­ten sy­dä­miin kul­keu­tuu sekä hy­vien et­tä huo­no­jen kas­vien sie­me­niä. (Matt. 13:24-30)

Vi­hol­li­nen ko­et­taa ai­na sot­kea Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat vai­kut­ta­en, et­tä sy­dä­meen juur­tuu myös vää­riä vai­kut­tei­ta. Mei­dän teh­tä­väm­me ei kui­ten­kaan ole al­kaa ero­tel­la kyp­sy­neen vil­jan laa­tua. Se on Ju­ma­lan teh­tä­vä. Sen si­jaan teh­tä­väm­me on pyr­kiä ole­maan lä­hel­lä Jee­sus­ta, jot­ta tun­ti­sim­me Sa­nan, jota kyl­väm­me ja jo­hon tur­va­ten kas­vam­me. Eräs vii­kon vir­sis­tä an­taa oh­jeen sii­hen­kin, mi­ten kyl­vö al­kaa tuot­taa hy­vää sa­toa:

“..hän elä­män toi kuo­le­mal­la, ja Kris­tuk­seen nyt juur­tu­mal­la näin sy­dän kyp­syy kor­juun ai­kaan.” (V.947)

Kris­tuk­seen juur­tu­mi­nen tar­koit­taa mm. ru­kous­ta, Raa­ma­tun tut­ki­mis­ta ja kris­tit­ty­jen yh­teyt­tä. Yk­si­näi­nen sie­men tu­kah­tuu rik­ka­vil­jan jou­kos­sa.

Vii­mei­nen vii­kon vir­sieh­do­tuk­sis­ta (v.952) to­te­aa: “Sa­nas­ta­si vil­jaa kas­vaa, lai­neh­tii jo pel­to­maa.” Raa­ma­tun sa­nan kaut­ta pie­nis­tä us­kon sie­me­nis­tä kas­vaa kyp­sää vil­jaa, luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä ar­mo kos­kee myös mi­nua ja si­nua.

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den srk:n ni­mik­ko­lä­het­ti