Ai­ka har­va voi var­maan sa­noa, et­tei­kö sitä oli­si jos­sa­kin ti­lan­tees­sa tul­lut anot­tua.

Ot­si­kon huu­dah­duk­ses­ta mie­leen nou­see hel­pos­ti kuva hen­ken­sä puo­les­ta ar­moa kai­paa­vas­ta ih­mi­ses­tä, joka on jol­la­kin ta­voin jou­tu­nut ala­kyn­teen. Ar­mon an­ta­mi­nen ja päl­kä­häs­tä pää­se­mi­nen ovat sil­loin jon­kun sel­lai­sen kä­sis­sä, joka on ano­jaan­sa pa­rem­mas­sa ase­mas­sa. Hän voi ol­la rik­kaam­pi, vah­vem­pi tai vii­saam­pi. On­net­to­maan ase­maan jou­tu­neen asi­at, jopa lop­pu­e­lä­mä, ovat sil­loin hä­nen kä­sis­sään, jol­ta ar­moa ano­taan. Ar­mon ano­ja ei voi ti­lan­tees­sa teh­dä it­sen­sä hy­väk­si ko­vin­kaan pal­jon. Ru­koil­la kor­kein­taan hil­jaa mie­les­sään.

Mitä ar­mo sit­ten on? Kris­til­li­ses­sä kie­len­käy­tös­sä se on jo­tain sel­lais­ta, mitä saam­me Ju­ma­lal­ta voi­mat­ta omil­la te­oil­lam­me vai­kut­taa sen saa­mi­seen mi­ten­kään.

Mi­ten se sit­ten ero­aa ih­mis­ten vä­li­sen kans­sa­käy­mi­sen ar­mos­ta tai ar­mah­ta­mi­ses­ta, jos kum­mas­sa­kaan ta­pauk­ses­sa ar­mon ano­ja ei omal­la toi­min­nal­laan voi vai­kut­taa asi­oi­den lop­pu­tu­lok­seen? Ih­mis­ten vä­li­sen ar­mah­ta­mi­sen seu­rauk­se­na syn­tyy lä­hes väis­tä­mät­tä kii­tol­li­suu­den vel­ka. Ar­mah­ta­ja saat­taa myös vaa­tia ar­mon saa­jal­ta vas­tik­keek­si ra­haa, tie­tyn­lais­ta käyt­täy­ty­mis­tä tai jon­kin an­ne­tun teh­tä­vän suo­rit­ta­mis­ta. Kris­til­li­ses­sä ajat­te­lus­sa ar­mah­ta­ja ei odo­ta vas­ta­pal­ve­luk­sia.

Aja­tus ar­mos­ta ja sen vas­tik­keet­to­mas­ta saa­mi­ses­ta oli mer­kit­tä­vä asia us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­he­ril­le. Hän ha­lu­si eroon aja­tuk­ses­ta tai­vas­pai­kan var­mis­ta­mi­ses­ta ih­mi­sen omien te­ko­jen kaut­ta tai ra­hal­la. Ane­kaup­pa kun oli tuol­loin yleis­tä.

Lu­te­ri­lai­sen us­kon yh­te­nä ydi­na­ja­tuk­se­na on­kin aja­tus Ju­ma­lan ar­mos­ta, jota ih­mi­sen ei tar­vit­se te­oil­laan an­sai­ta. Ei siis ih­me, et­tä sana ar­mo löy­tyy pe­rus­muo­dos­saan Raa­ma­tus­ta 62 ker­taa ja vir­si­kir­jas­ta vie­lä use­am­min. Tu­tuim­pia ar­mos­ta ker­to­via vir­siä lie­nee Joka aa­mu on ar­mo uus, vir­si 547.

Tu­le­van sun­nun­tain ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ai­he on ”An­sait­se­ma­ton ar­mo”. Sa­na­pa­ris­ta tu­lee no­pe­as­ti mie­leen Kari Ti­kan (1944–2006) Efe­so­lais­kir­jeen teks­tin poh­jal­ta te­ke­mä Ar­mo­lau­lu: ”Mi­nun ar­mos­sa­ni on sul­le kyl­lik­si, sil­lä voi­ma­ni tu­lee täy­teen heik­kou­des­sa. Se on Ju­ma­lan suu­ri lah­ja. Aa­men. Sil­lä ar­mos­ta me olem­me pe­las­te­tut, em­me te­ko­jem­me kaut­ta, et­tei ku­kaan kers­kai­si. Se on Ju­ma­lan suu­ri lah­ja. Aa­men.”