Mar­ras­kuun ohut lu­mi­pei­te peit­tää te­ras­sia. Pau­la Mä­ke­läi­nen no­jaa val­ko­kyl­ki­seen koi­vuun. Sy­lis­sä le­pää hä­nen jou­luk­si il­mes­ty­vä las­ten­kir­jan­sa ja muis­tiin­pa­no­vih­ko te­keil­lä ole­vaan kir­jaan.

Vin­han kir­ja­kau­pan ylä­ker­ran kul­ma­huo­ne on osoit­tau­tu­nut kir­jai­li­jal­le ins­pi­roi­vak­si pai­kak­si. Mä­ke­läi­nen pi­tää rau­has­ta, mut­ta ei ha­lu­ai­si ve­täy­tyä erä­maa­mök­kiin kir­joit­ta­maan.

Ruo­ve­del­le saa­vut­tu­aan hän ym­mär­si, kuin­ka pal­jon tur­haa ai­kaa me­nee ko­to­na Tam­pe­reel­la pai­kas­ta toi­seen su­haa­mi­seen. Tääl­lä voi vä­lil­lä las­keu­tua ala­ker­ran kah­vi­laan tai poi­ke­ta vie­rei­sis­sä kau­pois­sa, punt­ti­sa­lil­la tai joo­gas­sa.

Mä­ke­läi­nen te­kee päi­vä­työ­tään tuu­li­voi­ma­tuo­tan­toa edis­tä­vän yri­tyk­sen vas­tuul­li­suus­pääl­lik­kö­nä. Ker­rot­tu­aan työ­pai­kal­laan vii­kon lo­mas­ta työ­ka­ve­rit ky­syi­vät, on­ko Mä­ke­läi­nen läh­dös­sä ete­län au­rin­koon.

– Mä sa­noin, et­tä ei kun Ruo­ve­del­le. En ole iki­nä en­nen odot­ta­nut mar­ras­kuun lo­maa Suo­mes­sa, en­kä ole sel­lais­ta juu­ri pi­tä­nyt­kään, hän ker­too.

Kir­jai­li­ja­re­si­dens­sis­sä pys­tyy kes­kit­ty­mään teks­tiin­sä ei­kä tar­vit­se miet­tiä kuin it­se­ään. Il­tai­sin voi tart­tua ku­ti­meen tai kir­jaan.

Opet­ta­ja sa­noi, et­tei kou­lus­ta voi saa­da enää li­sää vih­ko­ja.

Pau­la Mä­ke­läi­sen kir­joit­ti jo lap­se­na pal­jon. Niin pal­jon, et­tä opet­ta­ja sa­noi, et­tei kou­lus­ta voi saa­da enää li­sää vih­ko­ja.

Myö­hem­min hal­lin­to­tie­teen opin­not Tam­pe­reen yli­o­pis­tos­sa ja nuo­re­na pe­rus­tet­tu per­he vei­vät aja­tuk­set, ja kaik­ki kir­joit­ta­mi­nen liit­tyi opin­toi­hin tai työ­hön. Luo­vuu­del­le ei ol­lut ka­na­vaa.

Kol­me­kymp­pi­se­nä per­heen kii­rei­sin pik­ku­lap­si­vai­he oli ohi ja Ori­ve­den opis­ton luo­van kir­joit­ta­mi­sen etä­kurs­si he­rät­ti van­han ki­pi­nän.

Hän pää­tyi mo­nien sat­tu­mien kaut­ta kir­joit­ta­maan näy­tel­miä Kan­ga­sal­la toi­mi­vaan las­ten ja nuor­ten te­at­te­riin.

Yk­si näy­tel­mis­tä oli Ul­pu Uni­rat­su ja kau­hea Kronk­ku, jos­ta hän on kir­joit­ta­nut myös las­ten­kir­jan. Se on Mä­ke­läi­sen en­sim­mäi­nen kir­ja ja il­mes­tyy jou­lu­kuus­sa oma­kus­tan­tee­na.

Kir­jai­li­ja sa­noo koh­dan­neen­sa elä­mäs­sään vai­kei­ta ja trau­maat­ti­si­a­kin mur­ros­koh­tia, mut­ta sa­mal­la ne ovat joka ker­ta tuo­neet elä­mään uu­sia mah­dol­li­suuk­sia.

Haa­ve seu­raa­vas­ta kir­jas­ta, joka liit­tyi­si sekä omaan elä­mään et­tä elä­mään yleen­sä, on elä­nyt kym­me­nen vuot­ta. Elä­mää kos­ke­viin ta­ri­noi­hin liit­tyy oleel­li­ses­ti myös kul­le­kin his­to­ri­al­li­sel­le ajal­le omi­nai­nen yh­teis­kun­nal­li­nen mur­ros. So­pi­van raa­min löy­tä­mi­nen vaa­ti ai­kaa.

Hy­vin eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­vien ih­mis­ten kans­sa käy­ty­jen poh­din­to­jen jäl­keen Mä­ke­läi­nen va­kuut­tui sii­tä, et­tä jo­kai­nen yk­si­löl­li­nen ta­ri­na on ker­to­mi­sen ar­voi­nen.

45-vuo­ti­as kir­jai­li­ja sa­noo koh­dan­neen­sa elä­mäs­sään vai­kei­ta ja trau­maat­ti­si­a­kin mur­ros­koh­tia, mut­ta sa­mal­la ne ovat joka ker­ta tuo­neet elä­mään uu­sia mah­dol­li­suuk­sia. Mä­ke­läi­nen on pys­ty­nyt kään­tä­mään ta­pah­tu­neet va­lon puo­lel­le oman ajat­te­lu­ta­pan­sa ja mui­den ih­mis­ten tu­el­la.

– Jo­kai­ses­ta niis­tä on syn­ty­nyt uu­si pol­ku ja ta­pah­tu­mien ket­ju, jos­ta on tul­lut tosi pal­jon hy­vää, hän poh­tii.

Elä­mäl­leen voi löy­tää mer­ki­tyk­sen, kun toi­mii omien ar­vo­jen­sa mu­kai­ses­ti.

Kir­jai­li­ja ei ha­lua ni­mit­tää te­os­taan self help -op­paak­si, sil­lä hän ei ha­lua opet­taa ke­tään, vaan ker­toa ha­vain­to­jaan.

– Jo­kai­sen elä­män­ti­lan­ne, taus­ta ja voi­ma­va­rat ovat eri­lai­set. Yk­si­löl­li­set ta­ri­nat voi­vat kui­ten­kin tuo­da ih­mi­sel­le loh­tua ja uu­sia nä­kö­kul­mia. Jos näin ta­pah­tuu, ta­ri­na on ai­na it­ses­sään ar­vo­kas.

Tär­kei­tä tee­mo­ja ovat re­si­liens­si, toi­vo ja uu­sien ovien au­ke­ne­mi­nen. Elä­mäl­leen voi löy­tää mer­ki­tyk­sen, kun toi­mii omien ar­vo­jen­sa mu­kai­ses­ti.

– Yleen­sä mer­ki­tys löy­tyy hy­vin konk­reet­ti­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka liit­ty­vät mui­hin ih­mi­siin. Oli­pa se sit­ten yh­teis­kun­nal­li­ses­ti vai­kut­ta­va iso asia tai tosi pie­ni asia ih­mi­sen lä­hel­lä.

Elä­män mer­ki­tys voi liit­tyä vaik­ka­pa toi­sen aut­ta­mi­seen ja koh­taa­mi­seen tai it­sen­sä to­teut­ta­mi­seen luo­vuu­del­la tai va­paa­eh­tois­työ­tä te­ke­mäl­lä.

Kir­jas­sa kä­si­tel­lään myös eri­tyis­herk­kyyt­tä, omien piir­tei­den kans­sa elä­mis­tä ja voi­ma­va­ro­jen sää­te­lyä.

Mä­ke­läi­nen to­te­aa jat­ku­van uu­tis­ten vir­ran tuo­van ih­mi­sil­le tur­vat­to­muu­den tun­net­ta. Var­sin­kin her­kän ih­mi­sen on tär­ke­ää ra­ja­ta uu­tis­tul­van seu­raa­mis­ta, jot­ta se ei kuor­mi­ta yli äy­räi­den.

– Olen pää­ty­nyt sii­hen, et­tä ha­lu­an kir­joit­taa mah­dol­li­sim­man pal­jon omia ha­vain­to­ja en­sin.

Pau­la Mä­ke­läi­nen ai­koo tul­la ke­vääl­lä vie­lä kak­si ker­taa Vin­haan työs­tä­mään kir­jaan­sa. Tuol­loin tar­koi­tuk­se­na on hyö­dyn­tää läh­de­kir­jal­li­suut­ta teks­tin täy­den­nyk­sek­si.

Hän ko­kei­li en­sin tois­ta­kin kir­joit­ta­mi­sen ta­paa. Aka­tee­mi­ses­ta maa­il­mas­ta tul­lee­na hän ka­sa­si vie­reen­sä kir­ja­pin­kan, mut­ta to­te­si, et­tei pys­ty tuot­ta­maan teks­tiä mui­den kir­jat vie­res­sään.

– Olen pää­ty­nyt sii­hen, et­tä ha­lu­an kir­joit­taa mah­dol­li­sim­man pal­jon omia ha­vain­to­ja en­sin. Tar­koi­tus on löy­tää oma ää­ni ja vah­vis­taa sitä läh­teil­lä, Mä­ke­läi­nen ku­vaa isoa oi­val­lus­taan.