Samae Koskinen viimeistelee esikoisromaaniaan Vinhan kirjakaupan residenssissä. Pitkää tekstiä kirjoittaessaan hän ei odota inspiraatiota, vaan istuu alas ja aloittaa. Tiiviiden laulutekstien aineksia varten taas pitää "elää elämää, käydä keskusteluja saunassa tai kaupan hyllyjen luona tai ihan missä tahansa".
Terhi Kääriäinen
Viikon Vinha
Teini-ikäisestä keskisormen näyttäjästä tuli lauluntekijä, joka tuo hyvää maailmaan – Samae Koskinen viimeisteli esikoisromaaniaan Ruovedellä
Laulajasta ja lauluntekijästä on kuoriutumassa esikoiskirjailija. Samae Koskinen, miten tässä nyt näin kävi?
Kotkalaisesta ravintola Kairosta laulukeikalta palannut Koskinen istahtaa Vinhan kirjakaupan kahvilaan ja kertoo kirjoittaneensa ammatikseen pitkään. Teini-iästä lähtien syntyi englanninkielisiä laulutekstejä, mutta kymmenen vuotta sitten muusikko Jarkko Martikainen kannusti kirjoittamaan suomenkielisiä lyriikoita.
Kun kustannusyhtiö otti yhteyttä ja pyysi puheenvuoroa kokoomateokseen Miten lauluni syntyvät?, Koskinen huomasi nauttivansa kirjoittamisesta, eikä lopputulos ollut lainkaan hullumpi. Lopputulos poiki samaiselta kustannusyhtiöltä pyynnön jatkaa.
– Mä olin varmaan kaksi tai kolme vuotta, että en todellakaan. Miksi mä veisin sellaisen tyypin tontin, joka osaa oikeasti kirjoittaa? Sitten jotenkin huomasin yhtäkkiä, että mulla olisikin tarina kerrottavana.
– Tietty toivo, että vaikka kuinka menisi päin helvettiä, niin asiat voivat vielä mennä hyvin jossain kohtaa.
Helsinkiläinen Samae Koskinen muistelee lämmöllä yläasteen äidinkielen opettajaansa Sirkka Heleniusta, jolla oli suomen kieleen hyvä ote.
Koskinen suolsi provosoivia aineita ja testaili rajojaan, oli teini-ikäinen keskisormen näyttäjä. Opettajan kannustava viesti hänen kirjoituksistaan oli, että "sä pystyt parantamaan".
Nyt Koskinen sanoo ymmärtävänsä tekstin voiman ja vallan.
– Sä pystyt tekemään tekstillä hyvää tai pahaa aika paljon. Olen yrittänyt jotenkin piristää ihmisten päivää mieluummin kuin tehdä siitä kurjempaa.
Hän haluaa välittää lauluteksteillään ja kirjallaan isossa kuvassa samaa sanomaa:
– Tietty toivo, että vaikka kuinka menisi päin helvettiä, niin asiat voivat vielä mennä hyvin jossain kohtaa.
Laulutekstissä ajatus pitää tiivistää muutamaan riviin, mutta kirjassa voi kertoa yksityiskohtia ja vedellä isoja kaaria.
– Mä olen ylpeä, että olen ottanut tällaisen haasteen vastaan, tehnyt jotain, mitä mä en ole tehnyt ikinä. Ei siitä ihan surkea tule, mä luulen, Koskinen nauraa.
Hän myöntää, että kaunokirjallisessa teoksessa on yhtymäkohtia häneen itseensä.
Romaanin Aina on itketty on määrä ilmestyä vuoden kuluttua. Koskinen tuli Vinhan taiteilijaresidenssiin viideksi päivää käymään läpi kustannustoimittajan huomioita ja sovittelemaan palasia kohdalleen.
Hän myöntää, että kaunokirjallisessa teoksessa on yhtymäkohtia häneen itseensä. Isoiksi teemoiksi muodostuvat mielenterveys, valta ja selviytyminen.
Koskinen istuu tekstin äärellä tiiviisti aamukahdeksasta iltakymmeneen. Kun perheessä on 5- ja 10-vuotiaat lapset, työhön uppoutuminen kotioloissa on osoittautunut haastavaksi. Hän paljastaakin työstäneensä romaaniaan pääasiassa kirjastojen lukusaleissa.
– Se määrä, mitä olen saanut täällä aikaan, kun kerrankin saa keskittyä, on ihan älytön. Mä luulen, että lähden perjantaina aika iloisin mielin kotia kohti.
Ennen lähtöä pitää poiketa vastapäisessä vaatekaupassa katsomassa, löytyisikö jotakin hienoa seuraavan levyn kansikuvausta varten.
Samae Koskinen oli soittamassa Vinhan kirjajuhlilla viime kesänä.
– Jotenkin ihastuin tosi paljon. Kyllä mä Ruovettä haluaisin kehua paljon, ja tätä kirjakauppaa.
Helsingissä on koko ajan mukakiire johonkin, mutta täällä hän odottaa vain tiistain saunapäivää. Illalla voi nollata pään katsomalla yhden jakson tv-sarja Successionia. Ennen lähtöä pitää poiketa vastapäisessä vaatekaupassa katsomassa, löytyisikö jotakin hienoa seuraavan levyn kansikuvausta varten.
– Koronan jälkeen aloin pelata riihimäkeläisten ystävieni kanssa sotapeliä, Call of Dutya.
Vielä yksi kysymys ennen kuin yläkerran taiteilijaresidenssi taas kutsuu: mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Mä olen ollut koko ikäni pasifisti ja käynyt siviilipalveluksen, mutta koronan jälkeen aloin pelata riihimäkeläisten ystävieni kanssa sotapeliä, Call of Dutya. Me ollaan joka ilta yhteydessä luureilla ja keskustellaan kaikista päivänpolttavista asioista, se on myös tavallaan kahvipöytä, Samae Koskinen kertoo.
Lue myös:
Elämäkertakirjailija Sanna Seiko Salo: päähenkilössä kiinnostaa häiritsevä kulma