Kä­vin ei­len Un­ka­rin naa­pu­ri­ky­län János­so­mor­jan kuk­ka­kau­pas­sa os­ta­mas­sa pe­la­kui­ta Wie­nin par­vek­keel­le, on ai­ka is­tut­taa ne. Mie­lee­ni jäi kuva kas­san­jo­nos­sa edes­sä­ni sei­so­vas­ta mie­hes­tä, en­kä saa ku­vaa pyy­hit­tyä aja­tuk­sis­ta­ni.

Mies oli van­ha, pie­ni ja lai­ha, hän ei ta­kuul­la ol­lut vii­me ai­koi­na li­ha­pa­to­jen ää­rel­lä elä­nyt. Hä­nel­lä oli kä­des­sään pari kol­me pien­tä sie­men­pus­sia, nii­tä lit­tei­tä, joi­ta myy­dään joka maas­sa. Hän kai­ve­li lom­pak­ko­aan ja löy­si siel­tä juu­ri ja juu­ri mak­suk­si tar­vit­ta­vat ko­li­kot – se lom­pak­ko ei se­te­lei­tä pul­lis­tel­lut. Lo­put ta­ri­nas­ta ovat mie­li­ku­vi­tus­ta­ni.

Mies on les­ki, ku­vit­te­len, ei hän ole vai­mon­sa ruo­kia pit­kään ai­kaan mais­ta­nut, tus­kin kos­kaan, kos­ka Un­ka­ris­sa per­heel­li­sil­lä mie­hil­lä on vat­sa sii­tä syys­tä, et­tä vai­mon ruo­at ovat ras­vai­sia. Ras­vai­sia ne taas ovat sik­si, et­tä läs­ki on hal­paa. Muu­ten ei­vät elin­tar­vik­keet ei­kä mi­kään muu­kaan ole hal­paa tääl­lä. Ei mi­kään, ja se on pe­lot­ta­vaa.

Inf­laa­tio on Un­ka­ris­sa tänä vuon­na ol­lut 25 pro­sen­tin luok­kaa, ja se on hä­lyt­tä­vää, kos­ka elä­ke­läi­set pa­le­li­vat tal­vel­la ja nä­ke­vät näl­kää. Eläk­keet ja pal­kat ei­vät ni­mit­täin ole nous­seet inf­laa­ti­on tah­dis­sa. Ja kun ne en­nes­tään­kin ovat ol­leet al­hai­set, ky­syn mie­les­sä­ni, mi­ten ih­mi­set oi­kein elä­vät! Esi­merk­ki­nä ker­ron, et­tä opet­ta­jien net­to­palk­ka on tu­han­nen eu­ron kiep­peil­lä, mut­ta ruo­ka­kau­pan hin­nat suu­rin piir­tein sa­maa luok­kaa kuin Wie­nis­sä, el­lei­vät jopa kor­ke­am­pi­a­kin, kuu­lin ni­mit­täin hil­jan, et­tä jot­kut ra­ja­ky­län asuk­kaat aja­vat Itä­val­lan su­per­mar­ket­tei­hin os­tok­sil­le. Mah­ta­vat­ko jou­tua ojas­ta al­lik­koon, ih­met­te­len, elin­tar­vik­keit­ten hin­nat ovat ni­mit­täin Itä­val­las­sa­kin nous­seet noin kym­me­nen pro­sent­tia. Mut­ta ai­na­kin tar­jon­ta on run­saam­paa ja va­li­koi­mas­ta voi ai­na bon­ga­ta tar­jouk­sia tai puo­leen hin­taan myy­tä­viä pak­kauk­sia, joit­ten pa­ras­ta en­nen -päi­vä on lä­hel­lä.

En­tä mies edes­sä­ni kuk­ka­kau­pan kas­sal­la?

Ku­vit­te­len, et­tä hän yrit­tää epä­toi­voi­se­na kas­vat­taa vi­han­nek­sia, kurk­ku­ja, ken­ties to­maat­te­ja, muis­te­lee äi­ti­ään, jon­ka an­sa­ris­sa nii­tä joka kesä kas­voi ja tuot­ti sa­toa enem­män kuin per­he en­nät­ti ku­lut­taa. Ei­hän se to­maat­tien kas­vat­ta­mi­nen voi ko­vin vai­ke­aa ol­la, hän poh­tii, pi­tää vain kas­vat­taa en­sin tai­met. Sii­nä suh­tees­sa hän on vä­hän myö­häs­sä, oi­ke­at puu­tar­hu­rit ovat jo ai­ko­ja sit­ten vaa­li­neet tai­mia muo­vi­huo­neis­saan tai ik­ku­na­lau­dal­la, mut­ta mies päät­tää yrit­tää. Ete­län­puo­lei­sen ik­ku­nan al­la on läm­min­tä, siel­lä to­maa­tit var­maan viih­ty­vät, hän suun­nit­te­lee. Ja ei­kös äi­ti an­ta­nut niil­le lan­noit­teek­si he­vo­sen­kak­kaa, hän muis­taa yh­täk­kiä ja hiip­pai­lee muo­vi­pus­si tas­kus­saan il­lan hä­mär­ty­es­sä ky­län he­vos­lai­tu­mel­le…

Tämä ke­vät ei ole ol­lut help­po mi­nul­le­kaan – en saa mie­les­tä­ni ku­via Uk­rai­nan pom­mien ja ra­ket­tien tu­ho­a­mis­ta ta­lois­ta. Mut­ta ruo­as­ta ja läm­mös­tä mi­nun ei ole tar­vin­nut tin­kiä, muis­tu­tan it­sel­le­ni.

Várba­log 10.5.2023