Liisa Hakala esitti tilaisuudessa vastustavan mielipiteensä Ruovedeltä. Hänen mukaansa hanke tuhoaa kulttuurimaisemat, elinkeinot, matkailun ja virkistyksen, eli siitä on pelkästään negatiivisia vaikutuksia. Kommenttia kuuntelemassa puheenvuorojen jakamisesta vastannut Katja Sippola Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Karoliina Laikio
Yksi yleisöpuheenvuoro puolesta ja monta vastaan – yleisötilaisuus tuulivoimahankkeesta venyi pitkäksi Kurussa
Miksi ja millä perusteella? Sitä kysyi tavalla tai toisella moni viime viikolla järjestetyssä Patakorven tuulivoimahanketta koskevassa yleisötilaisuudessa Kurun Seuratalolla. Sen lisäksi tuotiin esille huolia muun muassa alueen linnustosta, luonnosta ja meluvaikutuksista päätyen kiinteistöjen arvonalenemaan ja sähkönsiirtolinjojen vaikutuksiin. Paikalla oli runsaasti kurulaisia, mutta sen lisäksi tilaisuuteen oli saavuttu myös kuntarajan toiselta puolelta.
Annika Raschen esitteli Kurussa 28. marraskuuta Eurowind Energy Oy:tä, kertoi Patakorven tuulivoimapuistosta ja vastaili yleisöstä nousseisiin kysymyksiin.
Karoliina Laikio
Eurowind Energy Oy:n projektikehittäjä Annika Raschen kertoi ymmärtävänsä ihmisten huolen ja kysymyksen siitä, mitä alueella asuvat ihmiset hyötyvät hankkeesta.
– On iso pelko siitä, mitä tällä alueella tapahtuu.
Toisaalta hän puhui tuulivoiman puolesta. Edustamallaan yrityksellä on tällä hetkellä yksi tuotannossa oleva, Kortekallion tuulivoimapuisto kolmella voimalalla Sastamalassa. Hankekehityksessä puistoja on puolestaan viisi. Niiden joukossa on Kurun Patakorpi, jonne on suunnitteilla enintään 14 voimalaa. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu alueelle, joka on yhden maanomistajan omistuksessa ja jonka kanssa Eurowind Energyllä on vuokrasopimus.
Ylöjärven kaupungin kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen vastasi puolestaan esiin nousseeseen kysymykseen siitä, eikö Ylöjärven kaupunki arvosta alueitaan, kun niitä ollaan valmiita myymään tai vuokraamaan tuulivoimapuistoksi.
– Ylöjärven kaupunki ei ole maanomistajana tässä hankkeessa, hän selvensi.
Hyytinen kertoi lisäksi noin kaksi vuotta sitten liikkeelle lähteneen hankkeen taustoista ja etenemisestä.
– Hanke tulee etenemään normaalin kaavaprosessin mukaisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nyt nähtävillä, ja siihen on mahdollista jättää mielipiteitä 12. joulukuuta saakka.
Te olette tämän alueen asiantuntijoita.
Samana päivänä päättyy myös mielipiteiden ja kirjallisten lausuntojen jättämismahdollisuus ely-keskukselle koskien ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa. Arviointiohjelma on julkaistu verkossa, minkä lisäksi sen painettuun versioon voi tutustua Ylöjärven kaupungintalon ja Pirkanmaan ELY-keskuksen lisäksi Kurun ja Ruoveden kirjastossa.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely perustuu YVA-lakiin ja -asetukseen, ja sen tarkoituksena on selvittää hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ennen päätöksentekoa.
– Ollaan hyvin varhaisessa vaiheessa tätä suunnittelua. Nyt saadaan teitä osallistettua ja saatte kertoa mielipiteenne. Te olette tämän alueen asiantuntijoita, ja mielellään otetaan kaikki tieto vastaan, kommentoi ylitarkastaja Katja Sippola Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Yhteysviranomainen antaa puolestaan lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään kuukauden kuluttua lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä.
– YVA-ohjelma on työsuunnitelma, ja sitä käytetään YVA-selostuksen tekemiseen, jossa on jo selvitetty kaikki asiat.
Sippolan mukaan sen jälkeen tulee jälleen yleisötilaisuus ja mahdollisuus mielipiteiden jättämiseen.
– Sen jälkeen on kaksi kuukautta yhteysviranomaisella aikaa antaa perusteltu päätelmä, jota käytetään hankkeen jatkosuunnittelussa, tiivisti Sippola etenemistä.
Positiivisen puheenvuoron yleisön joukosta esitti Pentti Tikkanen, joka kertoi ettei ymmärrä kovaa vastustusta. Hän otti esiin sen, että sähköä tarvitaan koko ajan lisää ja tuulisähkö on puhdas energiamuoto. Hän toi esiin myös Ylöjärvelle tulevat verotulot ilman, että kaupungin tarvitsee investoida mitään.
Karoliina Laikio
Kaavan hyväksymisestä päättää myöhemmin Ylöjärven kaupunginvaltuusto. Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi toimittaa kirjallisena kaupunginhallitukselle 12.12. kello 15 mennessä kaavoitus@ylojarvi.fi tai Ylöjärven kaupunki, PL 22, 33471 Ylöjärvi. Samanaikaisesti kaavan kanssa käynnissä olevan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomainen on ely-keskus. YVA-ohjelmasta voi jättää mielipiteensä kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/3404/2024). Lisäksi asukaskysely on avoinna 12. tammikuuta saakka.