Jussi Pohjonen Asiantuntija/Autoilijan palvelut
Samu Puuronen
Jussi Pohjonen Asiantuntija/Autoilijan palvelut
Samu Puuronen
Teemakolumni
Kolmisenkymmentä vuotta sitten Helsinkiin muutettuani ymmärsin nopeasti, kuinka asioilla saattaa olla hyvinkin eri merkityksiä. Esimerkiksi helsinkiläiselle lintsi ei suinkaan tarkoittanut paikallisen matkahuollon baaria, vaan Linnanmäen huvipuistoa.
Vielä suurempi kulttuurien yhteen törmääminen tapahtui, kun ehdotin silloisille työkavereilleni nopeita kylänpasiksia. Kuulijoiden hämmästyneet ilmeet kertoivat vahvasti, ettei viestini ollut mennyt perille.
Asiaa enemmän avattuani syntyperäiset helsinkiläiset olivat edelleen autuaan tietämättömiä puheenaiheesta, mutta Kymenlaaksosta kotoisin olevien keskuudesta sain hyväksyviä nyökytyksiä. Kotkalainen ymmärsi, että puhutaan liitsistä, kouvolalainen taas rinksasta. Jopa ryhmän porilainen havahtui: "Sää tarkotat niinko ränniä".
Kylänkiertäminen, kortteli- tai millä nimellä tuota rallia nyt haluaa kutsua, on tuttu ilmiö kaikkialla. Reittien pituus, ajotapa ja muu oheistoiminta sitten vaihtelee paikkakunnittain. Itse kuulun siihen 80-luvulla kortin saaneeseen sukupolveen, jonka ainoa oikea pasis lähti lintsiltä, (siis baarilta, ei huvipuistolta), kiersi grillin risteyksen kautta E-marketin mittarikentälle ja samaa reittiä takaisin. Polttoainetilanteen ollessa suotuisa tätä peruspasista saattoi sitten laajentaa vaikkapa laivarannan- tai Harakkalanpasiksilla.
Reittien pituus, ajotapa ja muu oheistoiminta vaihtelee paikkakunnittain.
Kortteliralli on jokaisen paikkakunnan lisäksi tuttu ilmiö myös lainlaatijalle. Tieliikennelain 54§ toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi "Tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty."
Lain säätäjä ei ole katsonut tarpeelliseksi avata häiriön muotoa tai tekotapaa, vaan antaa valvovalle viranomaiselle, eli poliisille, melko laajan tulkintamahdollisuuden.
Tämä aiheutuva häiriö on herättänyt myös Ruovedellä vilkastakin keskustelua ja ennustettavissa on, että kesän tullen keskustelu jälleen aktivoituu. Myönnän itsekin kiristelleeni hampaita, kun kesäillan täyttää kylältä kuuluva taukoamaton pörinä.
Epäasiallista käytöstä ja häiriön aiheuttamista ei ole mitään syytä puolustella. Mutta. Asialla täytyy nähdä myös se positiivinen puoli: kylänpasistajat kertovat elinvoimasta. Se, että kylällä riittää kiertäjiä on merkki siitä, että kunnassa on vielä arvokasta pääomaa, nuorisoa. Nuorisoa, joka toteuttaa tuota lähes ikiaikaista perinnettä. Kun pörinä kylältä loppuu, on tullut aika sammuttaa valot.
Myönnän. Olen itsekin sitä saapumiserää, joka tämän tästä miettii maailman menoa ja vertailee sitä siihen, kuinka paljon paremmin asiat ennen olivat. Ja toden totta, kesäthän olivat ennen lämpöisempiä, uutisetkin tuntuivat uskottavammilta, kun niitä luki Arvi Lind. Eurotkin tuppaavat kääntymään edelleen markoiksi…
Myönnän. Olen itsekin sitä saapumiserää, joka tämän tästä miettii maailman menoa ja vertailee sitä siihen, kuinka paljon paremmin asiat ennen olivat. Ja toden totta, kesäthän olivat ennen lämpöisempiä, uutisetkin tuntuivat uskottavammilta, kun niitä luki Arvi Lind. Eurotkin tuppaavat kääntymään edelleen markoiksi…
Luetuimmat
Tuoreimmat
Metsäjänis oli vapun alla vielä lähes valkoinen. Jänöjussi kuvattiin 28. huhtikuuta Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Kunnanvaltuusto kokoontuu valtuustosalissa. Kuva helmikuun valtuuston kokouksesta.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste