Karhu katseli venettä, mutta ei lähtenyt tulemaan kohti.
Esko Kangaspeska
Kerran elämässä kokemus: uiva karhu tuli vastaan kalareissulla
Esko Kangaspeska oli palaamassa perjantai-iltana kalastusreissultaan Tarjanteelta. Kalansaalis oli pettymys. Äkkiä hän huomasi Syvinkisalmen kapeimmalla kohdalla hirven tai peuran uivan salmen poikki.
Kangaspeska päätti ajaa veneellään vähän lähemmäs kokeilemaan, jos saisi eläimen kuvattua videolle. Uimari olikin karhu.
– Oli se käsittämätön yhteensattuma, sellaisen kokee vain kerran elämässä, kertoo Kangaspeska.
– Pyrin katsomaan, että mihin karhu suuntaa ja laittamaan veneeseen vauhtia. Menin suhteellisen lähelle. Sydämentykytystä aiheutti se, että mietin, saanko ollenkaan kuvattua sitä. Toisessa kädessä oli puhelin, toinen oli kahvalla, siltä varalta, että karhu tulee kohti.
Karhu ui Syvinkisalmessa parisataa metriä Visuveden suuntaan. Se oli lähtenyt liikkeelle Mustajärven puolelta ja nousi maalle Tuuhoskylän Salonsaaren rantaan.
– Mystistä oli nähdä, kun se rantaan päästyään lähti ensin normaalisti juoksemaan ja sitten otti kiihdytyksen niin että metsä vain rytisi. Kun sen on nähnyt, uskoo kyllä, että karhu juoksee kiinni hirvenkin.
Veneessä Kangaspeska oli lähellä karhua, matkaa oli vain vähän toistakymmentä metriä.
– Laskeskelin, että kyllä veneellä sitä pääsen karkuun, käsi oli kahvalla koko ajan. Karhu kuitenkin jatkoi uimista rantaan, mulkoili vaan välillä minuun.
Karhun Kangaspeska on Ruovedellä nähnyt ennenkin, mutta kaukaa.
– Kuorma-autosta sen kerran bongasin meidän pellolla. Silloin etäisyyttä oli parisataa metriä.
Kohtaaminen järvessä jää ikuisesti mieleen.
– En tule varmaan ikinä uudelleen törmäämään.
Katso video:
Uiva karhu