Huldan joulumyyjäisissä oli maanantaina 9. joulukuuta mahdollista myyntipöytien kiertelyn lisäksi nauttia esimerkiksi riisipuuroa. Joulupuuroa oli keitetty 25 litraa, rusinasoppaa hieman vähemmän.
Karoliina Laikio
Huldan joulumyyjäisissä käsityöharrastajien taidonnäytteitä ja sesongin makuja
Jo ennen myyjäisten alkamisaikaa alkoi ravintola Huldassa käydä maanantaina kuhina, ja moni suuntasi ensimmäisenä Honkalakodin omalle myyntipöydälle. Päivi Kaitalalla oli myynnissä muun muassa kuivakakkuja, sämpylöitä ja saaristolaisleipää sekä Huldan limppua. Nimikkotuotteessa on kyse joululimpusta, jonka resepti on talossa kehitelty eikä sitä muualta saa.