Olen koko ikä­ni ih­me­tel­lyt sitä, kun mies täyt­tää 50 vuot­ta, niin hä­nel­le toi­vo­te­taan yh­tei­ses­tä suus­ta, et­tä ter­ve­tu­loa mie­hen ikään.

Lap­se­na ja nuo­ru­kai­se­na en keh­dan­nut ot­taa asi­aan kan­taa, mut­ta ohi­tet­tu­a­ni tuon virs­tan­pyl­vään ja kuun­nel­tu­a­ni kaik­ki mai­ni­tut kli­sei­set on­nit­te­lu­pu­heet ja edet­ty­ä­ni jo seu­raa­van­kin pyl­väs­vä­lin, voin hy­vin van­kal­ta poh­jal­ta jat­kaa ih­me­tys­tä­ni.

Ku­ka­han sen mie­hen iän on mää­ri­tel­lyt? Mitä niin hy­vää sii­nä 50:ssä muka sit­ten on, et­tä sii­tä kan­nat­taa oi­kein on­ni­tel­la.

Ma­te­maat­ti­ses­ti se so­pii hie­nos­ti mei­dän 10/100 jär­jes­tel­määm­me ja on puo­li­vä­lis­sä seu­raa­viin pit­kiin ta­sa­vuo­siin, eli ter­vas­kan­toi­kään, mut­ta muu­ta jär­ke­vää en sii­tä pys­ty löy­tä­mään.

Oi­kea mie­hen ikä on­kin mie­les­tä­ni 40 vuot­ta. Sil­loin ei ole enää ihan tyh­mä, ei­kä vie­lä ihan vii­sas­kaan. Sitä pait­si se on oi­ke­as­ti ihan so­pi­va puo­li­vä­li-ikä, kos­ka tie­dän, et­tä moni 80-vuo­ti­as on vie­lä hy­vin­kin vir­keä ja täy­sil­lä pe­lis­sä mu­ka­na. Sin­ne as­ti voi ku­kin elää sitä omaa mie­hen elä­mään­sä, niin hy­vin kuin ta­voil­taan pys­tyy ja sen jäl­keen saa lu­van siir­tyä van­huk­sek­si.

To­tuus­han on se, et­tä mies on poi­ka­nen 30-vuo­ti­aak­si as­ti. Toi­set vä­hän enem­män kuin toi­set. Sii­nä vai­hees­sa sitä al­kaa vih­doin vii­mein ajat­te­le­maan mitä on tul­lut teh­tyä ja mitä ei enää oi­kein so­pi­si teh­dä, kun on vii­mein tu­los­sa ai­kui­sek­si.

Ai­kui­si­kä li­sää jär­keä, mut­ta hou­ku­tuk­set hul­lut­te­luun voi­vat vä­lil­lä ot­taa val­lan.

40 vuo­den iäs­sä kaik­ki mah­dol­li­set osas­tot eli­mis­tös­sä ovat vie­lä ym­pä­ri vuo­den käy­tös­sä ja pot­kua riit­tää en­ti­seen mal­liin. Jos eteen il­mes­tyy jo­tain spon­taa­nia haus­kaa, niin sii­hen pys­tyy miet­ti­mät­tä heit­täy­ty­mään mu­kaan, kai­kil­la ais­teil­la.

Mie­hen ikäi­nen ne­li­kymp­pi­nen voi siis vie­lä teh­dä mitä ha­lu­aa, mut­ta pik­ku hil­jaa al­kaa pa­kol­li­nen to­tut­tau­tu­mi­nen kai­ken­lai­seen sel­lai­seen moit­tee­seen, joka kos­kee muun mu­as­sa en­nen niin ta­val­li­sia ur­hei­lu­suo­ri­tuk­sia, joi­ta ei kuu­lem­ma enää tuos­sa ikä­luo­kas­sa oli­si pi­tä­nyt mis­sään ta­pauk­ses­sa men­nä edes yrit­tä­mään.

50:n jul­ma ra­ja­pyyk­ki lä­hes­tyy ja väis­tä­mä­tön val­mis­tau­tu­mi­nen ikään­ty­mi­seen al­kaa. Sii­tä pi­tää huo­len sil­mä­lää­kä­ri, ko­lest­ro­li- ja ve­ren­pai­ne­mit­taa­ja, sekä vyö­tä­rö­nau­han pi­te­li­jä. Ol­ka­päät ja pol­vet kum­mas­ti ki­pey­ty­vät ja är­ty­nyt suo­li lä­het­tää ajoit­tain omaa in­hot­ta­vaa vies­ti­ään epä­var­mas­ta tu­le­vai­suu­des­ta.

Kun mies saa täy­teen 50 vuot­ta, niin elä­mä kaar­tuu kuin pit­kään ve­si­liu­ku­mä­keen, jon­ka vauh­tia pys­tyy hie­man omal­la rim­pui­lul­laan sää­te­le­mään ja kuo­hun­ta sen kur­veis­sa voi het­kit­täin muis­tut­taa jopa vil­li­tys­tä, mut­ta suun­ta alas­päin vaan väis­tä­mät­tä jat­kuu ja se päät­tyy 60-vuo­ti­aa­na kuin suu­reen po­re­al­taa­seen, jos­sa pin­nal­le pols­kit­tu­aan on teh­tä­vä­nä vain yrit­tää ui­da sitä pois­to­auk­koa koh­ti, jos­ta on eni­ten hyö­tyä elä­ket­tä aja­tel­len.