Kolumni
Odottaessani esikoistani, kuvittelin millainen äiti halusin olla. Kuinka kävisimme vauvauinnissa ja -kerhoissa, ulkoilisimme pitkiä vaunulenkkejä, emme katselisi lastenohjelmia ainakaan ennen kahta ikävuotta. Aioin pukea lapseni kauniisti ja laihduttaa raskauskilot pian pois. Aioin olla täydellinen äiti. Näin sen tuollaisena mielessäni.
Esikoisemme syntyi vuonna 2017 ja olimme ylitsevuotavan onnellisia. Onnesta huolimatta putosin hyvin pian alas pilvilinnoistani, kohdaten karun todellisuuden.
Olin vasta 22-vuotias, mutten jaksanut liikkua vauvan kanssa minnekään univelkojen takia. Vauva ei nukkunut päiväunia juuri laisinkaan ennen yhtä ikävuotta, vaunulenkit jäivät lyhyeksi lapsen huutaessa kuin palosireeni alusta saakka.
Toisinaan pysähdyin ensimmäiselle vastaantulevalle penkille imettämään, mutta totesin pian, ettei siinä ollut mitään mieltä. Joten jäimme kotiin, liikuimme ulos vain harvakseltaan. Yöunille nukuttaminen kesti useimpina iltoina toista tuntia.
Muistan itkeneeni, kuinka olin epäonnistunut äitinä. Häpesin sitä, etten pystynyt kaikkeen mihin olin aikonut.
En ymmärtänyt, että se oli vain sosiaalisen median luomaa kiiltokuvaa sekä yhteiskunnan suorituskeskeisyyttä, mitkä kummittelivat mielessäni. Kukaan ei ollut valmistanut minua todellisuuteen ja asian käsitteleminen vaati aikaa.
Kuopuksemme syntyi 2020 ja elämä kahden lapsen kanssa oli täysin erilaista. Älkää käsittäkö väärin, vauvavuosi oli yhtä unettomuutta, hulinaa, vaihetta vaiheen perään, maitobaaria ja näihin oli tällä kertaa yhdistettynä energinen leikki-ikäinen, mutta asiat olivat muuttuneet. Minä olin muuttunut.
Osittain asiaan vaikutti paluumuutto Ruovedelle, maalle pois kaupungin hälinästä. Kirjoitin aiemmin, kuinka se paransi elämänlaatuamme valtavasti ja asia on niin edelleen.
Suurin asia kuitenkin on ollut, kuinka ymmärsin miten kukaan ei ole superihminen eikä meidän tarvitse pystyä kaikkeen. Lapseni eivät vaadi puhtauttaan kiiltävää kotia eivätkä suuria elämyksiä alituiseen. Lapset haluavat meidän aikuisten olevan läsnä, he haluavat hyppiä vesilätäköissä ja laskea mäkeä omalla takapihalla. He haluavat kietoutua vilttiin, pujahtaa ulos pimeän tultua katselemaan tähtitaivasta yhdessä. Kun kesällä kävimme Särkänniemessä, se oli mahtava päivä niin lapsille kuin meille aikuisillekin, mutta kyllä illalla lapsemme huokaisi, että onpa ihanaa olla kotona.
Toisinaan viis veisaan sotkuista, vaan sukellan sohvan nurkkaan lasten kanssa lukemaan kirjaa tai katselemaan lastenohjelmia. Toisinaan ruokana on raejuustoa ja tomaatteja, koska ne ovat kummankin lapsemme herkkua. Toisinaan olemme ulkona vain kymmenen minuuttia tunnin sijaan. Toisinaan kun joudun jahtaamaan vaipan kanssa alasti karkuun juoksevaa 1-vuotiasta eikä esikoinen ole pukenut vaatteita ylleen niistä viidestäkymmenestä muistutuksesta huolimatta, hermostun.
Jos ajattelemme, että meidän pitäisi olla täydellisiä vanhempia, ystäviä, kumppaneita, ihmisiä, emme koskaan riitä itsellemme. Ja mitä niihin raskauskiloihin tulee, lapsetkaan eivät välitä niistä tuon taivaallista emmekä toivottavasti me muutkaan. Vaatiessamme liikoja elämämme ei riitä meille ja ennen kuin huomaammekaan, se on vilahtanut ohi silmien.
Tänä aamuna löysin onneni tehdessäni hiekkakakkuja 1-vuotiaan kanssa pihassamme. Todellisuudessa ne ovat myös juuri niitä hetkiä, jotka lapsemme muistavat.
Mimosa Rouhiainen
Oletko nähnyt sen julkaisun somessa, joka kertoi kuinka sinun tulisi elää? Muistathan, että vain töitä tekevä vanhempi näyttää vahvaa työmoraalia lapsilleen. Ei, kun se onkin pois lapsilta. Miten kehtaat olla niin paljon töissä, kun lapset kärsivät?
Oletko nähnyt sen julkaisun somessa, joka kertoi kuinka sinun tulisi elää? Muistathan, että vain töitä tekevä vanhempi näyttää vahvaa työmoraalia lapsilleen. Ei, kun se onkin pois lapsilta. Miten kehtaat olla niin paljon töissä, kun lapset kärsivät?
Vain kymmenessä vuodessa älylaitteet ovat mullistaneet elämämme. Ne tarjoavat meille helpon ja nopean reitin lukea, mitä maailmalla tapahtuu tai mitä tuttavillemme kuuluu, julkimoista puhumattakaan. Joillekin räjähtävään suosioon nousseet sosiaalisen median alustat ovat tarjonneet jopa elannon. Satoja tuhansia vieraita seuraa vaikuttajien elämää - ja jopa heidän lastensa kasvua.
Vain kymmenessä vuodessa älylaitteet ovat mullistaneet elämämme. Ne tarjoavat meille helpon ja nopean reitin lukea, mitä maailmalla tapahtuu tai mitä tuttavillemme kuuluu, julkimoista puhumattakaan. Joillekin räjähtävään suosioon nousseet sosiaalisen median alustat ovat tarjonneet jopa elannon. Satoja tuhansia vieraita seuraa vaikuttajien elämää - ja jopa heidän lastensa kasvua.
Ollaanpa heti alkuun rehellisiä. En tule olemaan se ihminen, joka päivittäin jaksaa ulkoilla pitkiä aikoja lastensa kanssa tai joka jaksaa pitää kodin kauniin kiiltävänä vuoden jokaisena päivänä. En, kun yksivuotiaan pukeminen muistuttaa mustekalan tunkemista minigrip-pussiin ja seuraavaksi se mustekala kipittää karkuun niin lujaa kuin pienillä jaloillaan pääsee – vain löytääkseen itsensä naama edellä lumihangesta. Lunta löytyy toppauksesta huolimatta selästä, ja ei kun kylmää ja märkää olomuotoaan huutavan lapsen kanssa takaisin sisälle.
Ollaanpa heti alkuun rehellisiä. En tule olemaan se ihminen, joka päivittäin jaksaa ulkoilla pitkiä aikoja lastensa kanssa tai joka jaksaa pitää kodin kauniin kiiltävänä vuoden jokaisena päivänä. En, kun yksivuotiaan pukeminen muistuttaa mustekalan tunkemista minigrip-pussiin ja seuraavaksi se mustekala kipittää karkuun niin lujaa kuin pienillä jaloillaan pääsee – vain löytääkseen itsensä naama edellä lumihangesta. Lunta löytyy toppauksesta huolimatta selästä, ja ei kun kylmää ja märkää olomuotoaan huutavan lapsen kanssa takaisin sisälle.
On käsittämätöntä, kuinka yhä 2020-luvulla miehen osaa vanhempana vähätellään. Isät eivät ole lastenvahteja, he ovat vanhempia. Jos he viettävät aikaa lastensa kanssa, heitä ylistetään ja pidetään harvinaisina.
On käsittämätöntä, kuinka yhä 2020-luvulla miehen osaa vanhempana vähätellään. Isät eivät ole lastenvahteja, he ovat vanhempia. Jos he viettävät aikaa lastensa kanssa, heitä ylistetään ja pidetään harvinaisina.
Kymmenen vuotta sitten Ruoveden yhteiskoulun ovien sulkeuduttua takanani vannoin, että kun kerran pääsisin pois Ruovedeltä, en muuttaisi tänne enää takaisin.
Kymmenen vuotta sitten Ruoveden yhteiskoulun ovien sulkeuduttua takanani vannoin, että kun kerran pääsisin pois Ruovedeltä, en muuttaisi tänne enää takaisin.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste