Arviointikertomus kertoo paljon
Kunnan arviointikertomus kertoo, miten kunnan taloutta ja hallintoa on hoidettu ja ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet.
Jokainen tarkastuslautakunta tuottaa omannäköisensä raportin. Tällä kertaa se oli neljän tarkastuslautakunnan jäsenen tekemä tiivis viiden sivun selvitys, joka sai kiitosta valtuustossa maanantaina.
Viime vuosi oli arviointikertomuksen mukaan merkittävä kunnan taloudessa, koska sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueelle. Suuri osa entisestä budjetista suli pois.
Lukujen valossa kunnan tilanne näyttää hyvältä. Hypo-luottoluokitus nousi ja tilikaudentulos oli ylijäämäinen. Muuttovoittoakin saatiin.
Investoinneista toteutui sen sijaan vain puolet, mistä sateli sapiskaa, samoin vesihuollon korjausvelasta. Muita huomioita olivat kirjanpidon prosessien kehitystarve, työrauha viranhaltijoille, esitys säännöllistä metsätalousraporteista sekä päätöksiin selkeitä toimivaltaperusteita. Kunnan hyvinvointityöhön tarkastuslautakunta oli tyytyväinen.
Vuonna 2023 kunnassa päivitettiin hallintosääntöä, tehtiin elinvoima- ja kotoutumisohjelma sekä lukuisia muita ohjeita ja termien viilauksia.
Arviointikertomus on kiinnostava esitys. Se lukemalla pääsee hyvin käsitykseen, missä kunnassa mennään.