Val­vo­kaa, se on jo­ka­päi­väi­nen etuo­i­keu­tem­me ja haas­teem­me läpi elä­män.

Kris­ti­nus­kon mu­kaan, ih­mi­sen tu­li­si ol­la val­mis läh­te­mään joka het­ki täs­tä elä­mäs­tä. Tämä tun­tuu tosi ra­jul­ta ja bru­taa­lil­ta kris­ti­nus­kon sa­no­mal­ta. Läh­te­mään siis kuo­le­maan ja siir­ty­mään elä­män tun­te­mat­to­mal­le puo­lel­le.

Joku vii­sas fi­lo­so­fi on sa­no­nut ai­ka­naan, et­tä me kuo­lem­me yh­te­nä päi­vä­nä mut­ta ele­tään kaik­ki muut. Pi­täi­si­kö siis val­voa myös omaa elä­mää? Mie­les­tä­ni kyl­lä.

Lii­an moni ih­mi­nen tu­lee vas­taan sam­mu­nein sil­min, toi­von­sa me­net­tä­nee­nä, kat­ke­ra­na tai rik­ki­näi­si­nä vail­la tu­le­vai­suut­ta. Tä­mä­hän kaik­ki oli­si val­vo­mi­sen tee­man mu­kaan en­na­koin­tia tun­te­mat­to­maan puo­leen elä­mäs­tä.

Voi­si­ko­han ol­la hyvä aloit­taa val­vo­mi­nen mei­dän omas­ta sy­dä­mes­täm­me ja täyt­tää sitä kai­kel­la hy­väl­lä an­ta­mi­sen ilol­la ja va­lol­la, näin kai­kel­le huo­nol­le jäi­si pal­jon vä­hem­män ti­laa.

Luo­ja on an­ta­nut mei­dän sy­dä­miim­me tie­don kau­neu­des­ta ja rak­kau­des­ta, ilos­ta ja rau­has­ta jot­ta op­pi­sim­me elä­mää to­del­li­sel­la puo­lel­la. Oh­jeet ovat ole­mas­sa ja kir­joi­tet­tu mei­dän jo­kai­sen sy­dä­meen, nämä oh­jeet jo­kai­nen osaa lu­kea it­sel­leen.

Van­han sa­non­nan mu­kaan ih­mi­sen en­sim­mäi­nen opet­ta­ja on hä­nen sy­dä­men­sä.

Lois­te­li­as­ta Val­vo­mi­sen ai­kaa kai­kil­le.

kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuus­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja