Ei saa jää­dä tu­leen ma­kaa­maan, niin kuu­luu van­ha so­dan­käyn­ti­vii­saus. Toi­saal­ta myös on niin, et­tä laa­ke­reil­laan le­päi­ly on yh­tä vaa­ral­lis­ta kuin ma­kuul­le­käy­mi­nen ark­ti­sel­la va­el­luk­sel­la. Sitä nu­kah­taa, ja pa­lel­tuu nuk­ku­es­saan. Pai­kal­leen jää­mi­ses­sä on omat vaa­ran­sa.

Sik­si myös kris­til­li­nen us­kon pe­ru­so­le­mus on eteen­päin pyr­ki­vä, eteen­päin mie­li­vä, ja en­nen kaik­kea eteen­päin käs­ke­vä. Se ei ole py­säh­ty­nei­syy­den tila, vaan jalo kil­voi­tus eteen­päin. Kil­voit­te­lua Ju­ma­lan tah­don edes­tä ja edes­sä. Sil­lä ta­voin ih­mi­nen voi osoit­taa us­kol­li­suut­ta Ju­ma­lan lah­joil­le. Pyr­kien pa­rem­paan, sii­hen mitä Ju­ma­la tah­too. Hän on mei­dät luo­nut, val­miik­si­teh­nyt, muo­don an­ta­nut, ja kai­ken en­nal­ta hy­väk­si miet­ti­nyt.

Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: “Ku­kaan meis­tä ei elä it­se­ään var­ten ei­kä ku­kaan meis­tä kuo­le it­se­ään var­ten. Jos eläm­me, eläm­me Her­ran omi­na, ja jos kuo­lem­me, kuo­lem­me Her­ran omi­na.” Tämä on mei­dän tur­vam­me, mut­ta myös vaa­ti­muk­sem­me. Ih­mi­nen ei voi aja­tel­la vain it­se­ään, kos­ka sil­loin iso osa elä­mäs­tä va­luu huk­kaan.

Tois­ten huo­mi­oo­not­ta­mi­sel­la me luom­me pa­rem­man mail­man ja to­teu­tam­me Ju­ma­lan tah­don. Tämä tar­koit­taa myös sitä, et­tä ih­mis­tä ei pidä am­pua. Ei Yh­dys­val­tain pre­si­dent­tieh­do­kas­ta ei­kä Slo­va­ki­an pää­mi­nis­te­riä. Ei­kä ke­tään muu­ta­kaan. Po­liit­ti­set nä­kö­my­se­rot ei­vät ole riit­tä­vä syy ih­mis­hen­kien me­ne­tyk­sil­le.

Ju­ma­la ei tee eroa ih­mis­ten vä­lil­lä. Hä­nel­le kel­paa­vat kaik­ki. Hän, joka an­taa au­rin­kon­sa nous­ta niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le. Hän, joka on val­mis osoit­ta­maan ar­mon­sa joka iki­sel­le. Mei­dän tu­lee pyr­kiä ot­taa täs­tä op­pia, niin saam­me kaik­ki eni­ten ir­ti lah­jak­si saa­dus­ta elä­mäs­tä. Se on meil­le kut­su si­vis­tyk­seen. Ja kut­su ole­maan am­mus­ke­le­mat­ta toi­nen toi­si­am­me.