Kir­jai­li­ja Juha Hur­me poik­ke­si Ruo­ve­del­lä. Hän toi yli 300 vuot­ta van­han kir­jan tul­les­saan. Ilo­lau­lu Je­su­xes­ta on vuo­del­ta 1690. Mat­t­hi­as Sa­lam­nius ker­too Jee­suk­ses­ta kan­san­ru­nou­den kei­noin. Juha kir­joit­ti jäl­ki­sa­nat. Va­pah­ta­jan maan­pääl­li­sen elä­män kes­kei­set vai­heet on kir­jas­sa pu­et­tu ru­no­a­suun.

Sa­lam­niuk­sen ru­not kes­kit­ty­vät vain ly­hy­es­ti Jee­suk­sen syn­ty­mään. Pää­pai­no on kär­si­mys­ker­to­muk­sis­sa. Kris­ti­tyn ilo ei ole sii­nä, mikä miel­lyt­tää kor­vaa ja mitä on kau­nis­ta kat­sel­la. Jee­sus on suu­rem­pi. Jou­lu­ku­vat ovat vain pie­ni osa sii­tä, mitä Ju­ma­lan lap­sen ilo on. Se­kin on ilo­lau­lun ai­he, mitä mei­dän edes­täm­me ta­pah­tui ve­ri­sel­lä ris­til­lä, Gol­ga­tal­la ja sit­ten puu­tar­ha­hau­dal­la. Tal­li, sei­mi, en­ke­lit, ol­jet ja täh­ti oli­si­vat pian unoh­tu­neet, jol­lei pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mia oli­si ol­lut.

Sa­lam­niuk­sen kir­jan kol­mas kap­pa­le on lop­pi­ai­sai­hei­nen: ”Tie­tä­jät Idäst et­zi­vät Je­sust /ja hän­dä pal­ve­le­vat”. ”Her­ran Hei­nil­lä nä­ke­vät/ Tun­de­vat to­den Ju­ma­lan”. Hal­pa syn­ty­mä­paik­ka­kaan ei kam­mok­su­ta tie­tä­jiä, jot­ka et­si­vät ku­nin­gas­ta. Sii­nä hän on, elä­män­sä alus­sa, pie­ni lap­si, kui­ten­kin ku­nin­gas. Sana joh­ti vii­saat nä­ke­mi­seen ja us­kon ym­mär­ryk­seen. Se on enem­män kuin jär­jen ym­mär­rys.

Rans­kas­sa kor­jat­tiin Not­re Dame tu­li­pa­lon jäl­jil­tä uu­teen ku­kois­tuk­seen. Maa­il­man­laa­ja han­ke ker­too pait­si kris­til­li­sen kult­tuu­rin niin myös kris­ti­nus­kon mer­kit­tä­vyy­des­tä kaut­ta maa­il­man. Päin­vas­toin on asia meil­lä ko­to­suo­mes­sa. Tääl­lä yl­lä­pi­de­tään jon­kin­lais­ta jee­su­sal­ler­gi­aa. Lop­pu­syk­syä vä­rit­ti jou­ta­van­päi­väi­nen kes­kus­te­lu op­pi­lai­tos­ten en­ke­li­tai­vaas­ta ja us­kon jul­ki­ses­ta nä­ky­vyy­des­tä. Sään­tö­jä, sak­ko­ja ja jee­sus­kiel­to­ja on vaa­dit­tu kou­lui­hin. His­to­ri­an osoit­ta­ma to­tuus kui­ten­kin on, et­tä us­ko vah­vis­tuu, kun sitä vai­no­taan. Ris­ti nä­kyy yhä, jopa po­lii­tik­ko­jen (mm. Kon­tu­la, Ur­pi­lai­nen) ja ur­hei­li­joi­den (sa­li­ban­dyn mm-ki­sat) kau­lois­sa. Ti­lan an­ta­mi­nen Jee­suk­sel­le ei ota ke­nel­tä­kään mi­tään pois.

Lop­pi­ai­nen on ilo­juh­la. Kut­su lop­pi­ai­sy­lis­tyk­seen kuu­luu si­nul­le­kin. Kan­san­mu­siik­ki­pai­not­tei­nen mes­su on seu­ra­kun­ta­ko­dis­sa. Ei täs­sä elä­mäs­sä lii­kaa iloa ole. Us­ko syn­tyy ja vah­vis­tuu sa­nan kuu­le­mi­sen kaut­ta. Sa­mal­la vah­vis­tu­vat koko maa­il­mal­le tär­ke­ät Ju­ma­lan sa­nan ka­to­a­mat­to­mat ar­vot. Ne ovat kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa ar­vok­kaam­pia. Rik­ki­näi­sen, kes­ke­ne­räi­sen, syn­ti­sen ja ka­to­a­van ih­mi­sen on ilo ku­mar­taa hän­tä, jol­la on elä­mää suu­rem­mat sa­nat ja teot. Vir­ren 27 sa­noin: Ku­mar­ta­maan tul­kaa! Ve­ni­te ado­re­mus, Do­mi­num!