Jumalan hyvyys keskellämme
Kirkonkellot
Lapsille on kerrottu ties kuinka kauan tarinaa joulupukista, joka saapuu jouluna reellään Korvatunturilta lasten luo. Tähän minäkin pienenä uskoin, kunnes veljeni palautti minut maan pinnalle ilmoittamalla, että joulupukkia ei ole olemassa. Pettymys oli karmea ei ehkä niinkään siihen, että pukkia ei ole, vaan siihen, että minulle ei ole puhuttu totta. Saamme iloksemme kuitenkin kaikki sukupolvesta sukupolveen nauttia joulupukista satuolentona.
Jumala on onneksi oikeasti olemassa. Voimme aavistaa Hänet ihastelemalla luomistyönsä viisautta ja kauneutta. Jumala on ilmoittanut itsestään myös erityisellä tavalla, kun Hän lähetti luoksemme Jeesuksen. Jesajan kirjassa sanotaan: Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan.
Jeesus kertoi ihmisille Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Kristus on edelleen keskellämme, sillä Pyhä Henki on lähellämme ja sydämissämme kirkastamassa meille Jumalan hyvyyttä, synnyttämässä meissä uskoa ja antamassa uutta toivoa.
Jumalan haltuun anna nyt tiesi, tarpeesi
ja Herran huomaan kanna surusi, murheesi.
Hän, joka sinut loi, sinulle hengen soi,
tarpeesi kaikki tietää. Hän auttaa tahtoo, voi. (Vk. 389)