Lap­sil­le on ker­rot­tu ties kuin­ka kau­an ta­ri­naa jou­lu­pu­kis­ta, joka saa­puu jou­lu­na reel­lään Kor­va­tun­tu­ril­ta las­ten luo. Tä­hän mi­nä­kin pie­ne­nä us­koin, kun­nes vel­je­ni pa­laut­ti mi­nut maan pin­nal­le il­moit­ta­mal­la, et­tä jou­lu­puk­kia ei ole ole­mas­sa. Pet­ty­mys oli kar­mea ei eh­kä niin­kään sii­hen, et­tä puk­kia ei ole, vaan sii­hen, et­tä mi­nul­le ei ole pu­hut­tu tot­ta. Saam­me ilok­sem­me kui­ten­kin kaik­ki su­ku­pol­ves­ta su­ku­pol­veen naut­tia jou­lu­pu­kis­ta sa­tuo­len­to­na.

Ju­ma­la on on­nek­si oi­ke­as­ti ole­mas­sa. Voim­me aa­vis­taa Hä­net ihas­te­le­mal­la luo­mis­työn­sä vii­saut­ta ja kau­neut­ta. Ju­ma­la on il­moit­ta­nut it­ses­tään myös eri­tyi­sel­lä ta­val­la, kun Hän lä­het­ti luok­sem­me Jee­suk­sen. Je­sa­jan kir­jas­sa sa­no­taan: Niin kuin sade ja lumi tu­le­vat tai­vaas­ta ei­vät­kä sin­ne pa­laa vaan kas­te­le­vat maan, joka he­del­möi­tyy ja ver­soo ja an­taa kyl­vä­jäl­le sie­me­nen ja näl­käi­sel­le lei­vän, niin käy myös sa­nan, joka mi­nun suus­ta­ni läh­tee: se ei tyh­jä­nä pa­laa vaan täyt­tää teh­tä­vän, jon­ka minä sil­le an­nan.

Jee­sus ker­toi ih­mi­sil­le Ju­ma­lan pe­las­ta­vas­ta rak­kau­des­ta. Kris­tus on edel­leen kes­kel­läm­me, sil­lä Pyhä Hen­ki on lä­hel­läm­me ja sy­dä­mis­säm­me kir­kas­ta­mas­sa meil­le Ju­ma­lan hy­vyyt­tä, syn­nyt­tä­mäs­sä meis­sä us­koa ja an­ta­mas­sa uut­ta toi­voa.

Ju­ma­lan hal­tuun an­na nyt tie­si, tar­pee­si

ja Her­ran huo­maan kan­na su­ru­si, mur­hee­si.

Hän, joka si­nut loi, si­nul­le hen­gen soi,

tar­pee­si kaik­ki tie­tää. Hän aut­taa tah­too, voi. (Vk. 389)