Kä­vin lap­se­na py­hä­kou­lus­sa yh­des­sä pi­han mui­den las­ten kans­sa. Py­hä­kou­luun mi­nua ve­ti­vät mag­nee­tin lail­la pie­net py­hä­kou­lus­sa ja­et­ta­vat ku­vat. Muis­tan eri­tyi­sen hy­vin tun­nel­mal­li­sen ku­van, jos­sa Jee­sus ko­put­ti oveen pääs­täk­seen jon­kun ko­tiin si­säl­le, ja ku­van, jos­sa Jee­sus kan­taa har­teil­laan pie­nen pien­tä ka­rit­saa.

Py­hä­kou­lus­sa pu­hut­tiin pal­jon Jee­suk­ses­ta. Saa­ra opet­ti meil­le sii­tä, mi­ten Jee­sus ko­put­taa sy­dä­mem­me ovel­le ja pyy­tää lu­paa pääs­tä si­säl­le. Kun avaam­me oven, Jee­sus as­tuu sy­dä­meem­me tuo­den sin­ne rak­kaut­ta, iloa ja toi­voa. Jee­sus kan­taa mei­tä har­teil­laan ja sy­lis­sään, kun em­me it­se jak­sa kul­kea eteen­päin.

Oven avaa­mis­ta ven­to­vie­raal­le ei suo­si­tel­la, kos­ka tu­li­jan asi­aa ei voi etu­kä­teen tie­tää.

Ju­ma­lan ai­keet ovat on­nek­si etu­kä­teen tie­dos­sa. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan Jee­suk­sen sa­nat: ”Minä olen valo ja olen tul­lut maa­il­maan sik­si, et­tei yk­si­kään, joka mi­nuun us­koo, jäi­si pi­mey­teen. En ole tul­lut tuo­mit­se­maan maa­il­maa, vaan pe­las­ta­maan sen”.

Sinä kau­nis ja ih­meel­li­nen,

Sinä suu­ri ja täy­del­li­nen,

Sinä tuot mi­nut va­loon ja kirk­kau­teen,

Sinä ra­vit­set, Sinä suo­je­let.

Mi­nut siu­naa aa­muin il­loin,

mi­nut siu­naa.

Vir­res­tä 929.

Au­li Vie­no­la

di­a­ko­nis­sa

Ruo­ve­den seu­ra­kun­ta