Ad­vent­ti mer­kit­see Her­ran tu­le­mis­ta (lat. ad­ven­tus Do­mi­ni). Ad­vent­ti on jou­lu­no­dot­ta­mis­ta ja sii­hen val­mis­tau­tu­mis­ta. Saam­me en­si sun­nun­tai­na viet­tää en­sim­mäis­tä ad­vent­tia. Kris­tuk­sen syn­ty­mä juh­la on taas pian kä­sil­lä.

Li­tur­gi­sis­ta vä­reis­tä val­koi­nen, kii­tok­sen, puh­tau­den, Ju­ma­lan ja Kris­tuk­sen li­säk­si ku­vaa myös iloa. Se on en­sim­mäi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain väri. Kir­kos­sa soi hoo­si­an­na ja evan­ke­liu­mis­ta kuu­lem­me, mi­ten Jee­sus otet­tiin rie­mui­ten vas­taan, pal­mun­leh­vät le­vi­tet­tiin maa­han ja kan­sa tun­gek­si ka­duil­la saa­dak­seen iloi­ta Jee­suk­sen saa­pu­mi­ses­ta Je­ru­sa­le­miin.

Heti maa­nan­tai­na väri vaih­tuu vi­o­let­tiin, joka ku­vas­taa ka­tu­mus­ta ja paas­toa, se omal­ta osal­taan muis­tut­taa sii­tä, mi­ten pian rie­mu vaih­tui syy­tök­siin, vi­haan ja ris­tin­kuo­le­maan.

Il­man tätä kaik­kea meil­lä ei kui­ten­kaan oli­si pe­las­tus­ta ja toi­voa, jon­ka Ju­ma­la rak­kau­des­saan Poi­kan­sa kaut­ta meil­le lah­joit­taa.

Kris­tus tuli, ei maal­lis­ten hal­lit­si­joi­den ta­paan ko­men­ta­en ja val­tan­sa osoit­ta­en, vaan elä­en lä­hel­lä ih­mis­tä ja ta­val­lis­ta ar­kis­ta elä­mää. Tämä ad­ven­tin ajan ru­kous mie­les­tä­ni hei­jas­te­lee jo­tain sii­tä, mi­ten suu­ri Ju­ma­la on pien­tä ja va­ja­vais­ta ih­mis­tä lä­hel­lä, et­sien ja ar­mah­ta­en mei­tä jo­kais­ta, syn­ty­en mei­dän kes­kel­lem­me tä­hän maa­il­maan.

Jee­sus, Ju­ma­lan Poi­ka,

kun sinä tu­let jou­lu­vie­raak­si,

olen­ko minä ko­to­na?

Jos en,

voit­ko et­siä mi­nua, kun­nes löy­dät?

Voit­ko sa­noa: Tule, si­nua minä juu­ri et­sin­kin!

Men­nään, nyt on juh­lat; nyt on jou­lu!

Aa­men.