Tun­te­mal­la his­to­ri­aa, voim­me ym­mär­tää pa­rem­min myös ny­ky­päi­vää. Tämä use­as­ti kuul­tu lau­sah­dus on avau­tu­nut hel­sin­ki­läi­sel­le Mar­ja Ves­til­le, 49, ro­maa­ni­kä­si­kir­joi­tuk­sen­sa myö­tä uu­des­sa va­los­sa.

– Opis­ke­lin Kriit­ti­sen kor­ke­a­kou­lun kir­joit­ta­ja­lin­jal­la, jos­ta val­mis­tuin ke­vääl­lä. Opis­ke­lun ai­ka­na ym­mär­sin, et­tä olen saa­nut lah­jak­si tosi hy­vät ai­nek­set ro­maa­niin oman su­ku­ni vai­heis­ta.

Vest ryh­tyi tut­ki­maan su­ku­his­to­ri­aan­sa. Hän huo­ma­si kui­ten­kin, et­tei ta­ri­na sel­lai­se­naan ol­lut tar­peek­si ins­pi­roi­va. Mu­kaan tar­vit­tiin myös mie­li­ku­vi­tus­ta.

– Tuli sel­lai­nen tun­ne, et­tä sain esi-isil­tä­ni lah­jak­si läh­tö­ti­lan­teen, jos­ta ro­maa­ni al­kaa. Sii­tä läh­din kir­joit­ta­maan, ja ai­he imi mu­ka­naan.

Ta­ri­na on kek­sit­tyä, mut­ta sel­lai­sis­sa raa­meis­sa, et­tä se voi­si ol­la tot­ta­kin.

Ta­ri­na ei nou­dat­te­le Ves­tin su­vun vai­hei­ta, mut­ta sen myö­tä hä­nel­le au­ke­si uu­si maa­il­ma his­to­ri­al­li­seen Hel­sin­kiin ja Itä­me­ren lai­vas­toon. Ro­maa­nin pää­o­sas­sa on maal­ta kau­pun­kiin tul­lut pal­ve­li­ja­tar. Hä­nen tien­sä koh­taa ve­nä­läi­sen mat­ruu­sin kans­sa Hel­sin­gis­sä 1916-1917 en­nen Ve­nä­jän val­lan­ku­mous­ta.

– Pal­ve­li­jat­ta­ren maa­il­ma avaa nä­kö­a­lo­ja muun mu­as­sa nai­sen ase­maan, työ­vä­en­luo­kan ase­maan, maa­lai­suus ver­sus kau­pun­ki­lai­suu­teen ja pal­ve­li­juu­teen.

Vaik­ka Vest on pro­jek­tin­sa myö­tä tu­tus­tu­nut ai­ka­kau­den his­to­ri­aan ja sen ta­pah­tu­miin, on te­keil­lä kai­kes­ta huo­li­mat­ta täy­sin kau­no­kir­jal­li­nen teos.

– Ta­ri­na on kek­sit­tyä, mut­ta sel­lai­sis­sa raa­meis­sa, et­tä se voi­si ol­la tot­ta­kin his­to­ri­al­lis­ten ta­pah­tu­mien va­los­sa. Olen pi­tä­nyt sii­tä huo­len, et­tei sii­nä ei ole anak­ro­nis­me­ja.

Se, mi­hin kaik­keen kir­joi­tusp­ro­jek­ti on avan­nut Ves­til­le ovia, on hä­nes­tä val­ta­van mie­len­kiin­tois­ta.

– Pu­hu­taan ve­nä­läis­vi­has­ta, suo­ma­lais­vi­has­ta, por­va­ri­vi­has­ta, työ­läis­vi­has­ta, sor­to­toi­mis­ta ja kan­sal­lis­val­ti­ois­ta. Se on ol­lut tosi rat­kai­se­vaa ai­kaa Suo­mel­le.

En­si­si­jai­nen ta­voit­tee­ni on teh­dä hyvä kä­si­kir­joi­tus.

His­to­ri­al­li­sil­le ro­maa­neil­le riit­tää lu­ki­joi­ta, mut­ta täl­lä het­kel­lä Vest kir­joit­taa pää­a­si­as­sa it­sel­leen. Ta­voit­tee­na on saa­da teos val­miik­si ja ta­ri­na ker­ro­tuk­si.

– En­si­si­jai­nen ta­voit­tee­ni on teh­dä hyvä kä­si­kir­joi­tus, joka an­taa lu­ki­jal­le vä­hin­tään yh­tä pal­jon kuin kir­joit­ta­jal­le.

Jul­kai­se­mi­nen on vas­ta seu­raa­van vai­heen asia. Haas­teet ovat kui­ten­kin Ves­til­lä tie­dos­sa.

– Suo­mes­sa on ra­jal­li­nen mää­rä kus­tan­ta­moi­ta, ja ne saa­vat jo­kai­nen tu­hat kä­si­kir­joi­tus­ta vuo­des­sa. Mur­to-osan mur­to-osa nä­kee sit­ten kir­ja­na päi­vän­va­lon. Sa­no­taan­ko, et­tä jos nyt joku tart­tuu, niin fine.

Mar­ja Vest on kou­lu­tuk­sel­taan fi­lo­so­fi­an ja val­ti­o­tie­tei­den mais­te­ri ja am­ma­til­taan vies­tin­tä­kon­sult­ti. Hän on työs­tä­nyt kä­si­kir­joi­tus­taan ak­tii­vi­ses­ti pa­rin vuo­den ajan oman pää­työn­sä ohel­la, ja pää­tyi osal­taan sen vuok­si työs­ken­te­le­mään mar­ras­kuus­sa Ruo­ve­del­le Vin­han re­si­dens­siin.

– Se vaa­tii pät­kiä, jol­loin ei tee töi­tä ja on pois ar­ki­ses­ta ym­pä­ris­tös­tä.

Kriit­ti­sen kor­ke­a­kou­lun suu­rim­mak­si an­nik­si Vest mai­nit­see sen, et­tä nyt hä­nel­lä on lupa kir­joit­taa ja iden­ti­fi­oi­tua kir­joit­ta­jak­si. Sitä hän sai myös Vin­hal­la teh­dä, ja ro­maa­ni­kä­si­kir­joi­tus­kin on jo hy­väs­sä vai­hees­sa.

– Ol­laan lop­pu­puo­lel­la jo. Ta­ri­nan lop­pu on vä­hän su­rul­li­nen­kin, mut­ta sel­lai­nen, et­tä sit­ten voi kir­joit­taa jat­ko-osan.

Pie­nel­tä paik­ka­kun­nal­ta Haa­pa­ve­del­tä ko­toi­sin ole­va ja Pie­la­ve­del­lä Poh­jois-Sa­vos­sa mök­kei­le­vä Vest pi­tää val­ta­van ar­vok­kaa­na Vin­han kir­ja­kau­pan Ruo­ve­del­le luo­maa toi­min­taa.

– On val­ta­va mer­ki­tys, et­tä joku jak­saa us­koa kult­tuu­rin yh­tei­söl­li­seen voi­maan ja on val­mis in­ves­toi­maan sii­hen. Sil­lä on val­ta­vat ker­ran­nais­vai­ku­tuk­set. Se al­kaa syn­nyt­tää uut­ta ja ri­kas­taa mo­nel­la ta­val­la alu­et­ta ja siel­lä vie­rai­le­vien elä­mää.