Saara Lampela keijun hahmossa lauloi ja tanssi visuvesiläisille. Vaarinsa Pekka Lampelan kautta nuori helsinkiläinen kantaa mukanaa Visuveden perintöä. Aluksi oli tarkoitus tulla vain katsomaan, mutta hän päätyi esiintymään. "Oli hienoa saada osallistua jamyös katsoa vanhoja kuvia, joissa oli omiakin sukulaisia kaukaa menneisyydestä."
Sirkku Somero
Visuveden lempeä ylistys ajan aaltojen mukana – Visuveden juhlat onnistuivat yhdessä
Koko päivän tuiskuttaneesta lumimyteristä huolimatta visuvesiläiset saapuivat lauantai-iltana nuorisoseurantalolle salintäydeltä.
Ohjelman kulusta ei tarkasti kerrottu etukäteen. Kymmenet vapaaehtoiset olivat tehneet oman osansa esityksen, lavastuksen, puvustuksen ja muiden puitteiden toteuttamisessa. Suunniteltua kenraaliharjoitusta ei voitu edellisenä iltana sairastapausten takia pitää, vaan kokonaisuus nähdään ensimmäistä kertaa juuri tässä ja nyt.
Alkukahvittelujen jälkeen paikalleen asettuu utelias yleisö.
Visuveden juhlien käsikirjoittaja ja ohjaaja Pirkkoliisa Tikka toivotti yleisön tervetulleiksi.
Sirkku Somero
Pirkkoliisa Tikan käsikirjoittama ja ohjaama ilta soljui yllätyksellisesti eteenpäin Pekka Lampelan kuvakavalkadiin nojaten. Näyttämön taakse heijastetussa teoksessa liikkeelle lähdettiin Visuveden kylän alkuhämäristä, siis ajassa 8000 vuotta sitten. Lampelan johdatuksella kuljetaan kohti nykyaikaa.
Ensimmäisten vuosituhansien ja -satojen yli harpataan nopeasti, lähemmäs tätä hetkeä tullessa tahti hidastuu. Välillä viipyillään hetkissä.
Rakennetaan siltoja, ensin puusta, sitten kivestä. Niilläkin on elämänkaarensa, toisilla lyhyt, joillain pitkä: puinen kääntösilta palvelee kauan vuodesta 1879 aina 1972 saakka.
Tuomo Eteläniemi eläytyi Arvoksi.
Sirkku Somero
Viime vuosisadalla viipyillään pisimpään.
Visuvesi oli 1900-luvulla monen vuosikymmenen ajan paikka, jossa kulttuuriväki vietti kesiään. Visuveden juhlat olivat kohokohta, niin kyläläisten kuin kesävieraidenkin.
Pirkkoliisan ja Pekan mummolassa, Arvo ja Hanna Raholan kotona, vierailivat sen ajan teatterin ja oopperan tähdet. Moni heistä asettui kesänviettoon pidemmäksikin aikaa Visuvedelle. Kylässä kaikui musiikki muulloinkin kuin juhlilla.
Lampelan kyläläisten albumeista kokoamissa kuvissa näemme herrasväen kävelyretkellä Visuveden sillalla, täpötäyden Tarjanne-laivan pysähtyneenä lastaamaan väkeä lisää sekä muutaman kohtauksen Visuveden juhlilta.
Kuvia on myös teollisuuden noususta ja arjesta, Eelis Lahtisen perustamasta sahasta ja Aimon tiilitehtaasta ja sahasta. Tapaamme kyläläisiä työssä sahalla, heinäpellolla. Kuulemme kirjeen, jossa silittäjä Reettaa odotellaan töihin. Reetta itsekin kurkistaa kuvassa mökkinsä ovelta.
Seinälle heijastuu maalaismaisemia, tuttuja rakennuksia, talkoita, nuoria osuuskaupan portailla vuosikymmenten takaa.
Tämän illan juhlassa juhlitaan myös nuorisoseuran taloa. Suuren talon harjakaisissa talkooväki on ryhmittynyt portaille ja toisessa kuvassa kahvittelee. Siivousporukan naisilla on hymy herkässä 1920-luvulla. Talon kunnossapidosta on kuvia lähempänä nykyaikaa: talo maalataan ja sen eteen rakennetaan ramppi, jonka myötä kylän yhteisestä kokoontumispaikasta saadaan esteetön.
Talkoot kuvissa jatkuvat, yhdessä urakoidaan suihkulähde ja laululava. Kylä otti yhdessä vastaan pakolaisia, järjesti juhlia ja taidetapahtuman.
Yleisökin osallistuu iltaan, kommentoi valokuvia, tunnistaa niiden ihmisiä.
Haltijat Tuuli Nenonen ja Pia Pahlajasaari kyselivät visuvesiläisten tulevaisuuden toiveita.
Sirkku Somero
Kuvien lomassa vuorottelevat esitykset. Keijuna tanssiva Saara Lampela myös laulaa heleästi. Tuomo Eteläiniemi esiintyy Arvona ja Hilkka Koivula muistuttaa Ukrainasta.
Visuveden sekakuoro sai vahvistuksen Waskikööriltä. Upeasti soivat Arvo Raholan teokset, niin Ruoveden kuin Visuveden laulutkin.
Tubaduuri Jukka Laihiala esittää oman laulunsa mummonkaatamisesta.
Waskikööri ja Visuveden sekakuoro lauloivat välillä yleisön joukosta.
Sirkku Somero
Vaikka juhlissa ei lapsia esiintymässä ollutkaan, nähdään alakoululaisten haaveita ja odotuksia tulevaisuudesta videolla.
Lopuksi kierrätyskimallukseen pukeutuneet haltijat pyytävät yleisöä kertomaan toiveistaan, jotka kerätään haltijan purkkiin.
Mitä siis sinä toivot Visuveden tulevaisuudelle?
– Terveyttä, puhdasta luontoa.
Haltijat Visuveden juhlilla
Visuveden juhla, käsikirjoitus ja ohjaus Pirkkoliisa Tikka
Kuvakäsikirjoitus ja projisointi Pekka Lampela.
Koreografia Marjo Hämäläinen, runovalmennus Riitta-Liisa Helminen.
Muusikot Matti Pollari ja Sakari Seppälä, pianistilaulaja Silja Kuoppala.
Esiintyjät: Keiju - Saara Lampela, Arvo - Tuomo Eteläniemi, Ukrainalainen - Hilkka Koivula, haltijat - Tuuli Nenonen ja Pia Pihlajasaari. Trubaduuri Jukka Laihiala.
Lavastuksen mentori Metti Nordin, lavastusharjoittelija Anni Järvinen.
Puvustuksen mentori Maria Uusitalo, apuna taiteilija Sini Virkajärvi.
Suurimman osan lauluista säveltänyt ja sanoittanut Arvo Rahola.
Sekakuoro Waskikööri ja Visuveden Sekakuoro johtajinaan Marjaana Martin ja Pirkkoliisa Tikka.
Säestys Pirkkoliisa Tikka.
Kylän historiaa kerännyt Erkki Järvinen oli tyytyväinen juhlaan. Hän kertoi osallistuneensa Visuveden juhliin myös 1960-luvulla.
Sirkku Somero
Tarja Kilpiö (vas.) ja Marja Pirttimäki ovat olleet mukana pajassa, jossa tehtiin mekkoja ja enkelinsiipiä, vaikka juhlassa yleisönä. "Hieno juhla oli," sanoi Tarja. "Kertomus kylä kehityksestä ja historiasta, " sanoo Marja. Muistoksi he saivat virkatun kukkasen.
Sirkku Somero
Talkoolaisille jaettiin muistoksi virkattu kukka - sekin talkoolaisten töitä.
Sirkku Somero
Katso Visuveden juhlilla Pekka Lampelan kokoama materiaali tästä.
Visuveden juhla