–  Minä olen Pirk­ko, tur­ku­lai­nen kir­jai­li­ja, aloit­taa Pirk­ko Soi­ni­nen haas­tat­te­lu­tuo­ki­on Vin­han kir­ja­kau­pan ylä­ker­ran sa­lon­gis­sa.

Hä­nel­tä on luon­nol­li­ses­ti ky­syt­ty, et­tä kuka hän oi­kein on.

Soi­ni­nen de­by­toi kir­jai­li­ja­na vuon­na 2013. Hä­nen ru­no­kir­jan­sa Mur­re­tut päi­vät voit­ti Runo-Kaa­ri­na -kil­pai­lun. Toi­nen ru­no­kir­ja Ava­taan sii­ven al­ta il­mes­tyi vuon­na 2016. Sit­ten syn­tyi­vät dek­ka­ri­sar­ja ja elä­mä­ker­ral­li­set ro­maa­nit.

Soi­ni­nen työs­ken­te­li pit­kään toi­mit­ta­ja­na vies­tin­tä­toi­mis­tos­sa, kun­nes saa­tu­aan en­sim­mäi­sen pit­kän apu­ra­han, siir­tyi ko­ko­naan kir­jai­li­jak­si. Sii­tä on nyt kak­si vuot­ta.

– Nyt mä olen sel­lai­nen va­paa tai­tei­li­ja ja voin tul­la re­si­dens­siin­kin vii­kok­si, hän iloit­see.

Sa­lo­me Vir­ta -dek­ka­rei­den kir­joit­ta­mi­nen yh­des­sä Ep­pu Nuo­ti­on kans­sa oli Soi­ni­sen mu­kaan "tosi haus­kaa ja hir­ve­än ki­vaa". Kol­men dek­ka­rin kir­joit­ta­mi­nen oli kuin yh­tei­nen seik­kai­lu.

– Nor­maa­lis­ti kir­jai­li­jan työ on yk­si­näis­tä. Yk­sin päh­käi­let asi­oi­ta, mie­tit ker­ron­taa, rat­kai­su­ja ja ra­ken­tei­den toi­mi­vuut­ta. Nyt me saim­me kai­kes­ta ju­tel­la kes­ke­näm­me. Se oli ke­vy­em­pää.

Dek­ka­rei­den jäl­keen al­koi syn­tyä kir­jo­ja tun­ne­tuis­ta nai­sis­ta: El­len Thes­lef­fis­tä, Wivi Lön­nis­tä, Mai­la Pylk­kö­ses­tä ja Sig­ne Bran­de­ris­ta.

Soi­ni­nen käyt­tää kir­jois­taan it­se mie­luum­min ter­miä elä­mä­ker­ral­li­nen ro­maa­ni, kuin bi­o­fik­tio, jok­si nii­tä voi­si myös­kin kut­sua. Laji oli Soi­ni­sen mu­kaan puo­li­va­hin­ko.

– En suun­ni­tel­lut, kun kir­joi­tin El­le­nin en­sim­mäi­se­nä, et­tä nyt kir­joi­tan mon­ta täl­lais­ta sa­man­lais­ta elä­mä­ker­ral­lis­ta ro­maa­nia. Olen sit­ten jo­ten­kin vie­hät­ty­nyt tä­hän la­jiin. Sii­nä yh­dis­tyy sel­lai­nen tut­ki­mi­nen, joka mi­nua kieh­too. On hir­ve­än in­nos­ta­vaa pääs­tä pe­reh­ty­mään jon­kun ih­mi­sen hen­ki­lö­his­to­ri­aan.

Kaik­ki Soi­ni­sen ro­maa­nien pää­hen­ki­löt ovat nai­sia. Osa kuu­lui­sia, osa unoh­det­tu­ja.

– On vain tun­tu­nut, et­tä oli­si iha­naa ker­toa heis­tä enem­män, hän pe­rus­te­lee.

Soi­ni­sen mu­kaan elä­mä­ker­ral­lis­ten ro­maa­nien kir­joit­ta­mi­nen on sii­nä mie­les­sä help­poa, et­tä kir­jai­li­jal­le an­ne­taan hen­ki­löt val­mii­na. Myös juo­ni ja to­si­a­si­at ovat ole­mas­sa. Näi­den si­säl­lä pää­see sit­ten va­paas­ti ku­vit­te­le­maan,

– Se on mi­nus­ta iha­naa, kos­ka kui­ten­kin teen fik­ti­o­ta ja mah­dol­li­sen maa­il­man ku­vit­te­le­mal­la täy­tän auk­ko­ja, mitä väis­tä­mät­tä on. Esi­mer­kik­si Sig­ne Bran­de­ris­ta ei ol­lut juu­ri mi­tään fak­taa, ei­kä hä­nes­tä kau­he­as­ti tie­de­tä. Minä sit­ten et­sin siel­tä sem­moi­sia auk­ko­ja, joi­ta läh­din täyt­tä­mään.

Yri­tän joka kir­jaan löy­tää eri­lai­sen nä­kö­kul­man, ker­to­ja­rat­kai­sun ja ra­ken­teen.

Jos Sig­nes­sä Pirk­ko Soi­ni­nen täyt­tää Hel­sin­kiä run­saas­ti va­lo­ku­van­neen Sig­ne Bran­de­rin elä­män­me­noa ta­kau­mi­na ja ku­vi­na, El­le­nis­sä hän hyp­pää El­len Thes­lef­fik­si kir­joit­ta­maan päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä Fi­ren­zen vuo­sis­ta.

Kir­jas­sa Va­los­ta ra­ken­tu­vat huo­neet Wivi Lön­nin elä­mä ra­ken­ne­taan pit­kä­ai­kais­ja­na­na ja kol­man­nen ker­to­jan kaut­ta. Mai­la Pylk­kä­sen elä­mä saa puo­les­taan Ki­pu­lin­nus­sa sä­vyn­sä ru­noi­li­jan tii­viis­tä muo­to­kie­les­tä.

– Yri­tän joka kir­jaan löy­tää eri­lai­sen nä­kö­kul­man, ker­to­ja­rat­kai­sun ja ra­ken­teen.

Jos kir­jan ra­ken­ne muo­tou­tuu pää­hen­ki­lön mu­kaan, myös kir­joi­tusp­ro­ses­si vaih­te­lee.

– En kir­joi­ta yleen­sä mis­sään jär­jes­tyk­ses­sä alus­ta lop­puun, vaan siel­tä tääl­tä. Teen rin­nak­kain tut­ki­mus­ta ja kir­joi­tan. Se ruok­kii, kun löy­dän taus­ta­ma­te­ri­aa­lis­ta jo­tain kiin­nos­ta­vaa ja se ujut­tau­tuu mu­kaan teks­tiin.

Kun kir­joit­taa tun­ne­tuis­ta ja oi­keis­ta hen­ki­löis­tä ja osa kir­jas­ta on kir­jai­li­jan mie­li­ku­vi­tus­ta, mil­lais­ta pa­lau­tet­ta olet saa­nut?

– Kai­ken­lais­ta pa­lau­tet­ta. Jot­kut tyk­kää ihan hir­ve­äs­ti elä­män­ker­ral­li­sis­ta ro­maa­neis­ta ja jot­kut ei tyk­kää sii­tä la­ji­tyy­pis­tä ol­len­kaan. Jot­kut on sitä miel­tä, et­tä kaik­ki pi­tää ol­la tiuk­kaa fak­taa tai fik­ti­o­ta ja on ar­ve­lut­ta­vaa se­koit­taa nii­tä. Elä­mä­ker­ral­li­sia ro­maa­ne­ja on kir­joi­tet­tu kau­an. Ei se ole mi­kään mi­nun kek­sin­tö­ni.

Jot­kut tyk­kää ihan hir­ve­äs­ti elä­män­ker­ral­li­sis­ta ro­maa­neis­ta ja jot­kut ei tyk­kää sii­tä la­ji­tyy­pis­tä ol­len­kaan.

Täl­lä het­kel­lä Pirk­ko Soi­ni­nen kir­joit­taa uut­ta elä­mä­ker­ral­lis­ta ro­maa­nia ja muu­ta­kin, mut­ta pi­tää ne vie­lä vi­sus­ti oma­na tie­to­naan ja vaih­taa not­ke­as­ti pu­hee­nai­het­ta. Kuin­ka on­ne­kas hän oli­kaan, voit­ta­es­saan ar­von­nas­sa vii­kon Vin­han re­si­dens­sis­sä.

– Oli ai­van iha­naa saa­da täm­möi­nen lah­ja tul­la tän­ne! Olen käy­nyt kir­ja­kau­pas­sa lu­kui­sia ker­to­ja, mut­ta en tääl­lä yl­hääl­lä.

Sa­mas­sa hen­gen­ve­dos­sa pal­jas­tuu, et­tä Soi­ni­sel­le Ruo­ve­si on tut­tu muu­ten­kin. Hän on ni­mit­täin jo vuo­sia viet­tä­nyt muu­ta­man vii­kon ke­sä­ruo­ve­si­läi­se­nä.

Muis­to­ja on myös El­len Thes­lef­fis­tä ker­to­vas­ta näy­tel­mäs­tä Kai­ku­ja Mu­ro­lees­ta, jon­ka hän kir­joit­ti vuon­na 2019. Sitä esi­tet­tiin Mu­ro­leen nuo­ri­so­seu­ran­ta­lol­la.

Muis­to­ja on ker­ty­nyt re­si­dens­si­vii­kos­ta­kin. Ak­ti­vi­teet­te­ja on riit­tä­nyt pu­bi­vi­sas­ta avan­tou­in­tiin, kin­ke­reis­tä haus­koi­hin ruo­ka­het­kiin ja kes­kus­te­lui­hin.

– Ja re­si­dens­sis­sä saa ai­na teh­tyä hy­vin töi­tä­kin. Tuos­sa pöy­dän ää­res­sä on tul­lut is­tut­tua ja kir­joi­tet­tua. Tää on luk­sus­ta!

Kun kaikki arjen puuhat on heitetty sivuun, voi vain keskittyä olennaiseen, eli kirjoittamiseen. "Tää on luksusta", sanoo kirjailija Pirkko Soininen Vinhan kirjakaupan salonki-huoneessa.

Anu Kuivasmäki

Vii­kon Vin­ha on jut­tu­sar­ja Vin­han kir­ja­kau­pan re­si­dens­sis­sä työs­ken­nel­leis­tä kir­jai­li­jois­ta ja tai­tei­li­jois­ta. Ju­tut jul­kais­taa sun­nun­tai-il­ta­päi­vi­sin Ruo­ve­si-leh­den net­ti­si­vuil­la ja ne ovat va­paas­ti kaik­kien lu­et­ta­vis­sa.