Maija Kajanto sai tallin ylisillä halauksen joulupukilta.
Sirkku Somero
Viikon Vinha: Pesulan arjesta löytyy mehukkaita aiheita hyvänmielen kirjaan, paljastaa Maija Kajanto tulevaa – Kurkkaa myös kirjailijan vinkit pukinkonttiin
Kirjailija Maija Kajanto kävi Vinhan joulumarkkinoilla kertomassa uusimmasta kirjastaan Kaardemummajoulu.
Se on Kahvila Koivu -kirjatrilogian viides kirja. Kajanto kertoo, että kolmesta tuli viisi, koska ensimmäiset osta Korvapuustikesä ja Taatelitalvi saivat suuren suosion. Kun hän alkoi kirjoittaa sarjan kolmatta ja viimeiseksi ajataltua kirjaa, kustantaja pyysi vielä neljättä, jokaiselle vuodenajalle omansa. Joulu tuli sitten ikään kuin kaupan päälle, joululahjana lukijoille.
– Ja jouluhan on vähän kuin oma vuodenaikansa, heittää Kajanto.
Nyt sarja on todella päätöksessään, vaikka kuulemma kaverit ovat Kajannolta kyselleet että kai sitten tulee vielä Pastapääsiäinen ja Jallujuhannus.
Kajanto kuitenkin sanoo, että nyt on tullut aika erota kahvilan väestä. Ensi keväänä on tulossa uuden sarjan alkuosa. Tapahtumapaikkana on pikkukaupungin pesula, paljastaa Kajanto.
Pesulaan tuodaan juhlapukuja ja hääpukuja. Mitä voi unohtaa takkien taskuun, miksi joku tuo lakanansa pesulaan?
– Jäi miettimään, mikä olisi realistinen tapahtumapaikka, ja ei liian idyllinen. Pesulan voi sisustaa millä tavalla tahansa. Sinne tuodaan juhlapukuja ja hääpukuja. Mitä voi unohtaa takkien taskuun, miksi joku tuo lakanansa pesulaan? Pesulassa on valmiita juonenkäänteitä, asioita joihin voi tarttua. Kahvila Koivun pöytien ääreen ihmiset löysivät ihan ihanasti. Toivottavasti he tulee katsomaan, minkälaista likapyykkiä voidaan pestä siellä pesulassa, hän sanoo.
Maija Kajanto (vas.) oli Satu Sirkiän haastateltavana lauantaina Vinhan kirjakaupan joulutorilla.
Sirkku Somero
Maija Kajanto kertoo, että yöpöydällä luettavana on Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarjan toinen osa Myöhäinen kevät.
– Se on tosi hyvä! Suosittelen lahjaksi monen eri ikäisille. Itse oli hyvin otettu, kun mun kahdeksankymppinen isäni kuunteli sen ja oli kovasti tykännyt, kommentoi Kajanto.
Kevyemmästä feel good -kirjoista hän suosittelee Liina Putkosen Unohdettujen unelmien kirjaston toinen osa Varastettujen hetkien puutarha.
– Tosi tunnelmallinen ja idyllinen, siinä pääsee joulufiiliksille.
Yöpöydällä luettavana on Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarjan toinen osa Myöhäinen kevät.
Kajanto kertoo, että oma kymmenvuotias poikansa on hurahtanut höpersankareihin.
– Ernest Lawsonin kirjasarja Höpersankarit siis. Uusi osa päätyy pukinkonttiin paljastaa Kajanto.
Jalkapalloilija Marcus Rashfordilta on tullut uusi osa Aamupalaporukka-sarjaan.
– Sitä suosittelen lahjaksi pienille koululaisille ja jalkapallon pelaajille.
Joulua Maija Kajanto kertoo viettävänsä Mikkelissä anoppilassa ja tapaninpäivää omien vanhempien luona Hämeenlinnassa.
Yksi tärkeä, vähän erilainen oma jouluperinne hänen suvullaan on aaton aaton joulusauna, joka ei välttämättä ole juuri aatonaattona, vaan sopivana hetkenä lähellä joulua.
– Vanhempani lämmittävät rantasaunan meidän kesäpaikalla. Me mennään sinne isolla porukalla, on naisten ja miesten saunat erikseen. Sitten paistetaan takkamakkaraa ja leikitään tonttuleikkejä – siitä koituu jokavuotinen myötähäpeä, joka täytyy vain sietää, nauraa Kajanto.
– Niin kuin parhaat traditiot, se täytyy vaan jaksaa läpi. Niin meidän joulu aina alkaa ja se on oikeasti tärkeimmästä päästä.