Kir­jai­li­ja An­na Eli­na Iso­a­ro ei väis­tä sy­väl­li­siä tai vai­kei­ta ai­hei­ta ru­nois­san tai las­ten­kir­jois­saan. Vii­mei­nen ru­no­kir­ja Tä­mä­nil­mai­set sa­noit­ti tun­to­ja oman vau­van kuo­le­mas­ta – ja per­heen elä­män jat­ku­mi­ses­ta sii­tä huo­li­mat­ta. Myös las­ten ku­va­kir­ja Sinä yö­nä tuli tal­vi ker­too sa­mas­ta ai­hees­ta.

Ru­not ja las­ten­kir­jat kul­ke­vat hä­nen tuo­tan­nos­saan rin­nak­kain.

– Nii­den kir­joit­ta­mi­ses­sa on jän­nää yh­tä­läi­syyt­tä: ly­hy­een teks­tiin pi­tää si­säl­lyt­tää pal­jon, Iso­a­ro poh­tii.

Kieh­to­vaa las­ten­kir­jois­sa on aja­tus kak­soi­sy­lei­sös­tä. Teks­tin pi­tää pu­hu­tel­la sekä lap­sia et­tä ai­kui­sia.

Lorut kohtaavat vakavat teemat

Vin­han re­si­dens­si­vii­kon ai­ka­na työn al­la oli kui­ten­kin ru­not. Iso­a­ron nel­jäs ru­no­kir­ja kul­kee työ­ni­mel­lä Lo­rut ja lo­put.

Edel­li­sen ru­no­kir­jan jul­kai­sun jäl­keen on tul­lut pit­kä tau­ko.

– Olen jou­tu­nut et­si­mään sa­not­ta­vaa, kos­ka vii­mek­si ai­he oli pai­na­va ja iso hen­ki­lö­koh­tai­nen, tär­keä kir­ja. On ol­lut tar­ve kään­tyä it­ses­tä maa­il­maan. Jos­kus olen sa­no­nut, et­tä nyt olen kai­va­nut oman na­pa­ni tyh­jäk­si, sa­noo Iso­a­ro.

Uu­des­sa ru­no­kir­jas­sa yh­dis­ty­vät kie­lel­lä leik­ki­mi­nen ja pai­na­vat tee­mat.

"Lo­rut" viit­taa kie­len ke­vey­teen ja pe­rin­teen kier­rät­tä­mi­seen. Iso­a­ro kir­joit­taa lo­ru­pe­rin­net­tä uu­sik­si ja miet­tii, mil­lai­sia ovat ai­kuis­ten lo­rut. "Lo­pun" te­ma­tiik­ka liit­tyy suu­riin yh­teis­kun­nal­li­siin asi­oi­hin, ku­ten il­mas­ton­muu­tok­seen ja synk­kään maa­il­man­ti­lan­tee­seen.

– Ele­tään lo­pun ai­ko­ja, nau­rah­taa Iso­a­ro.

– Il­mas­ton­muu­tos pa­he­nee, on so­taa lä­hel­lä ja mui­ta maa­il­mal­li­sia huo­lia, joka moni kan­taa.

Suu­ris­ta asi­oi­ta on vai­kea kir­joit­taa il­man paa­tok­sel­li­suut­ta. Lo­rut ja lo­put viit­taa­kin ta­sa­pai­noon, jota Iso­a­ro ru­noi­hin­sa et­sii.

– Et­tä oli­si ren­tout­ta ja kie­lel­lis­tä iloa, mut­ta toi­saal­ta oi­kei­ta ja pai­na­via ai­hei­ta.

Resi­denssi antaa tilaa aja­tuk­sille

Re­si­den­sis­sä aja­tusp­ro­ses­seil­le on enem­män ti­laa, on Iso­a­ro huo­man­nut. He­del­mäl­li­sin ai­ka hä­nel­le on ol­lut il­lal­la, jol­loin päi­vän mit­taan mie­tit­ty teks­ti kyp­syy.

– Nor­maa­lis­sa ar­jes­sa aja­tus­työ kat­ke­aa, kuin tu­lee il­lan per­he­här­del­liä.

Re­si­dens­sis­sä kes­kit­ty­mis­tä pys­tyy pa­rem­min vaa­li­maan.

Ma­te­ri­aa­lia on jo ru­no­kir­jan ver­ran, mut­ta se vaa­tii vie­lä jär­jes­tä­mis­tä ja uu­del­leen­kir­joit­ta­mis­ta.

Jul­kai­su­val­mis kir­ja on toi­vei­den mu­kaan vie­lä tä­män vuo­den puo­lel­la.

Uu­si las­ten­kir­ja Mira Mel­liuk­sen ku­vit­ta­ma­na on tu­los­sa syk­syl­lä.

Polku kir­jai­li­jaksi

Kir­joit­ta­mi­nen on Iso­a­rol­le ai­na ol­lut lä­heis­tä ja luon­tai­nen it­seil­mai­sun väy­lä.

Tär­keä vai­he oli lu­ki­on jäl­kei­nen vuo­si Ori­ve­den Opis­tos­sa, mis­sä Ris­to Ah­ti oli mer­kit­tä­vä opet­ta­ja. Tam­pe­reen yli­o­pis­tos­sa syn­tyi kir­joit­ta­va pii­ri ja esiin­ty­mi­set ru­no­ryh­mäs­sä.

En­sim­mäi­nen ru­no­kir­ja jul­kais­tiin Runo-Kaa­ri­na -kil­pai­lun voi­ton myö­tä. Sen jäl­keen Iso­a­ro on työs­ken­nel­lyt sa­na­tai­de­o­pet­ta­ja­na ja kir­jal­li­suu­den lää­nin­tai­tei­li­ja­na.

Nyt on al­ka­mas­sa val­ti­on kol­mi­vuo­ti­nen kir­jai­li­ja-apu­ra­ha-ai­ka. Sen ajoi­tus on mah­ta­va juu­ri nyt, kun tie­dos­sa on, et­tä kaik­kea kult­tuu­rin tu­kea lei­ka­taan.

– Tun­tuu, kuin oli­sin hy­pän­nyt pe­las­tus­ve­nee­seen. On tämä unel­mai­nen ti­lan­ne ja jol­lain lail­la jän­nit­tä­vä­kin: mi­ten saan tä­män ajan hyö­dyn­net­tyä.

Suun­ni­tel­mis­sa on saa­da kes­ke­ne­räi­set työt pää­tök­seen ja sit­ten läh­teä koh­ti uut­ta unel­maa: kir­joit­taa proo­saa ai­kui­sil­le.

– Ha­lu­an haas­taa it­ses­tä­ni uu­den­lai­sia puo­lia.