Taiteilija Ellen Thesleffin elämäkertateos on ilahduttanut Laine-Frigreniä.
Jyrki Liikka
Viikon Vinha
Tietokirjan kirjoittaminen on löytöretki, horisonttien ja tajunnan laajentaja
Jyväskylän yliopistosta 2016 väitellyt historiantutkija Tuomas Laine-Frigren, 44, viimeistelee Vinhan residenssissä kirjaansa, jonka nimi on Sotalasten monet elämät – pohjoismaisen lastensiirron tekijät, kokijat ja seuraukset.
Tietokirja perustuu vakavasti otettavaan tutkimukseen, josta Laine-Frigren haluaa tehdä helposti luettavan.
Sotalapsikertomus on kansallisesti rajoittunut
Kirjan aiheena on toisen maailmansodan aikaan Ruotsiin siirretyt lapset ja lasten siirtelyyn liittyvät ongelmat.
– Tuon esille myös ruotsalaisten lasten näkökulman, sillä koko sotalapsikertomus on kansallisesti rajoittunut. Esimerkkejä löytyy muualtakin, vaikkapa Espanjan sisällissodan ajalta, kertoo Laine-Frigren.
Keskiössä on lasten paluun jälkeinen aika, ja mitä lapset kokivat palatessaan takaisin Suomeen.
– Monet heistä lähtivät kesäisin lomanviettoon Ruotsiin ja jotkut jäivät sinne pidemmäksikin aikaa.
Asiasta sovittiin yhdessä biologisten- ja kasvatusvanhempien kanssa.
Portinvartijoina ovat olleet paikalliset lastensuojeluviranomaiset.
Lähdeaineistossa on runsaasti isien ja äitien kirjoittamia kirjeitä viranomaisille. Kirjeet ovat löytyneet Lasten siirtolaiskomitean arkistosta, Helsingin Kansallisarkiston hyllyiltä.
Kirjeissä vanhemmat perustelevat, että heidän lapsensa voisivat olla Ruotsissa pidempään.
Myös lapset ovat kirjoittaneet.
– Joskus nuoret kirjoittavat viranomaisille, että haluavat lähteä takaisin Ruotsiin, missä on paremmat koulunkäyntimahdollisuudet.
Eräs 11-vuotias poika Jyväskylästä kirjoitti, että hänen pitäisi päästä köyhyydestä pois.
– Toisinaan tuli sellainen olo, että vanhemmat ovat laittaneet lapsen kirjoittamaan kirjeen.
Suurimmalta osalta lasten omat yritykset eivät johtaneet mihinkään, portinvartijoina ovat olleet paikalliset lastensuojeluviranomaiset.
- Beatlesin jälkeen Paul McCartney on tehnyt paljon hyvää musiikkia, sanoo Laine-Frigren.
Jyrki Liikka
Nyt Laine-Frigren kirjoittaa teoksen viimeistä lukua, jossa käsitellään sotalapsuuden muistamista.
Eräs poika muisteli 1960-luvun Jaana-lehdessä elämäänsä lastenkodissa. Ruokailuhetkessä poikaa kannustettiin syömään kalakeittoa, vaikka hän ei olisi halunnut.
Luvattiin, että pääset ruokailun jälkeen toisten poikien kanssa kalaan.
– 2013 tämä sama henkilö kertoi Sotalapsi-lehdessä, että ruokailuhetkeen liittyi uhkailua ja pakkosyöttämistä.
Sävy oli vuosien saatossa muuttunut.
– Luulen, että osasyy on se, että siihen aikaan alettiin puhua enemmän sota-ajan lasten traumoista. Ilmiö liittyi yleisesti kokemuksiin lastenkodeissa.
Kaunokirjallisuuden puolella Laine-Frigren on tiiviin tyylin ystävä.
Laine-Frigren nauttii kirjoittamisesta, mutta samaan hengenvetoon hän sanoo, että kirjoitusprosessi on välillä kuormittava, sillä kirjoittaminen vastaa jonkinlaista loppumatonta timantin hiomista.
– On kuitenkin varmaan jonkinlaista egoismia kuvitella, että lause olisi lopulta kuitenkaan kovin timanttinen.
Hän sanoo olevansa lukija-kirjoittaja-tiedetoimittaja-tutkija, tässä järjestyksessä. Kokemusta löytyy vuosien takaa kustannustoimittajana ja työsarkaan kuuluu esimerkiksi Lähihistoria-lehden toimittaminen.
Tietokirjan kirjoittaminen on Laine-Frigrenille löytöretki, horisonttien ja tajunnan laajentaja. Parhaimmillaan tietokirja lisää empatiakykyä tyyliin ”Ai, noinkin voi ajatella!”
Tietokirjoista vaikutuksen on tehnyt Petteri Pietikäisen tuotanto, jossa käsitellään suomalaisen hulluuden historiaa.
– Hänen kirjoitustapansa on samaan aikaan syvällinen, mutta luettava, välillä humoristinenkin.
Kirjailija Sally Salmisen ja taiteilija Ellen Thesleffin elämäkertateokset ovat myös ilahduttaneet
Kaunokirjallisuuden puolella Laine-Frigren on tiiviin tyylin ystävä, missä suhteellisen lyhyessä virkkeessä ilmaistaan paljon. Pari nimeä voi mainita: Cormac MacCarthy ja Haruki Murakami.
- Tietokirjan kirjoittaminen on hauskaa senkin takia, että tietokirja voi saavuttaa laajemman yleisön kuin pelkkä akateeminen tutkimusteos, Laine-Frigren sanoo.
Jyrki Liikka
Ruovesi on pikkuisen tuttu runsaan vuosikymmenen takaa.
– Haimme Ruovedeltä 2012 perheen ensimmäisen kissan. Nyt Miska painaa lähes 10 kiloa ja siirtynyt asumaan appivanhempien maataloon.
Tämänkin voi vielä kertoa.
Laine-Frigren rakastaa naispesäpalloilua.
– Vihdin pallo oli lohjalaiselle läheisin, sitten Loimaa (sukulaissyistä) ja tietenkin nykyään Jyväskylän Kirittäret, kun meillä on uusi stadionkin.
Kaikki Viikon Vinhat ovat vapaasti luettavissa ositteessa www.ruovesi-lehti.fi
Tässä sarjan edellinen juttu
Mikä on jälki, joka minusta jää maailmaan? – Magdalenan salaisuus on hauiksessa