Ruoveden terveyskeskuksen vuodeosasto
Yleisöltä
Viime perjantaina olisi pitänyt olla suruliputus kaikkialla Ruovedellä, kun maineikas ja hyvintoiminut terveyskeskuksen vuodeosasto suljettiin. Toiminta ajettiin alas systemaattisesti Pirhan ja Keiturin Soten toimesta. Henkilökunta eli kuukausia jatkuvassa epävarmuudessa ja hakeutui muualle. Näin saatiin tilanne näyttämään Ruovedellä siltä, että vuodeosasto on suljettava, kun ei ole henkilökuntaa.
Kuten Ruoveden kunnanjohtaja Leppänen totesi (RL 23.5.2024), vuodeosaston lopettaminen on laiton. Asiasta on kaksi erillistä valitusta hallinto-oikeudessa. Myös työntekijöitä koskevat muutosneuvottelut olisi pitänyt jäädyttää, kunnes päätös vuodeosaston lakkauttamista koskevassa asiassa olisi saanut lain voiman.
Terveydenhuollon alasajo on ollut järkyttävää. Rahaa jaetaan ja sitä tuntuu riittävän kaikkeen muuhun kuin perusterveydenhuoltoon. Aluevaltuustot jakavat ryhmärahaa (mitä mahtaa tarkoittaa?) aluevaltuustoidensa ryhmille koko maassa 5,5 miljoonaa euroa! Samaan aikaan mökin mummoa viedään edestakaisin pitkin maakuntaa (koska säästösyistä vuodeosastoja pitää sulkea) ja etsitään paikkaa, missä hän saa ne elämänsä viimeiset ajat jonkinlaista hoivaa. Juuri hän on yksi heistä, joka aikanaan tämän maan rakensi ja maksoi mittavat sotakorvaukset niukoissa oloissa.
Näinä maailmanlaajuisesti levottomina aikoina pitäisi ottaa erityistarkkailuun myös kansakuntamme huoltovarmuus. Onko viisasta keskittää kaikki toiminnot isoihin yksiköihin? Entäpä kuljetuskustannukset; varmaankin on laskelmat ja tilastot siitä, kuinka paljon potilaskuljetusten kustannukset ovat lisääntyneet. Onko nyt unohdettu myös liikennepäästöt, kun taksi- ja ambulanssiralli on lisääntynyt?
Mutta uskoani parempaan en ole menettänyt. Näen silmissäni tilanteen, jossa Ruoveden vuodeosasto otetaan jälleen käyttöön, hallinto-oikeuden päätöksellä. Apuun tarvitaan talkoolaisia, koska pirhan ja keiturin soten (kirjoitan tarkoituksella pienillä alkukirjaimilla!) budjetti on tiukilla, eikä maksulliseen muuttopalveluun ole varaa. Mietin, kuinka kannan potilassänkyjä sisään, minä sängyn toisessa ja Nuuttila toisessa päässä. Hymyilen hänelle kohteliaasti, mutta hän ei hymyyni vastaa. No, kaikkea sitä pieni ihminen miettii.
Anna-Liisa Keinonen