Mi­hin tämä maa­il­ma on me­nos­sa? Kii­re tun­tuu ole­van kai­kil­la, kel­lä min­ne­kin.

Tuo kii­re. On­ko se tar­pel­li­nen, kun se ei tun­nu lop­p­pu­van edes va­paal­la ol­les­sa.

Kiu­ku­tel­laan ja äk­syil­lään toi­sil­leen­kin (ta­hal­li­ses­ti tai ta­hat­to­mas­ti) sitä it­se edes huo­maa­mat­ta.

Mit­kä ovat toi­sen tun­teet? Ei näy­tä ole­van mil­lään. Mut­ta mil­tä hä­nen si­säl­lään tun­tuu?

Siel­lä saat­toi tul­la jär­ky­tys, louk­kaan­tu­mi­nen, mie­len­sä pa­hoit­ta­mi­nen. Kyy­ne­leet ker­to­vat pa­has­ta olos­ta.

En­tä toi­nen. Tun­si­ko olon­sa voit­ta­jak­si? Vai huo­ma­si­ko edes ai­heut­ta­neen­sa toi­sel­le pa­han mie­len?

Joh­tuu­ko kaik­ki sit­ten­kin sii­tä, et­tä olem­me niin pal­jon so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Ja jos ei siel­lä ole, ei ole mi­tään.

So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa voim­me moit­tia hel­pom­min kuin kas­vo­tus­ten. Siel­lä olem­me mac­ho­ja, mut­ta em­me kui­ten­kaan ole suo­ra­sel­käi­siä.

Pi­täi­si­kö mei­dän py­säh­tyä miet­ti­mään, mi­hin oi­kein olem­me me­nos­sa: koh­ti kii­reen ai­heut­ta­maa sel­ka­mels­kaa.

Ja mitä mal­lia me ai­kui­set lap­sil­lem­me näy­täm­me. On tur­ha syyt­tää lap­sia, sil­lä lap­set mat­ki­vat mei­tä. Mei­dän pi­tää miet­tiä, mi­ten me it­se käyt­täy­dym­me.

Olim­me­ko en­nen sa­man­lai­sia?

On ai­ka py­säh­tyä hen­git­tä­mään ja rau­hoit­tu­maan.

Ar­to Pe­tä­jä