Nuoret kärsivät eniten nykyhallituksesta
Yleisöltä
Olen opiskelijana Ruoveden lukiossa. En kuitenkaan ole kotoisin täältä, joten tänne tullessani muutin omilleni. Maksan vuokrani asumis- ja opintotuilla, sillä minulla ei ole muita tuloja. Lukion ohella olisi aika vaikea tehdä tai edes löytää töitä.
Nykyinen hallitus on saanut paljon kritiikkiä siitä, että juuri opintotuesta ja asumistuesta tullaan leikkaamaan. Tämä kritiikki on tullut ihan syystä. Nuorilta, opiskelijoilta leikkaaminen tulee kostautumaan tulevaisuudessa.
Hallitus on päättänyt laskea opintorahan määrää ja nostaa opintolainan osuutta. Tämä saa nuoret velkaantumaan jo nuoresta lähtien.
Nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Miten hallitus odottaa nuorten velkaantumisen auttavan mielenterveysongelmissa? Moni nuori kokee jo nyt olevan todella huolissaan toimeentulostaan. Jo nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa moni joutuu miettimään Suomessa, onko edes mahdollista tai kannattavaa toimeentulollisesti lähteä opiskelemaan. Tämä kuulostaa todella absurdilta Suomessa, jossa koulutuksen mainostetaan olevan maksutonta ja kaikille tasa-arvoista.
Hallitus ehdottaa nuorisolle ratkaisuksi töihin menemistä. Moniko joutuu tulevaisuudessa jättämään opinnot kesken tai taka-alalle mennäkseen töihin?
Suomessa on pulaa monen eri alan ammattilaisista: lääkäreistä, sairaanhoitajista ja opettajista. Kaikkiin näihin ammatteihin joutuu opiskelemaan. Miksi nuorten opiskelua pitää vaikeuttaa ja kuormittaa, jos Suomeen kuitenkin ammattilaisia halutaan?
Suomessa puhutaan jatkuvasti myös väestökriisistä. Moni hankkii kuitenkin lapsia vasta iäkkäämpänä opiskelun, mutta myös toimeentulon vuoksi. Lapsia halutaan vasta sitten kun on vakituisia tuloja ja toimeentulo riittää. Tämä on ihan ymmärrettävä syy. Miten päättäjien mielestä väestökriisi ratkaistaan, jos nuorten huolta omasta toimeentulosta lisätään?
Nuorten mielenterveydestäkin leikataan, vaikka samalla hallitus väittää olevansa niin huolissaan nuorista. Nuorten kuntoutusrahan määrä pienenee ja hyvinvointialueilta leikataan. Tämä vähentää muun muassa hoitopaikkoja. Yksikin nuori, joka Suomessa kuolee itsemurhaan, on liikaa. Nuorten ahdinkoa lisätään toimeentulollisesti ja sitten vielä pidetään huolta, että hoitoon on vielä vaikeampi päästä.
Ymmärrän, että jos valtio on vakavasti velkaantunut, on leikkauksia tehtävä. Kuitenkaan en käsitä, miksi tällaisessa tilanteessa on varaa antaa hyvätuloisille verokevennyksiä tai laskea mietojen alkoholijuomien alkoholiveroa. Miksi on pakko leikata nuorilta, jotka ovat tämän valtion tulevaisuus? Kenelle tätä valtiota pidetään pystyssä, jos ei heille?
Nuorilla on jo tarpeeksi kuormitusta nykymaailmassa. Itse olen nuorena ihmisenä joutunut elämään viime vuodet maailmassa, joka on levoton. Huolta ja stressiä maailman asioista olisi jo tarpeeksi ilman huolta toimeentulosta. Hallitus on itsekin myöntänyt nuorten olevan niitä, jotka eniten kärsivät heidän leikkauksistaan. Miksi tällainen arvovalinta on ollut pakko tehdä?
Katri Kortesato
kirjoittaja on Ruoveden lukion opiskelija