Kysymyksiä Abo Windille – En täysin ymmärrä logiikkaasi
Yleisöltä
Abo Wind, rohkenen sinutella sinua, koska olet tullut parin vuoden aikana ainakin Ruhalan ja Kaukolan asukkaille hyvin tutuksi.
Ely-keskus antoi kielteisen lausunnon Murskemäen tuulivoimahankkeestasi. Et kuitenkaan luovuta, vaan aiot päivittää hanketta.
En täysin ymmärrä logiikkaasi. Olet päättänyt tyytyä neljään voimalaan ja laskea voimaloiden korkeutta 300 metristä 260 metriin eli korkeus tippuisi 13 prosenttia. Se ei ole paljoa, tuskin edes huomaisin noin pientä madaltamista, vaikka yrittäisit maisema-arkkitehdin kanssa hakea voimaloille matalampia maastokohtia. Ja onhan Ely-keskus lausunnossaan todennut, että myllyjen madaltaminen ei ehkä vähentäisi oleellisesti merkittäviä maisemahaittoja.
Ja töitä riittää. Joudut paikkailemaan puutteellista luontoselvitystä ja myös laatimaan uudet havainnekuvat uudessa tilanteessa.
Mutta mitkään muutokset eivät poista sitä tosiasia, että voimalat ovat aivan liian lähellä asutusta. Niiden lähivaikutuspiirissä asuu huomattava määrä asukkaita, joilla on oikeutettu huoli omasta asuinympäristöstään. Pääsääntöisestihän tuulivoimalat sijoitetaan mahdollisimman kauas asutuksesta, jotta ympäristöhaitoilta vältyttäisiin. Nyt ei tapahdu niin. Laki voimaloiden minimietäisyyksistä odottaa vasta tuloaan.
Koskien Ruovettä hankkeesi ei ole myöskään Pirkanmaan liiton maakuntakaavan tuulivoimaloille osoitetuilla alueilla. Mutta koska kunnat voivat nykyään päättää itsenäisesti alle kahdeksan voimalan rakentamisesta, hanketta on lähdetty toteuttamaan.
Hieman ihmettelen kiinnostustasi Murskemäen aluetta kohtaan, sillä varmaan olet perehtynyt sen historiaan. Pirkanmaan liitto on hylännyt alueen Haukkavuoren nimellä jo vuonna 2012 tuulivoimatoimintaan sopimattomana laajojen ympäristövaikutusten ja pienen koon vuoksi (Pirkanmaan liitto, Tuulivoimaselvitys 11.12.2012). Toki hankkeen vieressä kulkeva valtakunnallinen linja säästää rakennuskustannuksiasi, mutta tämä säästö tulee lopulta hankkeen lähialueen asukkaiden kustannuksella.
Varmaan ilmoittelet hyvissä ajoin yleisötilaisuudesta heti, kun kerrottavaa on.
Kirjoittaja on osa-aikainen ruoveteläinen