Kunnanjohtajan vastine kirjoitukseen ”Vinhaa menoa Ruovedellä?”
Olen kunnanjohtaja aikanani pyrkinyt tuomaan uutta tapaa kunnan ja yhteisöjen välille isompien tapahtumien ja yhteistyön osalta. Kunta solmi jo viime vuonna useampivuotiset yhteistyösopimukset esimerkiksi Noitakäräjät ry:n ja Musiikkia Ruovesi ry:n kanssa. Näin yhdistyksille turvataan useampivuotinen rahoitus ja mahdollisuus kehittää tapahtumia.
Viime vuonna kunta teki myös Visufest / Suomenselän Jauhemaalaus Oy:n kanssa markkinointisopimuksen, jolla nimenomaan ostettiin näkyvyyttä kunnalle. Tämä oli laatuaan ensimmäinen tapahtumaan kohdistuva markkinointisopimus.
Kunnanhallitus hyväksyi Ruoveden kunnan avustusohjeen kokouksessaan 18.12.2023 § 229. Ohjeen kohdassa 5.2 on todettu yhteistyö- ja kumppanuussopimuksista, että yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa voidaan tehdä yhteistyö- ja kumppanuussopimuksia, joiden vaikuttavuus on suuri ja/tai kunnan nykyinen avustus on merkittävä. Vastikkeelliset palvelut ja yhteistyösopimukset voivat sisältää monenlaisia tapahtumia ja erilaista toimintaa. Edelleen on todettu, että sopimuksen hyväksyy kunnanhallitus, mikäli sopimus koskee kuntamarkkinointia.
Kunta on jo ennen sopimusta tehnyt yhteistyötä Vinhan kanssa; muun muassa Lukukinkerit, Lukeva Ruovesi, kirjailijoiden vierailut kouluilla ja varhaiskasvatuksessa ja yhteisnäyttelyt Kulttuuriparantolassa. On siis perusteltua tehdä asiassa yhteistyösopimus. Vinha järjestää runsaasti tapahtumia vuoden aikana. Kuntamarkkinoinnin osana todettiin, että kunnan on hyvä näkyä tapahtumissa. On eri asia näkyä markkinointimielessä ja siis olla mukana nimenomaan markkinoimassa kunta, kuin olla vain mainintana missä tapahtuma järjestetään.
Mitä tulee paljon puhuttuihin baja-majoihin, on todettava, että kunta on jo vuosia vuokrannut baja-majat noitakäräjäviikoksi ilman, että tästä olisi ollut mainintaa missään. Nyt läpinäkyvyyden lisäämiseksi Vinhan kanssa laadittuun sopimukseen tuo maininta laitettiin, vaikka sinänsä baja-majat ovat kesän myös kaikkien muidenkin tapahtumien käytössä.
Kuten normaaliin sopimukseen kuuluu, niin myös tässä sopimuksessa on vuosittain parikin tarkistuspistettä, sopimusta on luonnollisesti mahdollisuus tarkistaa ja muuttaa tarvittaessa sekä äärikeinona molemmilla yksipuolinen mahdollisuus sopimuksen purkamiseen.
Olen suhtautunut avoimin mielin kaikkiin ehdotuksiin, joita kunnalle on esitetty virkakauteni aikana yhteistyön merkeissä. Suurimman osan kanssa, jotka ovat yhteistyötä ehdottaneet, yhteistyötä on tehty tavalla taikka toisella. Toivon, että tämä myös jatkuu tulevaisuudessa.
Toni Leppänen
kunnanjohtaja
Ruoveden kunta